Käyttäjä

Ajastetut profiilit uusiin S60-puhelimiin

Ohjelmistoyhtiö Epocware on julkaissut Handy Profiles -ohjelmansa uusille S60 3rd Edition -älypuhelimille, ja siis myös Nokian E90-kommunikaattorille. Se tuo kännyköiden omia toimintoja kehittyneemmät profiilit. Erityisesti E90:n käyttäjät ovat kaivanneet aiempien mallien Series 80:ssa olleita ajastettuja profiileja.

Lue juttu

Vastaukset 2 vastausta

Käyttäjä

Jos en pikasilmäilyssäni ole tehnyt virheitä, niin näyttää siltä että Handy Profiles tarvitsee itse ajan syöttämisen lisäksi tavallisimmassa toiminnossa eli Generalin vaihtamisessa Silentille neljä näppäilyä, Smartphonewaren BestProfiles kuusi, jotta yksinkertaisin tapahtuma eli puhelin pannaan hiljaiselle tietyksi ajaksi. BestProfiles on kuitenkin edistyneempi seuraavaksi yleisimmässä toiminnossa eli esim. hiljaisuuden asettamisessa loppuvaksi tiettynä kellonaikana, jolloin ei tarvitse päässä laskea kuinka pitkä aika tuohon tiettyyn kellonaikaan vielä on jäljellä. Myös profiilin aktivointi vasta tietyn ajan kuluttua puuttuu Handy Profilesista. Advanced rules ovat kummassakin ohjelmassa sitten omat lukunsa.

Käyttäjä

Voin rehellisesti myöntää, etten uutista varten kokeillut yhtään ohjelmaa. Ja siksi siellä lopussa oli linkit, joiden kautta löytyy lisää softaa.

Nostin tämän uutiseksi siksi, että moni on kaivannut palautteiden perustella ajastettuja profiileja S60:een.

Tero Lehto
toimittaja
Tietokone-lehti

Kirjaudu sisään keskustellaksesi.
Takaisin ylös

Juttukommentit

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös