Nfc-tunniste paljastaa happaman maidon

Teksti: Kim Leidenius |  | 3
tunniste paljastaa happaman maidon
Lääkepakkausta nfc-puhelimella koskettamalla kuulee lääkkeen nimen ja annostusohjeet.

VTT on jo kymmenen vuotta kehittänyt nfc-lähikenttätekniikkaan perustuvia sovelluksia. Koko sen ajan tekniikka on ollut läpilyönnin kynnyksellä. Nokiakin lupasi kaksi vuotta sitten, että kaikissa vuoden 2011 älypuhelimissa olisi nfc-lukija. Eipä ollut.

”Minulla alkaa jo mennä usko”, tuhahti tutkimusprofessori Minna Isomursu VTT:n ja Sokeiden keskusliiton yhteisessä lehdistötilaisuudessa.

Hidasteena on se, että tekniikkaa on suunniteltu maksamisen ehdoilla. Turvallisuus on vaikeaa ja kallista, joten käytännön sovellukset ovat antaneet odottaa.

Läpilyönti voi tapahtua yksinkertaisemmillakin toiminnoilla, kuten VTT:n heikkonäköisille suunnittelemat sovellukset osoittivat.

Puhuva lääkepakkaus

Yli puolella vanhoista ihmisistä on vaikeuksia noudattaa lääkeohjeita. He ottavat lääkkeitä liikaa tai liian vähän ja vääristä purkeista.

Tutkimushankkeessa apteekissa kiinnitettiin lääkepakettiin muiden tarrojen ohessa myös nfc-lähitunniste. Kotona käyttäjä pystyi tunnistamaan lääkepaketteja ja kuuntelemaan lääkkeen annostelutietoja ja muita tiedotteita tietokoneen kaiuttimien kautta.

Nfc-lukija lukee tunnisteen vasta koskettaessaan sitä. Näin esimerkiksi huumevoro ei käsilaukun ulkopuolelta pysty lukemaan, mitä lääkkeitä laukun sisällä on.

Arkipäivän esineiden äänimerkkaus koettiin kuitenkin hyödyllisemmäksi. Äänimerkkauksessa viestin voi äänittää itse tai antaa avustajan tehdä sen. Esimerkiksi cd-levyt ovat tuntumaltaan hyvin samanlaisia. Merkatun levyn voi erottaa niitä puhelimella selaamalla. Kaupassa voi maitotölkin kärryyn pistäessään sanella tölkin sisällön ja viimeisen käyttöpäivän. Näin kotona ei tule kaadettua piimää puuron sekaan.

Projektissa syntyi myös muistuttajasovellus. Ajatuksena oli luoda sovellus, joka vahvistaa vanhan ihmisen sosiaalisen verkoston tukea lääkkeiden ottamisessa. Hoitajat ja omaiset voivat luoda muistutuksia, joita voidaan käyttää esimerkiksi lääkehallinnassa tai tapaamisten muistamisessa.

Nfc on siinä ”kuittausroolissa”, eli kun muistutus tulee, niin käyttäjä koskee kännykällä esimerkiksi lääkeannostelijaa kuitatakseen muistutuksen. Näin hoitajat tai omaiset näkevät, että lääke on otettu.

Älypuhelin on vanhukselle vaikea

Nfc on tekniikkana edullista. Halvimmat tunnisteet maksavat neljä senttiä. Lukijalla varustetut älypuhelimet eivät ole sen kalliimpia kuin muutkaan.

Tunnisteita on pesunkestäviä, liimattavia ja myös korkeita lämpötiloja sietäviä. Niissä voisi olla esimerkiksi pesuohje, jonka pesukone lukee.

Tekniikan hidasteena on nykyinen matkapuhelinkanta. Tiedon muuttaminen äänimuotoon on helppoa, mutta nykyiset puhelimet eivät vielä ole kehittyneet uusimpien nfc-sovellusten edellyttämällä tavalla.

Yhden ongelman muodostaa älypuhelinten nykymuodin mukainen kosketusohjaus. Se pohjautuu hyvään näköön ja tarkkaan käden koordinaatioon, joita molempia ikääntyminen heikentää.

”Näkövammaisten suosikkipuhelin on Nokia C5. Kosketusnäyttöisistä esteettömyys toimii parhaiten iPhonessa, Androidin herättäminen on hyvin vaikeaa ja Nokian Lumia 800 on käyttökelvoton”, laukoi näkövammainen atk-suunnittelija Heikki Ekola.

Kommentoi 3

Kommentoi

Ilmoita asiaton sisältö

Vielä on matkaa toimivaan sovellukseen.
Sitäpaitsi maitotölkissä on parasta ennen päiväys.

Lainaa
[quote author="Vierailija: P.Bisse" time="20.01.2012 klo 05:27"]

Vielä on matkaa toimivaan sovellukseen.
Sitäpaitsi maitotölkissä on parasta ennen päiväys.

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Joo nyt kannattaisi kyllä tehdä joku tutkimus että mitä oikeasti tarvitaan. Antaa sen maitotölkin nyt vaan olla. Jos joku ei päiväyksestä/hajusta/mausta tajua niin tuskin se nfc sen enempää auttaa.

Lainaa
[quote author="Vierailija: Markku Lehtola" time="23.01.2012 klo 11:18"]

Joo nyt kannattaisi kyllä tehdä joku tutkimus että mitä oikeasti tarvitaan. Antaa sen maitotölkin nyt vaan olla. Jos joku ei päiväyksestä/hajusta/mausta tajua niin tuskin se nfc sen enempää auttaa.

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

VTT on jo kymmenen vuotta kehittänyt nfc-lähikenttätekniikkaan perustuvia sovelluksia. Koko sen ajan tekniikka on ollut läpilyönnin kynnyksellä. Nokiakin lupasi kaksi vuotta sitten, että kaikissa vuoden 2011 älypuhelimissa olisi nfc-lukija. Eipä ollut.

Lainaa
[quote author="Vierailija: Kim Leidenius" time="20.01.2012 klo 05:27"]

VTT on jo kymmenen vuotta kehittänyt nfc-lähikenttätekniikkaan perustuvia sovelluksia. Koko sen ajan tekniikka on ollut läpilyönnin kynnyksellä. Nokiakin lupasi kaksi vuotta sitten, että kaikissa vuoden 2011 älypuhelimissa olisi nfc-lukija. Eipä ollut.

[/quote]
Lue kaikki kommentit keskusteluista

Keskustelualue on suljettu