”Google syrjii laittomasti Nokian Windows-puhelimia”

Teksti: Samuli Kotilainen |  | 70
syrjii laittomasti nokian windows puhelimia

Microsoft syyttää Google laittomasta toiminnasta, joka vaikuttaa myös Nokian Lumia-puhelimiin. Google toimii röyhkeästi niin, että Windows-puhelimiin ei saada kunnollista YouTube-sovellusta, valittaa Microsoft.

Microsoftin lakiasioiden johtoon kuuluva Dave Heiner esittää syytöksiä yhtiön blogissa. Viestillä halutaan myös lisätä painetta Euroopan ja Yhdysvaltojen kilpailuviranomaisia kohtaan. Ne ovat tekemässä Googlen kanssa sopimuksia, joissa yhtiö velvoitettaisiin reiluun kilpailuun.

Microsoftin mukaan tällaista henkeä ei kuitenkaan ole nyt näkyvissä. Vaikka viranomaiset tutkivat Googlen toimia, yhtiö kampittaa Microsoftin Windows Phone -alustaa, joka kilpailee Googlen oman Android-alustan kanssa.

”Kunnollinen YouTube-sovellus estetty tahallaan”

Heiner selittää, että Microsoft on yrittänyt jo vuosien ajan rakentaa kunnollista YouTube-sovellusta Windows-puhelimiin. Ongelma on se, että Google ei anna Microsoftille pääsyä samoihin metadatan tietoihin, joita YouTuben Android-sovellus ja Applen iOS-alustalla toimiva ohjelma käyttävät.

Tämän vuoksi Windows-puhelinten YouTube-sovellus näyttää pohjimmiltaan vain YouTuben nettisivuston mobiiliversion. Ohjelmalla ei ole pääsyä esimerkiksi suosikkeihin tai kunnollisiin hakutoimintoihin.

Microsoft kertoo, että asia on nostettu virallisestikin esille jo kaksi vuotta sitten. Googlen ja YouTuben kanssa on neuvoteltu toistuvasti. Asiaa ei kuitenkaan ole korjattu.

Heiner kertoo, että YouTuben edustajat ovat kertoneet Microsoftille, että he antaisivat yhtiölle mielellään pääsyn kyseisiin tietoihin. Emoyhtiö Google on kuitenkin kieltänyt tämän.

Microsoftin mielestä toiminta on kilpailulakien vastaista. Yhtiö toivoo, että viranomaiset puuttuvat asiaan.

Kommentoi 70

Kommentoi

Ilmoita asiaton sisältö

Jopas sitä nyt itketään.

Lainaa
[quote author="Vierailija: Muumipeikko" time="04.01.2013 klo 07:57"]

Jopas sitä nyt itketään.

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

No jopas, eikös Microsoft harrasta ihan samaa toimintaa?

Lainaa
[quote author="Vierailija: Koukol" time="04.01.2013 klo 08:09"]

No jopas, eikös Microsoft harrasta ihan samaa toimintaa?

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

tätä Sanoman tapaa tunkea Nokia jokaiseen Microsoftia koskettavaan uutiseen. Miten niin Google syrjii laittomasti juuri Nokian Windows-puhelimia? Eihän mäsä mainitse Nokiaa ollenkaan blogissaan. Alkaa näkyä turhan selvästi, että Sanomalla ja Nokialla on salainen kassakaappisopimus uutisoinnista.

Syrjimisestä ei muutenkaan ole muuta tietoa kuin jonkun Mikkisoftan itkuvirsi, jossa valitetaan, kuinka on kaameaa kun Google ei enää tuekaan mäsän poro-exkankeeta vaan käyttää mailissaan standardeja protokollia (ja se, ettei MS ole vieläkään saanut toimivaa youtube-sovellusta WP-luureille). Ehkäpä MS voisi tutkia hirttä omassa silmässään ennen valituskierrosta.

Lainaa
[quote author="Vierailija: Kalle Kustaa" time="04.01.2013 klo 08:16"]

Tuo imago, jonka Google on rakentanut itselleen ”vapaan” softan puolustajana, on jo niin koominen, että sitä ei sulata enää kukaan. Kääntyy pahasti omille nilkoille yritys kusta kilpailijoiden taskuun. Mitähän suurimmat Android-valmistajat (Samsung ja HTC) tykkäävät ajatuksesta, että Google sabotoi heidän WP-puhelimien myyntiä? Lopettavat suosiolla kilpailevan WP-käyttiksen ja suostuvat ilomielin Googlen monopoliin Android-käyttiksellä?

Lainaa
[quote author="Vierailija: win" time="04.01.2013 klo 08:40"]

Tuo imago, jonka Google on rakentanut itselleen ”vapaan” softan puolustajana, on jo niin koominen, että sitä ei sulata enää kukaan. Kääntyy pahasti omille nilkoille yritys kusta kilpailijoiden taskuun. Mitähän suurimmat Android-valmistajat (Samsung ja HTC) tykkäävät ajatuksesta, että Google sabotoi heidän WP-puhelimien myyntiä? Lopettavat suosiolla kilpailevan WP-käyttiksen ja suostuvat ilomielin Googlen monopoliin Android-käyttiksellä?

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Ottamatta kantaa syrjintään tai eisyrjintään niin jotain eroa on noissakin lainauksissa.

"joka vaikuttaa myös Nokian Lumia-puhelimiin" ja

"Miten niin Google syrjii laittomasti juuri Nokian Windows-puhelimia?"

Noin pahasti 'värittyneet lasit' pitäisi ehdottomasti kieltää.

Lainaa
[quote author="Vierailija: P.Bisse" time="04.01.2013 klo 08:56"]

Ottamatta kantaa syrjintään tai eisyrjintään niin jotain eroa on noissakin lainauksissa.

"joka vaikuttaa myös Nokian Lumia-puhelimiin" ja

"Miten niin Google syrjii laittomasti juuri Nokian Windows-puhelimia?"

Noin pahasti 'värittyneet lasit' pitäisi ehdottomasti kieltää.

[/quote]
Lue kaikki kommentit keskusteluista

Keskustelualue on suljettu