Koko it-alalle tärkeä oikeustaisto: Google löi Oraclen

Teksti: Samuli Kotilainen |  | 6
it alalle tarkea oikeustaisto google loi oraclen

It-alalla on seurattu merkittävää oikeustaistelua, jota on käyty Googlen ja Oraclen välillä. Päätös on helpotus monille. Oikeus päätti, että Google sai käyttää Javan rajapintoja ilman lisenssiä. Oracle hävisi jutun perusteellisesti, mutta yhtiö ei aio alistua.

Monimutkaisen oikeudenkäynnin seuratuin osuus on liittynyt Java-ohjelmointikieleen. Java päätyi Oraclelle sen ostettua Sun Microsystems -yhtiön.

Oraclen mukaan Google on ainut merkittävä it-alan yhtiö, joka ei ole hankkinut Java-lisenssiä. Googlen mielestä sillä on oikeus käyttää Javan api-ohjelmointirajapintoja ilman maksua.

Tekijänoikeus ei suojaa ohjelmien rajapintoja

Oikeus päätyi samalle kannalle. Tuomari päätti, että Javan 37 rajapintaa eivät kuulu tekijänoikeuden piiriin, sillä niiden toiminta on niin perusluonteista. Jos päätös olisi ollut toisenlainen, it-alalla olisi jouduttu miettimään aivan uudelleen api-rajapintojen käyttöä ja lisensointia.

Myös Oraclen muut vaatimukset on hylätty. Yhtiö syytti Googlea patenttien rikkomuksista. Oikeus totesi jo aiemmin, ettei Google ole rikkonut Oraclen patentteja. Näin ollen myös kaikki korvausvaateet hylättiin.

Oracle sanoo esimerkiksi uutistoimisto CNN:n mukaan, että se ei hyväksy päätöstä. Oikeuden ratkaisuun haetaan muutosta korkeammassa oikeusasteessa.

Kommentoi 6

Kommentoi

Ilmoita asiaton sisältö

Ja näin hyödyllisesti käytetään sitten muutama miljoona ja tuhottomasti aikaa. Onhan se hullua ajatella että joku pyrkisi kehittämään jotain uutta näiden haasteiden sijaan.

Lainaa
[quote author="Vierailija: daedana" time="02.06.2012 klo 10:59"]

Ja näin hyödyllisesti käytetään sitten muutama miljoona ja tuhottomasti aikaa. Onhan se hullua ajatella että joku pyrkisi kehittämään jotain uutta näiden haasteiden sijaan.

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

kyse ei ole siitä että google olisi käyttänyt javaa vaan samankaltaista rajapintaa, jonka Oracle katsoi olevan liiaksi yhdenmukainen Javan kanssa.

Lainaa
[quote author="Vierailija: Janne Granström" time="03.06.2012 klo 04:00"]

kyse ei ole siitä että google olisi käyttänyt javaa vaan samankaltaista rajapintaa, jonka Oracle katsoi olevan liiaksi yhdenmukainen Javan kanssa.

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Suomalaisen näkökulmasta aika jonninjoutavaa mitä kaksi mahtiyritystä sopii keskenään. Suomella ei enää ole alan mahtiyritystä. Microsoft toteutti onnistuneen kosto-operaationsa ja sai tuhottua Nokian.

Näin ensimmäisen Lumian arkielämässä pari päivää sitten. Pasilan rautatieaseman rullaportaissa joku öbaut 35 gimma piteli Lumiaa niin että koko ruuhkainen rullaporras varmasti näkee tiilet.

Ainoa positiivinen asia tässä katastrofissa on Microsoftin tuhon lähestyminen. Nyt kun näyttää, ettei MS tarjoa edes WP7-asiakkaille tietä WP8:iin, johtaa väistämättä Windows Phonen lopulliseen tuhoon ja sitä kautta Balliksen potkuihin.

Koko Microsoft on niin tuuliajolla, että tulen oikein hyvälle tuulelle.

Esa

Lainaa
[quote author="Vierailija: Esa" time="04.06.2012 klo 02:40"]

Kyllä keskustelun älyllinen taso nousee aina aivan uudelle tasolle kun Esa osallistuu siihen.

Lainaa
[quote author="Vierailija: käpy " time="04.06.2012 klo 10:04"]

Kyllä keskustelun älyllinen taso nousee aina aivan uudelle tasolle kun Esa osallistuu siihen.

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Suomalaisen näkökulmasta aika jonninjoutavaa mitä kaksi mahtiyritystä sopii keskenään.

---------------

Niin Suomessa ei varmaan kukaan käytä mitään kyseisen yrityksen tuotteita eikä käyttäjille ole tuosta oikeusjutusta mitään vaikutusta?

Tuo ajattelumalli onkin suomesta tehnyt teknologia-alan Afrikan...

Lainaa
[quote author="Vierailija: Nimimerkki" time="05.06.2012 klo 12:01"]

Suomalaisen näkökulmasta aika jonninjoutavaa mitä kaksi mahtiyritystä sopii keskenään.

---------------

Niin Suomessa ei varmaan kukaan käytä mitään kyseisen yrityksen tuotteita eikä käyttäjille ole tuosta oikeusjutusta mitään vaikutusta?

Tuo ajattelumalli onkin suomesta tehnyt teknologia-alan Afrikan...

[/quote]
Lue kaikki kommentit keskusteluista

Keskustelualue on suljettu