Suomen Linux-, unix- ja Mac-käyttäjien yhdistykset ovat kaikki hyvin huolissaan eduskunnan käsittelystä olevasta uudesta tekijänoikeuslaista. Yhdistysten mukaan pian ollaan tilanteessa, jossa musiikkia ja elokuvia ei voi enää katsella Linux- tai Mac-koneilla, ja valta laitteiden valintaan, televisioita ja videotykkejä myöten, siirtyy kuluttajilta viihteen tuottajille.
Todella törkeä koko lakiehdotus, kuten se jo tällä palstalla on tullut selväksi.
Kai sitä halutaan tehdä kansalaisista rikollisia väkipakolla. Voidaanpahan sen jälkeen tehdä kotietsintä kenelle vain, kun eiköhän sitä suurimmalta osalta jokunen mp3:nen löydy. Jollei löydy niin sanotaan että oli syytä epäillä, kun on nettiyhteys ja kaikki muut potentiaaliset rikoksentekolaitteet :(
27.9.2005 0:06Jorma Härkönen
Ei voi kuin ihmetellä teidän nörttien logiikkaa. Kopioinnineste levyllä on aivan kuin lukko ovessa. Tuskin te hyväksytte esim. kellarikomeroon murtautumisen. Miksi siis levyllä olevan omaisuuden varastamisen? Musiikki tai elokuva levyllä ei ole mitään julkista omaisuutta vaan sen omistavat sen tekijät ja tuottajat. Sillä aikaa kun te olette tuhlanneet aikaanne tietokoneen ääressä ovat toiset hiki hatussa opiskelleet soittamaan tai näyttelemään. Nyt kun he haluaisivat palkkaa vuosikausien ahertamiselleen te olette vaatimassa heidän työnsä tuloksia itsellenne ilmaiseksi. Hävetkää.
27.9.2005 0:30peter pan
> Musiikki tai elokuva levyllä ei ole mitään julkista omaisuutta vaan sen omistavat sen tekijät ja tuottajat
Kyllä se musiikki on mun omaisuutta kun sen ostan ja siihen pitää saada takuu että se toimii kaikissa mun soittimissa ja on CD standardinmukaista laatua ilman mitään keinotekoisia heikenteitä.
Ja sitten takuu että tulevat hakemaan paskansa pois kun ei toimi, eikä niin että tarvii lähteä palauttelemaan ja tappelemaan tod. näköisesti vielä kuluttajansuojalle asti. Siihen kuluu äkkiä parista kymmeniin tunteihin aikaa ilmaisiksi.
Ja kuka maksaa kaikki ne kulut ? Tuletko sinä artistina vai se pelle sieltä kaupasta ?
Ette varmaankaan luulen mä.
Ja vittu ajakaa sitten se kasettimaksu alas, joka antaa luvan tehdä kotikäyttöön kopioita.
Saanko mä kaikista näistä Linux-distroista (on siellä jotain Solaristakin) nekin rahat takaisin ? Mihin voi tulla näyttää tota pinoa ja kuka maksaa häh ?
29.9.2005 9:22Erkki K Kangas
Hyvä Jorma
Ymmärsinkö oikein, että mielestäsi teen väärin, kun rippaan ostamani CD:n tietokoneelleni kuunnellakseni sitä siellä missä koneenikin on? Tai siirtäessäni sen musiikin iPodiini?
Sillä tästä tässä uudessa laissa on kysymys, ei mistään p2p levityksestä.
Jos tuotoksiesi seuraamisen ehtona on käyttää sinun hyväksymiäsi laitteita, unohda koko juttu tai hanki itsellesi toinen työ. En ole koskaan ostanut kopiosuojattuja CD-levyjä enkä tule koskaan ostamaan.