Jotenkin vain tuntuvat nuo tarinat uskomattomilta. Ei että tiedot saadaan palautettua vaan että ihmiset tekevät noita. Vielä menee tuo reiän poraaminen kanteen ja öljyn kaataminen mutta traktorin kauhasta tavaroiden putoaminen kun nousee mäkeä? Kauha on aina tällöin ylöspäin enemmän jos ei ole kyseessä traktorin takana oleva kauha, mikä ei nyt ollut kyseessä kun perässä oli lumilinko. Eli jotta tavarat olisivat pudonneet, olisi pitänyt mennä alamäkeen eikä ylämäkeen. Tällöin kauha on viistosti alaspäin ja ne pääsevät putoamaan. Kaivinkoneen kauhaa ei myöskään voi pitää kun on lumilinko eli etukauha ollut kyseessä.
Muurahaismyrkky. Kannen saa irroitettua kyllä mutta se vaatii työkaluja ja siinä vaiheessa jos virrat on päällä kun sitä pyörittelee käsissä, ei päässä välähdä yhtään mitään.
Olen heittänyt testimielessä muistitikkuja (useita) ihan betonilattialle niin kovaa kun jaksan eikä mitään ongelmaa ole ollut luettavuudessa. Kuori on haljennut tai mennyt rikki useammasta kerrasta mutta muistille ei ole tapahtunut mitään ja lukeminen onnistunut. Suosittelen silti tuota luodinkestävää muistia ;)
Sitten näitä normaaleja tapauksia kuten ylikirjoitetut tiedot mistä voi taas uskoa tapahtuneen.
Syy miksi epäilen näitä on yksinkertainen. Kuka haluaa maksaa tuhansia euroja siitä että saa palautettua videokuvan pilalle menneestä laskuvarjohypystä ja vastaavia kuten tuo pesukoneessa läpi käynyt USB tikku mikä mukamas "hajosi". Ei ole minulla hajonnut mikään tikku vaikka pesukoneen on läpi käynyt 60 asteen lämmössä ja vielä kuivausrummun. Tikkua ei vaan saa laittaa märkänä koneeseen.
Ihmiset, varmuuskopiot on tärkeä tehtävä. Tällöin ei tarvitse alkaa maksamaan tälläisille kiskuriyrityksille satoja kertoja suurempia hintoja kuin ostaisi sen uuden muistitallennusvälineen.
Tiedän kyllä nämä Ibaksen 250e sopimukset ja IT-tohtorit suomessa jotka pyrkii 250e hintaan mutta kun normaali ihminen millä ei ole Ibaksen kanssa sopimusta, hinta on tuhansia välittömästi, oli tieto mitä tahansa ja miltä tahansa.