Lataa nyt Windows 8:n esiversio

Teksti: Ari Saarelainen |  | 48
nyt windows 8 n esiversio

Microsoft on juuri tuonut Windows 8 -käyttöjärjestelmän esiversion ladattavaksi. Jo toimiva käyttöjärjestelmän versio on suunnattu kuluttajille antamaan esimakua siitä, mitä tuleman pitää. Valmiin version julkaisun uskotaan tapahtuvan loppuvuonna, mahdollisesti lokakuussa.

Microsoft julkisti Windows 8:n esiversionsa kutsutapahtumassa Barcelonassa, jossa paraikaa on menossa mobiilialan vuotuinen suurtapahtuma Mobile World Congress. Samalla esiversio tuli kenen tahansa ladattavaksi Microsoftin Yhdysvaltain sivustolle.

Jos iso-imagen lataaminen kiinnostaa, se onnistuu tästä linkistä. Tarjolla on sekä 32- että 64-bittiset versiot englanniksi, saksaksi, ranskaksi, kiinaksi ja japaniksi. Tiedoston koko vaihtelee 2,5:stä 3,3 gigatavuun kieli- ja bittiversiosta riippuen, samoin laitteistovaatimukset.

Windows 8:ssa mullistavinta on Metro-käyttöliittymä, joka on suunniteltu erityisesti mobiililaitteiden kosketusnäyttöä silmällä pitäen. Myös Windows 7:n kaltainen perinteinen työpöytä on valittavissa.

Kehittäjät ja laitevalmistajat ovat jo pitkään voineet testata Windows 8:n varhaisempaa kehitysversiota. Nyt julkaistusta esiversiosta lienee jo varsin lyhyt matka valmiiseen tuotantoversioon.

Perinteisesti tällaisista versioista on ollut tapana käyttää määrettä beeta. Toisin kuin ennen Microsoft ei sitä nyt kuitenkaan käytä, vaan ilmaisua Consumer Preview. Syy tähän on kenties se, että beeta on kärsinyt vuosien varrella inflaation. Esimerkiksi Googlen palveluista suuri osa on vuosikausia ollut muka beetavaiheessa, vaikka palvelut ovat sujuvasti miljoonien käytössä, eikä mistään valmiin version julkaisuajasta ole ikinä ollut puhettakaan.

Kommentoi 48

Kommentoi

Ilmoita asiaton sisältö

Ihanaa!

Lainaa
[quote author="Vierailija: Keijo Räävi" time="29.02.2012 klo 06:07"]

Ihanaa!

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Keijo tulee kaapista ulos, hienoa!

Lainaa
[quote author="Vierailija: Jari Karjalainen" time="29.02.2012 klo 06:23"]

Keijo tulee kaapista ulos, hienoa!

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Minusta kuulostaa ihan siltä, että Keijo olisi juuri menossa kaappiin?!

Lainaa
[quote author="Vierailija: Pekka Elo" time="29.02.2012 klo 06:40"]

Minusta kuulostaa ihan siltä, että Keijo olisi juuri menossa kaappiin?!

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Voi ihme.

Miksi kehoitetaan lataamaan jotain mikä ei vielä (tai koskaan) toimi kunnolla?

Eikö windowskäyttäjille ole ongelmia ihan tarpeeksi nykyversioillakin?

Lainaa
[quote author="Vierailija: odysseus" time="29.02.2012 klo 07:15"]

Voi ihme.

Miksi kehoitetaan lataamaan jotain mikä ei vielä (tai koskaan) toimi kunnolla?

Eikö windowskäyttäjille ole ongelmia ihan tarpeeksi nykyversioillakin?

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Eik vaa oo kivaa kunnei pakoteta, eikä vielä haluta rahaa.

Lainaa
[quote author="Vierailija: P.Bisse" time="29.02.2012 klo 07:44"]

Eik vaa oo kivaa kunnei pakoteta, eikä vielä haluta rahaa.

[/quote]
Lue kaikki kommentit keskusteluista

Keskustelualue on suljettu