Kattavan lte-verkon rakentaminen vie vuosia

Sonera avaa 4g-verkkonsa jo tänä vuonna

Teksti: Tero Lehto |  | 3
avaa 4g verkkonsa jo tana vuonna
Teliasonera Finlandin mobiililiiketoiminnan johtaja ja konsernin mobiilipalveluiden teknologiajohtaja iloitsivat siitä, että lte-verkosta Tukholmasta on saatu hyvää palautetta, "Ensimmäiset asiakaspilotit on suunnitelmissa aloittaa Suomessa toukokuussa", sanoi Marek Hintza.

Teliasonera Finland sai DNA:n ja Elisan ohella 4g-verkkoluvan lte-verkon rakentamista varten loppuvuonna. Operaattori on ollut varovainen arvioissaan rakentamisaikataulusta. Tiistaina Teliasoneran Suomen mobiililiiketoiminnan johtaja vahvisti, että tavoitteena on avata lte-tekniikan verkko ensimmäisillä paikkakunnilla jo tänä vuonna.

Teliasonera Finland sai DNA:n ja Elisan ohella 4g-verkkoluvan lte-verkon rakentamista varten loppuvuonna. Operaattori on ollut varovainen arvioissaan rakentamisaikataulusta. Tiistaina Teliasoneran Suomen mobiililiiketoiminnan johtaja Marek Hintze vahvisti, että tavoitteena on avata lte-tekniikan verkko ensimmäisillä paikkakunnilla jo tänä vuonna.

Myöhemmin Hintze vitsaili, ettei aikataulua olisi pitänyt ehkä vielä arvioida. Teliasonerasta on aiemmin sanottu, ettei lte-verkkoa kenties vielä avata tänä vuonna. Vieläkin suunnitelma on tehty muutamalla varauksella.

Verkko avautuu todennäköisesti ensin Helsingin, Turun ja Tampereen muodostamalla vyöhykkeellä. Ensin Teliasonera aloittaa yhdellä paikkakunnalla lte-verkon asiakaspilotin jo toukokuussa, jos suunnitelma pitää. Hintze ei paljastanut vielä paikkakuntaa.

Sonera hakee pilottiinsa lähinnä liikemiehiä ja tekniikan varhaisia omaksujia. "Monet yritykset rakentavat jo liiketoimintansa sen varaan, että tieto on jatkuvasti käytettävissä", sanoi Hintze.

4g-sukupolven lte-verkoissa houkuttelevat parantuvat nopeudet ja alhaisemmat vasteajat. Teliasonera on Ruotsissa päässyt yli 40 megabittiin sekunnissa verkosta päätelaitteen suuntaan ja 15 megabittiin sekunnissa päätelaitteesta verkon suuntaan. Vasteajat eli latenssit ovat jääneet 25 millisekuntiin tai jopa allekin.

Taajuuksissa riittää valinnanvaraa

Teliasoneralla on nyt kilpailijoidensa DNA:n ja Elisan tapaan 2,6 gigahertsin taajuusalueen lte-lupa, mutta operaattoreiden 1800 megahertsin gsm-verkon lupa oikeuttaa myös lte-verkkojen rakentamiseen. Siihen toivotaan suuresti päätelaite- ja verkkovalmistajien tukea, koska alhaisemmalla taajuudella voidaan rakentaa edullisemmin laajemman peittoalueen verkkoja.

"Taajuuksien saaminen on kriittinen kysymys. 2,6 GHz -taajuudella on erittäin vaikea viedä 4g-verkkoja haja-asutusalueille", sanoi Hintze. Suomessa operaattorit ovat olleet yksimielisiä siitä, että laajaa 3g-peittoa on rakennettu 900 megahertsin tekniikalla.

Tulevia 4g-verkkojakin voidaan rakentaa alkaen 400 megahertsin, mutta myös 800, 900, 1800, 2100 ja 2600 megahertsin taajuuksilla.

Nyrkkisääntö on: mitä alhaisempi taajuus, sitä laajempaa peittoa voidaan rakentaa. Laajan taajuuskirjon tukeminen mutkistaa kuitenkin päätelaitteiden ja verkkojen rakentamista.

Ruotsissa Tukholmassa ja Norjassa Oslossa Teliasonera on avannut lte-verkkonsa kaupallisesti asiakkaille Samsungin 4g-modeemilla, mutta operaattori toivoo kilpailun vuoksi lisää päätelaitteita. Samsungin ensimmäinen modeemi tukee vain lte-verkkoja, mutta kesällä myyntiin tuleva malli osaa myös 2g- ja 3g-verkot.

Teknisiä rajoituksia kuitenkin on yhä, koska verkot eivät alkuvaiheessa tue saumatonta siirtymistä eri verkkojen välillä.

Hintze ei vielä raottanut Suomen hintoja, mutta Ruotsissa lte-verkkoon pääsee alkuvaiheessa noin 600 kruunulla (noin 50 eurolla) kuukaudessa.

"Suomen markkinassa tuollainen hinta olisi melko korkea", myönsi Marek Hintze.

Tukholmasta saapunut Teliasoneran mobiilipalveluiden teknologiajohtaja Lars Klasson kertoi mediatapaamisessa Helsingissä, että mobiiliverkoissa on luultavasti jatkossakin lisähinta parhaimmille nopeuksille. Se saattaa perustua nopeusluokkaan, tai kuten Hintza arvioi, kenties siirrettyyn datamäärään.

Suurimmat panostukset vielä 3g-verkkoon

Ruotsissa Teliasonera aikoo viedä lte-verkon noin 25 suurimmalle paikkakunnalle ja isoimpiin laskettelukeskuksiin vuoden 2011 alkupuoliskoon mennessä. Suomen suunnitelmia ei ole kommentoitu vielä näin tarkasti.

Teliasonera ei aio kiirehtiä 4g-aikaan, ja se on arvioinut kattavaa lte-peittoa olevan Suomessa kenties vuonna 2015. Toimiluvan mukaan verkon rakentaminen pitää aloittaa kahden vuoden kuluessa luvan saamisesta, eli vuoden 2012 alkuun mennessä.

Investointeihin vaikuttaa kaupallinen kysyntä ja päätelaitteiden saatavuus. Yhden tai kahden valmistajan usb-mokkulan varaan ei kannata tehdä satojen miljoonien eurojen verkkoinvestointeja.

Sonera rakentaa tänä vuonna Suomeen 1500 uutta 3g-tukiasemaa, ja huhtikuun alussa se nosti verkkonsa nopeuden 7,2 Mbit/s -nimellisnopeuteen.

Hintze arvioi, että hspa-tekniikoilla kannattaa nopeuksia kustannustehokkaasti vielä 21 Mbit/s -nimellisnopeuteen asti, ja sitä nopeammissa yhteyksissä kannattaa panostaa lte-verkkoihin. Teoriassa hspa-verkoillakin voidaan päästä yli 50 Mbit/s -nimellisnopeuksiin.

Tässä vaiheessa Teliasonera pistää Ruotsissakin arviolta noin 10 prosenttia verkkoinvestoinneistaan lte-tekniikkaan, ja valtaosan 3g-yhteyksiin ja kiinteään valokuituun. Kuitua tarvitaan, koska se muodostaa runkoverkon tukiasemien taakse.

Kommentoi 3



Kommentoi

Ilmoita asiaton sisältö

Muuten hyvä artikkeli, mutta tämän Soneran mobiililiiketoiminnan vetäjän nimi on Marek Hintze.

Lainaa
[quote author="Vierailija: T L" time="14.04.2010 klo 08:23"]

Muuten hyvä artikkeli, mutta tämän Soneran mobiililiiketoiminnan vetäjän nimi on Marek Hintze.

[/quote]

Toimitus

Kiitos palautteesta, nyt on nimi korjattu.

- Ari Karkimo, toimittaja

Lainaa
[quote author="Vierailija: Ari Karkimo" time="14.04.2010 klo 09:33"]

Kiitos palautteesta, nyt on nimi korjattu.

- Ari Karkimo, toimittaja

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Teliasonera Finland sai DNA:n ja Elisan ohella 4g-verkkoluvan lte-verkon rakentamista varten loppuvuonna. Operaattori on ollut varovainen arvioissaan rakentamisaikataulusta. Tiistaina Teliasoneran Suomen mobiililiiketoiminnan johtaja Marek Hintze vahvisti, että tavoitteena on avata lte-tekniikan verkko ensimmäisillä paikkakunnilla jo tänä vuonna.

Lainaa
[quote author="Vierailija: Tero Lehto" time="14.04.2010 klo 08:23"]

Teliasonera Finland sai DNA:n ja Elisan ohella 4g-verkkoluvan lte-verkon rakentamista varten loppuvuonna. Operaattori on ollut varovainen arvioissaan rakentamisaikataulusta. Tiistaina Teliasoneran Suomen mobiililiiketoiminnan johtaja Marek Hintze vahvisti, että tavoitteena on avata lte-tekniikan verkko ensimmäisillä paikkakunnilla jo tänä vuonna.

[/quote]
Lue kaikki kommentit keskusteluista

Keskustelualue on suljettu