Dropbox uudistui – mukana automaattinen kuvien lataus

Teksti: Antti Tuurala |
uudistui mukana automaattinen kuvien lataus

Muutaman vuoden aikana erittäin suosituksi noussut pilvitallennuspalvelu Drpobox uudisti itseään. Uudessa versiossa on mukana automaattinen kuvien lataus sekä itsestään kasvava tallennustila.

Muutaman vuoden aikana erittäin suosituksi noussut pilvitallennuspalvelu Drpobox uudisti itseään. Uudessa versiossa on mukana automaattinen kuvien lataus sekä itsestään kasvava tallennustila.

Dropbox julkaisi ohjelmastaan alkuvaiheessa uuden version Android-laitteille. Uudistuksen myötä käyttäjän on mahdollista ladata ottamansa kuvat automaattisesti omaan Dropboxiinsa.

Palvelun perustamisessa mukana ollut yhtiön toimitusjohtaja Drew Houston perusteli uutta ominaisuutta sillä, että nykyisellään ihmisten ottamat valokuvat ovat pitkin poikin siellä täällä. Päivitetyn version myötä Androidilla ja Windowsilla Dropboxia käyttävien kuvat tallentuvat yhteen ja samaan paikkaan.

Tallennustila kasvaa tarpeen myötä

Uuden Dropbox-version myötä Android-puhelimelle asennettu sovellus ehdottaa käyttäjälle, että kuva tallennetaan heti sen ottamishetken jälkeen palveluun. Kuvien lataaminen on toki tähänkin asti ollut mahdollista, mutta se on täytynyt tehdä erikseen manuaalisesti.

Windows-tietokoneilla kuvien lataamista ehdotetaan kun koneeseen liitetään kuvia sisältävä usb-tikku tai muistikortti.

Houston perustelee Dropboxin paremmuutta samankaltaiseen Google+ -palveluun sillä, että Dropboxissa kuvia ei Google +:n tapaan kutisteta automaattisesti, vaan ne säilyvät alkuperäisen kokoisina.

Tällä hetkellä ilmaiseksi tarjottava 2 gigatavun pilvitallennustila ei riitä kovin suurelle määrälle kuvia. Siksi Dropboxin tallennustila laajeneekin asteittain viiteen gigatavuun sitä mukaan kun kuvia palveluun ladataan. Tällä yritetään Dropboxin edustajan mukaan tehdä palvelun käyttö helpoksi ilman, että lisätilaa tarvitsee ostaa erikseen rahalla.

Tällä hetkellä automaattinen kuvien lataus on mahdollista vain Android-laitteilla, mutta päivitykset iOS:lle, Windowsille ja OS X:lle ovat tulossa piakkoin.

Kommentoi



Kommentoi

Keskusteluun voivat osallistua vain rekisteröityneet käyttäjät, jotka ovat lehden tilaajia.

Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >