HUSin kallis potilastietojärjestelmä vastatuulessa

Teksti: Ari Karkimo |  | 12
kallis potilastietojarjestelma vastatuulessa

Lukuisista terveydenhuollon it-hankkeista eniten huomiota on kerännyt Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) potilastietojärjestelmä Apotti, jonka odotetaan maksavan puoli miljardia euroa. Helsingin Sanomien mukaan hanke on saamassa tänään kylmää vettä niskaansa.

Hinnan lisäksi hanke on saanut kritiikkiä kilpailutukseen ja valintaan liittyvistä seikoista. Apotti on myöhemmin tarkoitus ulottaa koko maan kattavaksi, jolloin hinnan on arveltu lähestyvän kahta miljardia. Hankkeen moittijat ovat nostaneet vertailukohdaksi Viron, jossa potilastietojärjestelmä toteutettiin murto-osalla tuosta summasta.

Helsingin Sanomat kertoo, että kaksi kaupungin lautakuntaa käsittelee asiaa tänään, eivätkä ne ole ottamassa kumileimasimen roolia. Lehden mukaan terveyslautakunnan puheenjohtaja Jouko Malinen on esittämässä Apotin palauttamista uuteen valmisteluun.

Malinen kaipaa riskianalyysia ja kustannuslaskelmaa kokonaisuuden kilpailuttamisesta paloina sekä myös avoimeen lähdekoodiin pohjaavasta toteutuksesta.

Apotti on esillä myös sosiaalilautakunnassa. Sen puheenjohtaja Sirkku Ingervo saattaa myös esittää selvitystä hankkeen pilkkomista pienempiin osiin. Tällöin myös pienemmät yritykset voisivat osallistua tarjouskilpailuun.

Helsingin Sanomien mukaan kaupunginhallitus saattaa puhaltaa pelin poikki ja ottaa Apotti-päätökset itselleen, jos se kyllästyy lautakuntakäsittelyn hitauteen.

Kommentoi 12

Kommentoi

Ilmoita asiaton sisältö

Tuliko Apotista sittenkin Abortti?
Toi on kyllä mahdoton vertaus.-:)

Lainaa
[quote author="Vierailija: P.Bisse" time="02.10.2012 klo 01:37"]

Tuliko Apotista sittenkin Abortti?
Toi on kyllä mahdoton vertaus.-:)

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Abortti!!! Hah hah haa!!! Olipa mainio murjaisu!

Mistä voi ostaa lippuja bissiksen komediaesityksiin?

Lainaa
[quote author="Vierailija: Guru  " time="02.10.2012 klo 03:13"]

Abortti!!! Hah hah haa!!! Olipa mainio murjaisu!

Mistä voi ostaa lippuja bissiksen komediaesityksiin?

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

"Mistä voi ostaa lippuja bissiksen komediaesityksiin?"

Rahat ei riitä kertomaaaan.

Lainaa
[quote author="Vierailija: P.Bisse" time="02.10.2012 klo 03:21"]

"Mistä voi ostaa lippuja bissiksen komediaesityksiin?"

Rahat ei riitä kertomaaaan.

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Ehkä sun pitää pyytää isäntääsi veivaamaan posetiiviaan hieman lujemmin ja tanssia narusi päässä oikein söötisti, niin ehkäpä ohikulkijat pudottavat roposen kuppiisi.

Lainaa
[quote author="Vierailija: Guru  " time="02.10.2012 klo 03:43"]

Ehkä sun pitää pyytää isäntääsi veivaamaan posetiiviaan hieman lujemmin ja tanssia narusi päässä oikein söötisti, niin ehkäpä ohikulkijat pudottavat roposen kuppiisi.

[/quote]
Lue kaikki kommentit keskusteluista

Keskustelualue on suljettu