Anonymous avaa musiikin piraattipalvelun

Teksti: Samuli Kotilainen |  | 7
avaa musiikin piraattipalvelun

Aktivistiryhmä Anonymous on alkanut kehittää uudenlaista musiikin piratismipalvelua. Sen nimi on Anontune. Ideassa on kaikuja Pirate Baystä, mutta Anonymous yrittää mennä pidemmälle.

Aktivistiryhmä Anonymous on alkanut kehittää uudenlaista musiikin piratismipalvelua. Sen nimi on Anontune. Ideassa on kaikuja Pirate Baystä, mutta Anonymous yrittää mennä pidemmälle.

Aktivistit kertovat hankkeesta esimerkiksi YouTube-videolla. Anontune-sivusto on jo avattu osoitteessa www.anontune.com. Itse palvelun testiversio on kuitenkin tällä hetkellä suljettuna.

Palvelun kehittäjät kertovat, että tarkoitus on edistää musiikin ilmaista jakelua netissä. Aikaisempien palvelujen virheistä on kuitenkin pyritty ottamaan oppia.

Ilmaisen musiikin keskitetty hakemisto

Anontune-palvelusta on tarkoitus kehittää ilmaisen musiikin hakemisto. Anonymous selittää, että netissä on tarjolla paljon ilmaista musiikkia, mutta sen löytäminen on hankalaa. Anontune auttaa käyttäjiä löytämään ja lataamaan tätä musiikkia.

Tekijät antavat suoraan ymmärtää, että tavoite on helpottaa piratismia. Anontune-palvelu ei kuitenkaan itse jakele musiikkia. Palvelu toimii paremminkin hakukoneen tai Pirate Bay -tyyppisten palvelujen tyyliin.

Anontune toimii kuitenkin laajemmin kuin pelkkä vertaisverkkojen torrent-tiedostoja jakeleva palvelu. Tarkoitus on auttaa käyttäjiä löytämään musiikkia, olipa se missä tahansa netissä.

Kommentoi 7



Kommentoi

Ilmoita asiaton sisältö

Ideoita tällä jengillä kyllä riittää.

Lainaa
[quote author="Vierailija: Keijo Räävi" time="21.04.2012 klo 12:22"]

Ideoita tällä jengillä kyllä riittää.

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

"Anontune-palvelusta on tarkoitus kehittää ilmaisen musiikin hakemisto."

"Tekijät antavat suoraan ymmärtää, että tavoite on helpottaa piratismia"

Siis mitähän nuo nyt sitten taas TARKOITTAVAT??

Netissä ON paljon ILMAISTA musiikkia.
= ihmiset jakavat tuotoksiaan ilmaiseksi.
Ilmaisen musiikin jakaminen ei ole piratismia (Teoston kanta ei tiedossa).

Tekijänoikeussuojattun musiikin ilmaiseksi jakaminen, ja varsinkin ilman lupaa on luultavasti piratismia. (En ole asiantuntija joten toivottavasti joku asiantuntija tarkentaa).

Lainaa
[quote author="Vierailija: P.Bisse" time="21.04.2012 klo 01:12"]

"Anontune-palvelusta on tarkoitus kehittää ilmaisen musiikin hakemisto."

"Tekijät antavat suoraan ymmärtää, että tavoite on helpottaa piratismia"

Siis mitähän nuo nyt sitten taas TARKOITTAVAT??

Netissä ON paljon ILMAISTA musiikkia.
= ihmiset jakavat tuotoksiaan ilmaiseksi.
Ilmaisen musiikin jakaminen ei ole piratismia (Teoston kanta ei tiedossa).

Tekijänoikeussuojattun musiikin ilmaiseksi jakaminen, ja varsinkin ilman lupaa on luultavasti piratismia. (En ole asiantuntija joten toivottavasti joku asiantuntija tarkentaa).

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Tulipa kokeiltua.
'Ilmainen musiikki' ja laillisuus ovat ehkä hakusessa vielä.

Jotain oli kielletty ja kehoitettiin katsomaan Youtubesta.
Lady Gaga ja Rinanna kyllä lauloivat.

Lainaa
[quote author="Vierailija: P.Bisse" time="21.04.2012 klo 01:26"]

Tulipa kokeiltua.
'Ilmainen musiikki' ja laillisuus ovat ehkä hakusessa vielä.

Jotain oli kielletty ja kehoitettiin katsomaan Youtubesta.
Lady Gaga ja Rinanna kyllä lauloivat.

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Bisse,

katso semmoiset filmit kuten Steal this film, Steal this film 2 ja Oil of the 21st Century (http://oil21.org/).

Sieltä saat melko tavalla hyvää tietoa ja infoa tekijäinoikeudesta.

Lainaa
[quote author="Vierailija: piraatti" time="21.04.2012 klo 04:43"]

Bisse,

katso semmoiset filmit kuten Steal this film, Steal this film 2 ja Oil of the 21st Century (http://oil21.org/).

Sieltä saat melko tavalla hyvää tietoa ja infoa tekijäinoikeudesta.

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Linkki ei toiminut, mutta
luin Wikipediasta Googlen 'loistavan' suomennoksen,
ja siellä alareunassa oli viralliset latauslinkit.

Lainaa
[quote author="Vierailija: P.Bisse" time="21.04.2012 klo 05:20"]

Linkki ei toiminut, mutta
luin Wikipediasta Googlen 'loistavan' suomennoksen,
ja siellä alareunassa oli viralliset latauslinkit.

[/quote]
Lue kaikki kommentit keskusteluista

Keskustelualue on suljettu