Vastaukset 38 vastausta

Käyttäjä

Tietotekniikan kehittyminen on luonut edellytykset sille, että nykyisen kaltaisten tekijänoikeuslakien vallitessa kuka tahansa internetin käyttäjä voi helposti tietäen tai tietämättään rikkoa lakia. Ja tekniikan kehittyessä tämä tulee aina vaan helpommaksi.

Mielestäni emme voi elää yhteiskunnassa jossa suuri osa väestöstä tekee rikoksia ja joutuu elämään pelossa että jonain päivänä haastemies on ovella.
Tekniikan kehitystäkään ei tule jarruttaa, vaan ainoa järkevä tulevaisuuden visio on mielestäni se että tiedostojen jakaminen internetissä ei ole rikollista toimintaa. Tämä tietysti edellyttää että turvaamme artistien ja muiden tekijänoikeuksien haltijoiden korvaukset muilla järjestelyillä kuten laajakaistaverolla yms.
Kukaan ei varmasti kyseenalaista sitä etteikö tekijänoikeuksien haltijoille kuulu osaansa, mutta miten heille sen saaminen turvataan on mielestäni tällä hetkellä hoidettu erittäin kyseenalaisesti. Jos Suomessa on tälläkin hetkellä tekijänoikeusjärjestöjen arvion mukaan 150 000 rikollista(vertaisverkon aktiivista käyttäjää) ja niiden päälle vielä kaikki ne "rikolliset" jotka ovat esim. ladanneet videoita vaikkapa YouTubeen jne. jne. pitää mielestäni miettiä onko lainsäädännössä jotain vikaa.

Käyttäjä

"Jos Suomessa on tälläkin hetkellä tekijänoikeusjärjestöjen arvion mukaan 150 000 rikollista(vertaisverkon aktiivista käyttäjää) ja niiden päälle vielä kaikki ne "rikolliset" jotka ovat esim. ladanneet videoita vaikkapa YouTubeen jne. jne. pitää mielestäni miettiä onko lainsäädännössä jotain vikaa."

Montakohan tuhatta autoilijaa tms. ajaa tahallaan tai tahattomasti päivittäin vaikka ylinopeutta...lainsäädännössä vikaa :-) Mun mielestä noi musalafkat on ryssineet homman itse jo ajat sitten kun lähtivät sotaan jota eivät voi voittaa sen sijaan että olisivat itse kehittäneet fiksuja musiikin jakosysteemejä.

Käyttäjä

"Mun mielestä noi musalafkat on ryssineet homman itse jo ajat sitten kun lähtivät sotaan jota eivät voi voittaa sen sijaan että olisivat itse kehittäneet fiksuja musiikin jakosysteemejä."

Näin on. Tilanne on lähes vähintäänkim absurdi. Kyllä vikaa pitää etsiä tai parannuksia tehdä nimenomaan näiden ryiden toiminnassa, joka on mennyt yli ymmärryksen jo vuosia sitten. Taksikuskit, julkiset liikennevälineet, hirvi ym-peijaiset ja juhlat, pienet kahvilat, pubit etc maksavat teostokorvauksia selkä vääränä.

Miten tällaiset ry:t ovat asiat nykyiseen malliin voineet saattaa, rahoitusta tulee ovista ja ikkunoista, eikä mistään löydy edes vuosikertomusta, puhumattakaan koko potista ja siitä maksetuista korvauksista...:(

Käyttäjä

"Miten tällaiset ry:t ovat asiat nykyiseen malliin voineet saattaa, rahoitusta tulee ovista ja ikkunoista, eikä mistään löydy edes vuosikertomusta, puhumattakaan koko potista ja siitä maksetuista korvauksista...:("

Teoston toimintakertomus:

http://tinyurl.com/y9pyuu

Gramexin vuosikertomus:

http://www.gramex.fi/index.php?mid=590

Käyttäjä

Vilkaistuani nopeasti Taoston toimintakertomusta pisti silmään se että jaettavaa oli enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Miten tämä korreloi sen väitteen kanssa että netissä "laittomasti" jaettavan musiikin takia menetetään mieletttömiä määriä euroja vuosittain?

Käyttäjä

No vilkaisin tuota Gramexinkin kertomusta. Siellä taas pistää silmään se että "Suurin osa ulkomaisista tuottajakorvauksista maksettiin edustussopimusten nojalla suomalaisille yhtiöille."
Näinhän se on että monikansallisille mediayhtiöille se suurin osa loppupeleissä menee eikä oikeasti artisteille.

"tekijänoikeus"järjestöt ajavat ihan oikeasti vain ja ainoastaan levy-yhtiöieden, filmiyhtiöiden ynnä muiden vastaavien etua. Artistit ja kuluttajat eivät oikeasti ole näille tahoille muita kuin rahoituslähteitä.

Käyttäjä

Kiitos, täytyypä katsella.

Käyttäjä

"Taksikuskit ... maksavat teostokorvauksia selkä vääränä."

Jee, 31 euroa vuodessa pistääkin kenen tahansa talouden polvilleen.

http://www.teosto.fi/teosto/webpa...0c458!OpenDocument&cat1=Musiikin%20käyttö&cat2=6E8B81311B08A81EC2256E1B005096A4&cat4=Hinnat%20ja%20ohjeet

Käyttäjä

Miksi taksikuskien pitää yleensäkään maksaa, useimmiten kyydissä on vain kaksi henkilöä...

Käyttäjä

Niin, ja taitaapa jo esim. Yle jo maksaa tekijänoikeusmaksua siitä musiikista mitä radiossa soitetaan. Sitten taksi vielä maksaa toisen kerran. Täysin järjetöntä. Järjetöntä on myös se, että näitä tekijänoikeuskorvausia maksetaan vielä perillisille taiteilijan kuoleman jälkeen.

Käyttäjä

"näitä tekijänoikeuskorvausia maksetaan vielä perillisille taiteilijan kuoleman jälkeen."

Muistaakseni 30v kuoleman jälkeen...

Käyttäjä

eikun 70v

Käyttäjä

Miksei muka menisi korkeimpaan oikeuteen? Tämän on selvä ennakkotapaus?

Mitä korvauksiin tulee, niin järjettömiähän ne ovat.

Käyttäjä

28.10.2006
klo 23:30
Re: Finreactor-tuomio: 50 000 euroa ylläpitäjää kohti Johan Ranta
Niin, ja taitaapa jo esim. Yle jo maksaa tekijänoikeusmaksua siitä musiikista mitä radiossa soitetaan. Sitten taksi vielä maksaa toisen kerran. Täysin järjetöntä. Järjetöntä on myös se, että näitä tekijänoikeuskorvausia maksetaan vielä perillisille taiteilijan kuoleman jälkeen.

Miksi tämä olisi järjetöntä?

Jaska

Käyttäjä

26.10.2006
klo 17:44
Re: Finreactor-tuomio: 50 000 euroa ylläpitäjää kohti Ari Pohjama
Erkki...
En ainakaan minä kannata luvatonta jakoa, mutta en myöskään tuollaisia korvauksia. Järjetöntä. Ja mitä sakkoihin tulee, olisi "negatiivinen julkisuus" riittänyt rangaistukseksi.(kuten meneteltiin kirkonpolttotapauksessa)

Mielenkiintoinen ajatus !

1. Onko negatiivinen julkisuus lainmukainen rangaistus rikoksesta? Historian eri aikakausina negatiivista julkisuutta on käytetty lainmukaisena rangaistuksena eri aikakausilla eri tavoin. Ristiin naulitseminen eläväntä oli Roomassa tyypillinen tapa saada saada rangaistus negatiivisella julkisuudella. Samoin se toimi melko tehokkasti pelotteena muille liiallisesta ykstityisajattelusta. Roomassa vallitsi kuitenkin aikaansa nähden hyvin pitkälle viety demokratia: Rooman kansalaista ei saanut tuolla tavoin negatiivisen julkisuuden kautta rangaista, vaan hänet tuomittiin kuolemaan muulla tavalla. Pitäisikö ottaa historiallista takapakkia ja kokeilla vanhoja metoteda?

2. Keskiajalla Englannissa oli suhteellisen pitkään rikollisten yleiset hirttäjäiset turuilla ja toreilla varsin arkinen tapahtuma. Niitä tultiin katsomaan perheiden voimin ihan peninkulmien päästä katsomaan, jotta lapsetin oppisivat, että mitään ei saa rosvota mitään ja yleensäkään kapinoida esivaltaa vastaan. Ongelmana oli vain se, että hirttäjäisten kovassa väentungoksessa taskuvarkaiden oli äärimmäisen helppo toimia ja moni hirttäjäisiä seuranneista sai pettymyksekseen todeta omassa tuvassaan, että nyt lanttikukkaro pahus katosi. Kuolemanrangaistus ei pelottanut taskuvarkaita, koska hirttäjäiset olivat myös heille arkipäivää.

3. Mitä olisit valmis maksamaan? Vaihtoehtoja tässä olisi peräti kymmenen kappaletta ja lisäselityksiä niihin ei tarvita, koska kysymyspatteti on juuri siten laadittu (kysymykset 9 ja 10)

Oletetaan, että

a) teoreettisesti olisi jollakin tavoin mahdollista päästä päästä netti mukaan luettuna eroon kaikesta negatiivisesta
julkisuudesta ja

b) sitä ei kukaan pystyisi tuottamaan sinulle lisää tulevaisuudessa millään tavoin, sekä

c) negatiivinen julkisuutesi olisi karkeasti arvioiden esimerkiksi niin paha, että sinulla ei olisi koskaan mahdollista palata työelämään takaisin esimerkiksi kunnan tai valtion töihin ja kenties ei mihinkään lailliseen työsuhteeseen yksityisen työnantajan palvelukseen Suomessa.

Tämä ei koske koske nyt sinua eikä minua. Tämä on vain teoreettinen tilanne, jonka avulla itse kukin voi mielessänsä punnita negatiivisen julkisuuden aiheuttamaa haittaa kokonaisuudessaan. Jos ei ole rötöstellyt, töppäillyt, käyttäynunyt sopimattomasti, niin silloinhan asiasta ei tatvitse olla edes huolissaan. Joku toinen voi ajatella, että sen verran pahasti kirjoitin, että kyllä mää 37 euroa maksan jne.

1. 3,7 euroa
2. 37 euroa
3. 370 euroa
4. 3700 euroa
6. 37000 euroa
7. 370000 euroa
8. 3700000 euroa
9. En tiedä tai asia ei minua kiinnosta
10. En halua vastata

Jaska

Käyttäjä

"Yle jo maksaa tekijänoikeusmaksua siitä musiikista mitä radiossa soitetaan. Sitten taksi vielä maksaa toisen kerran. Täysin järjetöntä. Järjetöntä on myös se, että näitä tekijänoikeuskorvausia maksetaan vielä perillisille taiteilijan kuoleman jälkeen.

Miksi tämä olisi järjetöntä?"

Miksi samasta musiikista pitää maksaa moneen kertaan musiikkia soittava radio maksaa siitä jo tekijänoikeusmaksut, joten miksi myös radiota kuuntelevan taksin pitää maksaa??

Jaskan työnantaja varmaan jatkaa palkanmaksua Jaskan perikunnalle....

Käyttäjä

"Jaskan työnantaja varmaan jatkaa palkanmaksua Jaskan perikunnalle...."

...vielä 70 vuotta Jaskan edesmentyä. Aika reilua - jotkut on.
Taitaa Jaakko olla muuten katkolla taas kun ei kuulu mitään.

Käyttäjä

Moi Ari!

Mikä ihme nyt on kyseessä? Mitä tarkoitat mainitsemallasi "katkolla"? Kyllä minä olen kiivastuksissani lyönyt kirveen hamarapuolella yhden Maxtor-kiintolevyn kantoon kiinni, mutta en ole katkaissut sitä. En edes emolevyä painaessani prosessoria siihen kiinni. Mitä tarkoitat? En ymmärrä?

Vai että minä kuuluisin johonkin perikuntaan, josta tulisi ihan oikeata rahaa?? Mielenkiintoinen ajatus!! Ongelmanani on vain se, että en satu kuukumaan millään tavoin tällaisiin perikuntiin. Halu toisaalta olisi kyllä suuri, mutta köyhyys on tunnustettava. Ei latin latia!!!!

Sisareni Varpu tosin on kuulunut lastensa kautta välillisesti Jean Sibeliuksen
perikuntaan. Tietyt ihmiset saavat tiettyjä lainmukaisia rahoja. Valitettavasti minä en voi edes teoreettisesti olla hyödyntämässä Sibeliuksesta lähteneitä rahoja, koska minulla ei ole perimyskaaren mukaan mitään laillista oikeutta niihin !!!

Ajatuksesi sai minut kuitenkin aktiiviseksi!!! Pitäisiköhän pyrkiä pitämään systerin kanssa hyvät välit? Pahus. Tämän olen laiminlyönyt, mutta korjattakoon nyt se rahan toivossa.

Kirjaudu sisään keskustellaksesi.
Takaisin ylös

Juttukommentit

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös