Venäläiset: ”Ohjelmointivirhe pudotti luotaimemme”

Teksti: Ari Karkimo |
ohjelmointivirhe pudotti luotaimemme
Mars kuineen jäi venäläisluotaimelta näkemättä ja kokematta.

Venäläisten Marsin suuntaan matkalla olleen luotaimen matka päättyi nolosti mereen tammikuussa, kun sen myöhemmän vaiheen moottorit eivät suostuneet käynnistymään. Ensimmäisissä kiukkuisissa kommenteissa venäläisviranomaiset esittivät, että ulkovallat olisivat sabotoineet avaruusmatkaa. Olisi kannattanut tutkia ennen kuin alkoi hutkia, sillä syy näyttää löytyvän lähempää.

Asiaa selvittänyt lautakunta on antanut raporttinsa Venäjän avaruushallinnolle, kertoo muun muassa Forbes. Tutkijat ovat sulkeneet pois sen vaihtoehdon, että luotainta olisi häirinnyt ulkopuolisesta tai ulkomaisesta lähteestä. Aiemmin epäilyksiä oli heitetty ainakin USA:n Tyynellä valtamerellä toimivan tutka-aseman suuntaan.

Tutkijalautakunta sanoo raportissaan, että tuhosta ovat vastuussa aivan kotimaiset ohjelmoijat, jotka olivat möhlänneet koodinsa kanssa. Ohjelmointivirheen vuoksi luotaimen tietokoneen kaksi työkanavaa uudelleenkäynnistettiin samanaikaisesti, surullisin seurauksin.

Aika näyttää, jääkö tämä lopulliseksi versioksi. Venäjällä kun totuudella on ollut taipumusta välillä joustaa olosuhteiden niin vaatiessa.

Kommentoi

Kommentoi

Keskusteluun voivat osallistua vain rekisteröityneet käyttäjät, jotka ovat lehden tilaajia.

Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >