Muualla osuus olematon, sanoo StatCounter

Suomi Windows Phone -käytön kärjessä

Teksti: Ari Karkimo |  | 14
windows phone kayton karjessa
Lähde: StatCounter

Windows Phonen käyttö yleistyy paljon hitaammin kuin Microsoft ja Nokia soisivat. Suomessa sentään menee jollakin tavalla, muualla ei. Näin kertovat StatCounterin luvut, joiden luotettavuus on tosin välillä asetettu kyseenalaiseksi.

StatCounterin luvuista maailman Windows Phone -käyttöä on laskeskellut Pingdom. Suomessa WP:llä on sen mukaan nyt lähes 8 prosentin osuus.

Muualla on huomattavasti hiljaisempaa, sillä koko maailman WP-käyttö yltää juuri ja juuri puolen prosentin paremmalle puolelle. Suomen takana kärkikymmenikössä ovat Islanti, Martinique, Fär-saaret, Itävalta, Saksa, Italia, Belgia, Tanska ja Espanja. Niissäkin WP:n osuus jää kauas Suomen luvuista ja vaihtelee 2 prosentin kummallakin puolella.

StatCounterin lukuja katsellessa kannattaa huomata, että ne eivät sano edes kertovansa suoraan käyttöjärjestelmien yleisyydestä vaan yhtiö kerää lukunsa valitsemiltaan nettisivustoilta ja katselee, millä selaimilla ja käyttöjärjestelmillä sinne tullaan.

Toki mobiilikäyttöjärjestelmät ovat omana sarjanaan, joten tulokset ovat hyvinkin suuntaa antavia, jos on laskettu oikeita asioita oikeilta sivustoilta. Etenkin Microsoft on aiemmin kritisoinut StatCounterin esittämiä lukuja työpöytäselainten osuuksista, jotka sen mielestä ovat raskaasti pielessä huonojen tarkastelumenetelmien vuoksi.

StatCounterin mukaan toukokuussa selvästi nettiselailussa käytetyin mobiilikäyttöjärjestelmä Suomessa oli Applen iOS noin 37 prosentin osuudella. Androidin osuus oli hieman noin 33 prosenttia, Symbianin alle 17 ja Windows Phone oli kavunnut siis 8 prosentin tuntumaan.

Kommentoi 14

Kommentoi

Ilmoita asiaton sisältö

Heh heh. Vai 8 prosenttia. Kyl ton pitäs näkyä jo täällä mettäperälläkin jos kerran Linux alle prosentin osuudella näkyy joa huomattavasti useammassa mökissä.

Lainaa
[quote author="Vierailija: SubiDuu Turbo Nelekku" time="29.05.2012 klo 11:39"]

Heh heh. Vai 8 prosenttia. Kyl ton pitäs näkyä jo täällä mettäperälläkin jos kerran Linux alle prosentin osuudella näkyy joa huomattavasti useammassa mökissä.

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

SubiDuu Turbo Nelekku

Sinun 'tilastointisi' saattaa olla värittynyttä?

Lainaa
[quote author="Vierailija: P.Bisse" time="29.05.2012 klo 11:53"]

SubiDuu Turbo Nelekku

Sinun 'tilastointisi' saattaa olla värittynyttä?

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Huhhuh.On käyny sellanen tuulipukujen kahina nyt kytkykaupoissa että korviin ottaa.Hyvä kuitenkin että suomi pääsi jossakin listassa kärkeen. Tosin ei tätä usko siltikään kukaan.

Lainaa
[quote author="Vierailija: ¤io¤_anonymoys" time="29.05.2012 klo 12:32"]

Huhhuh.On käyny sellanen tuulipukujen kahina nyt kytkykaupoissa että korviin ottaa.Hyvä kuitenkin että suomi pääsi jossakin listassa kärkeen. Tosin ei tätä usko siltikään kukaan.

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Sinä ¤io¤_anonymoys et näytä tavallista tuulipukukansaa paljon arvostavan, sinulla on tietysti mittatilauspuku ja iPhone.

Lainaa
[quote author="Vierailija: käpy " time="29.05.2012 klo 12:50"]

Sinä ¤io¤_anonymoys et näytä tavallista tuulipukukansaa paljon arvostavan, sinulla on tietysti mittatilauspuku ja iPhone.

[/quote]
Ilmoita asiaton sisältö

Tuulipuku ei ota terminä kantaa varallisuuteen, vaan massakäyttäytymiseen.

Lainaa
[quote author="Vierailija: sorkkarauta" time="29.05.2012 klo 01:23"]

Tuulipuku ei ota terminä kantaa varallisuuteen, vaan massakäyttäytymiseen.

[/quote]
Lue kaikki kommentit keskusteluista

Keskustelualue on suljettu