Ossi

Hillary Clinton Suomessa - tietoturvasopimus uusiksi

Teksti: |  | 6

Yhdysvaltojen ulkoministeri Hillary Clinton on parhaillaan tätä kirjoitettaessa vierailulla Suomessa. Uutisissa on käsitelty pääosin sitä, että Clinton on käynyt maassa ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Paljon vähemmälle huomiolle on jäänyt varsinainen asiaosuus. Clinton solmi vierailunsa aikana uuden sopimuksen Suomen kanssa turvallisuussopimuksen tietoturvallisuusluokitellun tiedon suojaamisesta.

Sopimus korvaa vuonna 1991 solmitun tietoturvallisuussopimuksen ja sen osapuolet sitoutuvat pitämään salaisina turvallisuusluokitellut tiedot, jotka maat saavat joko suoraan tai mutkan kautta. Tiitisen lista siis tulee pysymään edelleenkin salaisena. Tosin sopimuksen 19 artiklassa annetaan tiedon luovuttajalle yksipuolinen oikeus päättää sen salaisuusasteen laskemisesta.

Sopimus on suomalaiseen tyyliin lähinnä prosessiohjeistoa, vastuiden sopimista ja luokitusten yhdenmukaistamista. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Suomessa käytössä oleva ?Käyttö rajoitettu? -luokitusta vastaavaa turvaluokkaa ei Jenkkilässä ole käytössä. Tällaiseen tietoon siis pääsee periaatteessa käsiksi Amerikasta Freedom of Information (FOIA) -lainsäädännön perusteella.



Varsin mielenkiintoista on myös se, että sopimus rajaa tietoturvallisen aineiston käytön ja käsittelyn kaikkien oikeusasteiden ulottumattomiin. Erimielisyydet voidaan setviä vain neuvottelemalla. Näin suomalaisilla tuomioistuimilla ei ole esimerkiksi oikeutta määrätä tietoja julkisiksi.

Sopimuksessa itsessään ei ole mitään erityisen dramaattista. Silti on aiheellista kysyä miksi se piti solmia kahdenvälisesti Suomen ja Yhdysvaltojen välillä. Tämäntyyppisistä prosessi- ja luokittelusopimuksista voisi vallan hyvin sopia EU-tasolla.

Sopimuksen teksti löytyy täältä. Ja asiaa käsitellään myös tämän esityksen sivulla 18.

--

Huomautus: minulla on sidonnaisuuksia kirjoituksessa käsiteltävään asiaan liittyen.

Kommentoi 6


Kommentoi

Ilmoita asiaton sisältö

Mistä tämän blogientryn tiedot ovat peräisin?

Lainaa
[quote author="Vierailija: Tommi" time="27.06.2012 klo 08:42"]

Mistä tämän blogientryn tiedot ovat peräisin?

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Sopimuksesta itsestään. Linkin takaa löytyy.

Lainaa
[quote author="Vierailija: Ossi Mäntylahti" time="27.06.2012 klo 08:57"]

Sopimuksesta itsestään. Linkin takaa löytyy.

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Suomi se vaan vuotaa kaiken jenkkeihin. Maailman suurimmat vakoilujärjestöt nykivät mennentullen suomen salaisuudet (jos niitä edes on!) En olisi suomen edustajan allekirjoittanut!

Lainaa
[quote author="Vierailija: the Trouble" time="29.06.2012 klo 01:46"]

Suomi se vaan vuotaa kaiken jenkkeihin. Maailman suurimmat vakoilujärjestöt nykivät mennentullen suomen salaisuudet (jos niitä edes on!) En olisi suomen edustajan allekirjoittanut!

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Hm..."Englanninkielinen teksti on oikea" :)

Lainaa
[quote author="Vierailija: mie" time="02.07.2012 klo 01:57"]

Hm..."Englanninkielinen teksti on oikea" :)

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Tieto sopimuksen tekemisestä tuskin on peräisin "sopimuksesta itsestään".

Lainaa
[quote author="Vierailija: Tommi" time="04.07.2012 klo 08:20"]

Tieto sopimuksen tekemisestä tuskin on peräisin "sopimuksesta itsestään".

[/quote]
Lue kaikki kommentit keskusteluista

Keskustelualue on suljettu