Käyttäjä

Apple päihitti Nokian

Applen kohuttu Iphone-älypuhelin nousi heinäkuussa Yhdysvalloissa ohi Nokian ja muiden valmistajien älypuhelimien. Tutkimusyhtiöiden mukaan ilmeisesti yksikään matkapuhelin ei ole koskaan aloittanut tällaisella vauhdilla - kertaheitolla nollasta markkinaherruuteen.

Lue juttu

Vastaukset 10 vastausta

Käyttäjä

Miten minusta tuntuu, että Applesta kertovat uutiset ovat aina suurella sudilla sutaistuja. Kaikki on suurta ja mahtavaa, menestystä toisensa perään.

Käyttäjä

The beat goes on eli tänä iltana on Cupertinossa tiedotustilaisuus. Mitä mahtaa tulla. Mutta joo, aika isoja otsikoita Apple on viime vuosina saanut aikaiseksi.

Eikö mielestäsi se, että markkinatulokas Apple nousi ainoalla puhelinmallillaan kärkeen myynnissä ole aika iso juttu. Sitä ennakoitiin, että vanhat tekijät pitävät pintansa, vaikka iPhone tuleekin. Toisin kävi.

Sinänsä en ihmettele, sen verran olen ehtinyt siskon iPhonea kesän aikana käytellä. Taitaa meidän perheeseen tulla molemmille sellainen kun myynti täällä alkaa. Ja se tietää isoja otsikoita täälläkin, emme varsinaisesti ole esim. Nokian älypuhelinten kohderyhmää.

Käyttäjä

No ainakaan se "miljoonasta kärpäsestä" kertova slogani ei päde tähän ;)

Käyttäjä

No jos luetaan taas tänä Apple hypetys vähän tarkemmin :) "Eikö mielestäsi se, että markkinatulokas Apple nousi ainoalla puhelinmallillaan kärkeen myynnissä ole aika iso juttu." - Ei, koska Apple sai vain 1,8% markkinaosuuden (ei siis myynnin kärkeä) yhden markkinatutkijan mukaan. Lisäksi rahlaava otsikko "Apple päihitti Nokian" oli aika ennalta arvattavaa, kun puhutaan Yhdysvaltojen markkinoista. Siellähän Nokia ei muutenkaan ole kovin panostanut. Miten ollakaan oli vaan jutun otsikosta kokonaan "unohtunut" tuo Yhdysvallat pois... No mutta ihan pätevä laitehan tuo saattaa olla, mutta olen samoilla linjoilla Jarmon kanssa Applen uutisoinnista.

Käyttäjä

Jos haluat ostaa Applen älypuhelimen niin vaihtoehdot on vähissä. Jos haluat ostaa Nokian älypuhelimen niin valinnanvaraa on enemmän. Jos valinnanvaraa on, niin kyllähän silloin valinnat menevät tasaisemmin.

Mitenköhän Apple pärjäisi jos verrattaisiin valmistajakohtaisesti koko älypuhelinmallistoa?

Määritelläänkö iPhone muuten edes älypuhelimeksi?

Käyttäjä

Mitä älykästä on laitteessa jolla ei voi kirjoittaa tekstareita laitetta tuijottamatta, lähettää tekstiviestiä usealle henkilölle, lähettää valokuvaa toiseen "älypuhelimeen", käyttää bluetooth laitteita (paitsi HF), siirtää tiedostoja bluetoothilla koneelle jne.. No tuo valokuva juttu ei ole ihan välttämätön, koska ne kamerat on kännyköissä enempi hupijuttuja (ei myöskään videokuvausta siis listassa).

Käyttäjä

Kyllä iPhone on älypuhelin; Kun vertaa riisuttua OS X:ä ja Symbian Os:ia keskenään se lienee varsin sama kun vertaisi Windows NT:tä Windows Vistaan.

Käyttäjä

Jokainen voi siis itse päätellä kumpi käyttöjärjestelmä vastaa kumpaa.

Käyttäjä

"Kyllä iPhone on älypuhelin; Kun vertaa riisuttua OS X:ä ja Symbian Os:ia keskenään se lienee varsin sama kun vertaisi Windows NT:tä Windows Vistaan."

Eli siinä on enempi efektejä kuvien alpha-kanavalla, muttei sillä voi tehdä mitään uutta?

(asiaa hieman kärjistäen...)

Siihen "Win NT:hen" voi kuitenkin asentaa uusia ohjelmia ;) Millainen ftp tuki siinä Safarissa muuten on, entä SSH? SSH on kätevä työkalu, kun puhelimellakin voi tehdä ihan uudenlaisia asioita (debugata palvelinta jne.)

Miten siinä pitää hoitaa asioiden synkkaus ja tiedostojen siirto koneelle ja päinvastoin? Onko se piuha ainoa vaihtoehto? Luulin, että siinä on Bluetooth.. mutta se olikin jokin (tietääkseni) rampa versio.

Miten pystyt hallitsemaan iPhonessa olevia tiedostoja (esim. txt, pdf, jne)? Onko mahdollista luoda uusia kansioita ja lajitella tiedostoja niihin? Tietääkseni tämä tiedostojen hallinta on erittäin rajoittunutta siinä (liian hankalaa meille yksinkertaisille älypuhelin käyttäjille?)

(provoa:) Ainoa älykäs asia on siinä se, että se tietää miten päin sitä kulloinkin roikottaa.

Käyttäjä

No, miljoona myytyä iPhonea 74 päivässä.

http://www.apple.com/hotnews/
http://macdailynews.com/index.php/weblog/comments/14840/

Onhan siinä ihmettelemistä

Kirjaudu sisään keskustellaksesi.
Takaisin ylös

Juttukommentit

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös