Windows 8.1 – tärkeitä viime hetken uudistuksia

Teksti: Samuli Kotilainen |
windows 8.1 kaynnista startwithwallpaper 1000

Windows 8.1 julkaistaan lokakuussa, kertovat kahden uutispalvelun lähteet. The Vergen tietojen mukaan käyttöjärjestelmään on tehty kiinnostavia viime hetken parannuksia.

Microsoft on saamassa Windows 8.1 -päivityksen koodin valmiiksi. Uutispalvelu Zdnetin ja The Vergen lähteiden mukaan käyttöjärjestelmä valmistuu tämän kuun lopulla, ja sen jälkeen se lähtee jakeluun tietokonevalmistajille.

Laajempaan jakeluun Windows 8.1 tulee lähteiden mukaan vasta lokakuussa. Microsoft haluaa, että päivitys tulee kaikkien saataville samaan aikaan kuin Windows 8.1 -laitteet ehtivät kauppoihin.

Käytön helpottaminen kriittinen tekijä

Windows 8.1 on Microsoftin kannalta tärkeä päivitys, sillä nykyisen Windows 8:n suosio on alamaissa. Suurin syy on uusi kosketuskäyttöliittymä, jota moni pitää pc-käytössä turhana ja jonka käyttö vaatii opettelua. Microsoft on aiemmin kertonut, että Windows 8.1 tuo tähän helpotuksia.

The Verge kertoo, että Windows 8.1:een on viime hetkillä lisätty uusia käyttöä helpottavia toimintoja. Mallia on otettu Windows Phone -puhelimista. Esimerkiksi joidenkin valikoiden olemassaolosta kerrotaan kolmen pisteen symbolilla. Näin käyttäjä huomaa helpommin, mistä hän löytää toimintoja.

Windows 8.1:een on myös lisätty uusia vihjetoimintoja. Käyttäjää esimerkiksi opastetaan kädestä pitäen uusien kosketuseleiden käytössä. Kun Windows 8.1:n käyttöä aloitellaan, käyttäjälle näytetään vinkkejä aloitusvalikon toiminnasta ja muista keskeisistä asioista. Näin pyritään helpottamaan uuteen käyttöliittymään siirtymistä.

Kommentoi


Avainsanat

Microsoft  Windows 8.1  käyttöjärjestelmä 



Kommentoi

Keskusteluun voivat osallistua vain rekisteröityneet käyttäjät, jotka ovat lehden tilaajia.

Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >