Käyttäjä

Amerikkalaisteinit elävät mediatulvassa

Amerikkalaisen Harrison Group -tutkimusyhtiön tuoreen raportin mukaan amerikkalaiset 13--18-vuotiaat nuoret käyttävät jopa 72 tuntia sähköisen median parissa, esimerkiksi internetissä, kännykällä, televisiota katsellen, musiikkia kuunnellen ja pelaillen.

Lue juttu

Vastaukset 8 vastausta

Käyttäjä

Ehkä nuoret elävät myös virtuaalimaailmassa (Suomessakin?). Suuressa maassa yleistys ei ole todellisuutta vaan usein julkisuushakuisuutta. Muistan kuitenkin lukeneeni tutkimuksen jonka mukaan saman verran maassa ainakin olisi ihmisiä joiden pitäisi osata lukea mutta eivät osaa. Nämäkin luvut kun yhdistää niin tilanne vaikuttaa huolestuttavalta, mutta ehkä ei sittenkään yllättävältä.

Käyttäjä

Tulvassa eletään kohta jos ei pakastu kelit.

Käyttäjä

Kannattaisi pistää perunat maahan, olisi sato jotakuinkin maaliskuussa valmis...:)

Käyttäjä

Siinä on vaan se juttu että täytyy tehdä tosi hyvin (sala)ojitukset, muuten siemenet vain mätänee. Keväällä tulee ongelmia alavilla mailla soon varma ku postipankki.

Käyttäjä

Sanasta tulva voisi jatkaa että monilla tulvapelloilla riisin viljelyn aloitus voisi olla todellinen vaihtoehto perinteisille kasveille. Lisäksi voisi laajentaa tulva aihetta vertauksella "jokin virtaa ja jokin muu tekee patoja" pienemmässä ympäristössä.

Käyttäjä

Ja kun on puroja, voi rakentaa niitä patoja ja omia pieniä voimalaitoksia kun sähö maksaa jo ravintolaillallisia.

Käyttäjä

Pieni voimalaitos pystyyn ja Fortumin voitto muuttuu tappioksi. Varasähköä saa staattisista sähköpurkauksista puron kuivatessa.

Perunat kyllä pärjäävät ilman sala-ojitustakin. Voisi tosiaan istuttaa myös riisiä vakoihin. Saisi maaliskuulla uutta perunaa ja riisipuuroa omista tarpeista.

Käyttäjä

-Clapton- ;)

Kirjaudu sisään keskustellaksesi.
Takaisin ylös

Juttukommentit

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös