Käyttäjä

Ministeriö: suojatun musiikin kopiointi laitonta

Suomen uuden tekijänoikeuslain eniten kuluttajia kohauttanut ja ärsyttänyt on kohta siitä, että musiikin kopioiminen suojatuilta cd- ja dvd-levyiltä esimerkiksi omaan mp3-soittimeen olisi jatkossa laitonta. Lain tulkinnasta on ollut epäselvyyttä alusta lähtien.

Lue juttu

Vastaukset 7 vastausta

Käyttäjä

Tuo uusi laki siis tarkoittaa, että ostat levyn kaupasta kuunnellaksesi sitä autostereoissasi. Sattuukin käymään niin ikävästi, että kopiosuojattu levy ei toimikaan autosoittimessasi, niin siinähän jää sitten kuluttaja ilman musiikkiaan.

Oikeudenmukaista?


Tietokoneita käyttävillehän tilanne on "korjattu" siten, että useimmissa kopiosuojauksia käyttävissä levyissä on tietokoneohjelmisto kyseisen levyn kuuntelua varten.


Käyttäjä

Eli toisin sanoen kierrän nykyään kaukaa kaikki kopiosuojatut levyt, sillä käyttöjärjestelmäni ei tue kopiosuojattujen levyjen ohjelmistoa. Sitäpaitsi, cdparanoia lukee samalla tavalla niin kopiosuojatut kuin kopiosuojaamattomat levyt, eikä suojauksen purkuunkaan tarvita edes tietokoneohjelmaa, kun omistaa rompun joka soittaa mukisematta myös kopiosuojalevyjen urat. Digitaalipiuha antaa laadukkaan äänen ja siitä enkoodaa mp3 vain nauhoittamalla DSP:tä.

Tosin cdparanoia on tarkoitettu alunperin kopiosuojaamattomien levyjen lukuun, mutta hyvin tuo näkyy suojatutkin lukevan. Eli erillistä ohjelmaa ei tarvita sen purkuun.

Missä on lainsäätäjien järki, kun sitä tarvitaan?

Käyttäjä

Eikös siinä laissa ollut juuri semmoinen porsaanreikä, että suojauksen saa purkaa jos on tarve saada se kuulumaan jollain laitteella ?

Eli kertoisiko joku mikä on se huonoiten suojattuja levyjä lukeva autostereo malli niin kaikki voi sanoa omistavansa sen, jolloin kaikki saa taas purkaa suojauksia :)

Käyttäjä

Jälleen kerran esimerkki levy-yhtiöiden typeryydestä. Ja saivat vielä lainsäätäjänkin mukaansa.

En tule jatkossa ostamaan musiikkiani CD muodossa. Enkä missään tapauksessa osta mitään kopiosuojattu CD.tä. Tosin niitä minulla ei ole ennenkään ollut.

Kuluttajansuoja näköjään on unohtunut kansanedustajilta tykkänään.

Käyttäjä

Hep,

ratkaisu ongelmaan on yksinkertaien. Omistan itse USB liitäntäisen CD/DVD polttimen joka automaattisesti purkaa käytössä olevat CD-suojaukset jolloin et käytä erillistä ohjelmaa levyn suojauksen purkuun. Ja sillä vain siittä MP3:t palamaan...laillisesti.

Käyttäjä

Minä taas mailasin oman vaalipiirini kansanedustajille aiheesta. Paheksuin moista ajattelua tehdä tavallisista musiikinkuluttajista joko rampoja tai rikollisia.

Tehkää tekin niin. Ja perustelkaa kantaanne, ei mitään "v***n törpöt" viestejä.

Käyttäjä

Kuluttaja ei lakiehdotuksen mukaan enään osta oikeutta kuunnella/katsoa teosta, vaan kuluttaja ostaa oikeuden mediaan - esimerkiksi CD-levyyn, DVD-levyyn tai Internetistä ladattuun tiedostoon. Järkevä kuluttuja valitsee luonollisesti median joka on helposti siirrettävissä omaan laitteeseen, on todennäköisemmin yhteensopiva myös pitkälle tulevaisuudessa ja josta voi tarvittaessa ottaa varmuuskopion (tai ainakin siirtää turvallisempaan paikkaan). Paras vaihtoehto on luonnollisesti MP3 tai jokin muu laajalti tuettu tiedostomuoto.

Käytännössä tämä laki merkitsee sitä, että minun ei kannata enään ostaa CD levyjä. Sen sijaan minun kannattaa ostaa musiikki/elokuvat Internetistä tiedostoina kovalevylle ladattuna. Tällöin voin siirtää laillisesti teoksen esimerkiksi CD:eelle tai MP3 soittimeen (olettaen, että en pura samalla tiedostomuodon salausta tai muunna sitä).

Levy-yhtiöt ampuvat pahasti omiin varpaisiin...

Kirjaudu sisään keskustellaksesi.
Takaisin ylös

Juttukommentit

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös