Androidin marssi tablet-markkinoilla kiihtyy

Teksti: Jarmo Pitkänen |  | 4
marssi tablet markkinoilla kiihtyy

Android valtaa elintilaa tablet-laitteissa. Markkinoita aiemmin isännän elkein hallinnut Apple on joutunut analyytikoiden mukaan luovuttamaan Googlen alustaan perustuville tableteille merkittävän osan markkinoista.

Markkinatutkimusyhtiö IDC:n tuoreiden lukujen Androidin suosion kasvu tableteissa kiihtyy vauhdilla. Kolmannen kvartaalin aikana toimitettiin analyytikoiden mukaan 27,8 miljoonaa tablettilaitetta. Androidin osuus markkinoista kasvoi syksyllä tuntuvasti.

Applen markkinaosuus sukelsi IDC:n mukaan tuntuvasti toiselta vuosineljännekseltä. Pudotus oli hurja, sillä kolmannella vuosineljänneksellä yhtiön osuus toimitetuista tableteista putosi 50,5 prosenttiin. Vielä edellisellä kvartaalilla yhtiön osuus oli yli 65 prosenttia. Pudotusta selittävät huhut uusista iPad-malleista, mikä sai monet potentiaaliset ostajat lykkäämään hankintaa.

Androidin osuus tableteista kasvoi Applen pudotuksen myötä tuntuvasti, sillä ennen Windows-laitteiden saapumista tablet-markkinat ovat käytännössä kahden kauppaa. IDC:n markkina-analyytikoiden mukaan Googlen alustaan perustuvien laitteiden määrä nousi vastaavalla ajalla roimasti: esimerkiksi Samsung ja Asus kasvattivat Android-tablettien myyntiä sadoilla prosenteilla.

Kasvusta huolimatta markkinoiden suurin Android-tablettien toimittaja Samsung kauppasi kolmannella kvartaalilla vain noin 5,1 miljoonaa laitetta. Vastaavaan aikaan Applen iPadeja myytiin yli 14 miljoonaa.

Kommentoi 4

Kommentoi

Ilmoita asiaton sisältö

Hyvä ettei Nokia lähtenyt Android-kelkkaan mukaan. Nytkin olisi kauhea stressi ja paine päällä kun täytyisi jatkuvasti valmistaa ja myydä laitteita. Paljon helpompaa, kun voi vaan istuskella toimistossa kaikessa rauhassa.

Lainaa
[quote author="Vierailija: Karhukainen" time="09.11.2012 klo 09:30"]

Hyvä ettei Nokia lähtenyt Android-kelkkaan mukaan. Nytkin olisi kauhea stressi ja paine päällä kun täytyisi jatkuvasti valmistaa ja myydä laitteita. Paljon helpompaa, kun voi vaan istuskella toimistossa kaikessa rauhassa.

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Ipad on lähinnä kallis, iso jo rajoitettu rohjake vaikkakin trendikäs :-)

Galaxy tab seiskatuumasella saa samat htabletin yödyt puoleen hintaan sopivammassa paketissa joten ei ole ihme että myy kuin siimaa ja myis vielä paremmin jos ihmiset ajattelis järjellään eikä vain seurais trendipellejä

Lainaa
[quote author="Vierailija: Avomies" time="09.11.2012 klo 09:56"]

Ipad on lähinnä kallis, iso jo rajoitettu rohjake vaikkakin trendikäs :-)

Galaxy tab seiskatuumasella saa samat htabletin yödyt puoleen hintaan sopivammassa paketissa joten ei ole ihme että myy kuin siimaa ja myis vielä paremmin jos ihmiset ajattelis järjellään eikä vain seurais trendipellejä

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Applen juhlat ova

Lainaa
[quote author="Vierailija: Keijo Räävi" time="09.11.2012 klo 12:02"]

Applen juhlat ova

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Android valtaa elintilaa tablet-laitteissa. Markkinoita aiemmin isännän elkein hallinnut Apple on joutunut analyytikoiden mukaan luovuttamaan Googlen alustaan perustuville tableteille merkittävän osan markkinoista.

Lainaa
[quote author="Vierailija: Jarmo Pitkänen" time="09.11.2012 klo 09:30"]

Android valtaa elintilaa tablet-laitteissa. Markkinoita aiemmin isännän elkein hallinnut Apple on joutunut analyytikoiden mukaan luovuttamaan Googlen alustaan perustuville tableteille merkittävän osan markkinoista.

[/quote]
Lue kaikki kommentit keskusteluista

Keskustelualue on suljettu