Käyttäjä

Nettisensuurista uhkaa tulla miljoonien lisälasku

Keskusrikospoliisi ilmoittaa voivansa siirtyä lapsipornon sensuurilistoissa niin sanottuun täsmäsuodatukseen, jossa nimipalvelimiin perustuvan domain-osoitteiden estämisen sijaan voitaisiin suodattaa yksittäisiä web-osoitteita. Web-suodatuksia rakentanut asiantuntija arvioi, että tästä koituu jopa miljoonien eurojen lisälasku operaattoreille ja lopulta kuluttajien maksettavaksi.

Lue juttu

Vastaukset 17 vastausta

Käyttäjä

Tähän asiaan onkin aivan loistavaa investoida miljoonia euroja. Kaikkihan tietävät, että pedofiilejä syntyy nimenomaan sitä kautta, kun tavalliset ihmiset vahingossa surffaavat lapsipornosivuille.

Käyttäjä

Ei pidä väheksyä operaattoreiden uutta rahastamiskeinoa: otetaan rahat ensin valtiolta ja sitten asiakkailta.

Ja lapsiporno ei edelleenkään vähentynyt.

Tästä voi vetää vain johtopäätöksen, että näistä asioista päättävät tahot haluavat suojella lapsipornoa. Ovatko he siis itse lapsipornon kuluttajia?

Käyttäjä

Vai meinataan rangaista kuluttajaa jonkun tekemän rikoksen perusteella? Entäpä jos äänestämme lompakoillamme operaattorit alas?

^Ari^
Jatkuvaa keskustelua aiheesta:
http://spamforum.elfcentral.net/fin/phpBB3/viewforum.php?f=28

Käyttäjä

Jos sensuroitavien sivujen listaa halutaan oikeasti myös ylläpitää tästä koituu pelkkien perustamiskulujen lisäksi myös merkittäviä jatkuvia kustannuksia. Jonkun täytyy olla kärppänä vahtaamassa miljoonia webbisivuja ja päivittää listaa. Kuka maksaa tämän työn?

Oikea lapsiporno leviää tätä harrastavien kesken vertaisverkoissa tms. ja on taatusti salakirjoitettua. Webbisivujen sensuroinnilla ei saavuteta yhtään mitään.

Ainoa mahdollinen selitys webbisivujen sensurointijärjestelmän kehittämiselle on luoda käytännöt joidenkin muiden sivustojen sensurointiin. Ideoita ei tarvitse kaukaa hakea.

Kauankohan kestää ennen kuin samoja estomenetelmiä aletaan soveltaa muun muassa seuraaviin:

- Alle 18-vuotiaita meikkauksen ja kuvamanipuloinnin keinoin esittävät seksisivut, joissa esiintyvät mallit ovat täysi-ikäisiä
- Väkivalta- ja eläinpornosivut
- Piirretyt lapsi-, väkivalta- ja eläinpornosivut
- Eläimiin sekaantumisesta tekstimuotoisia tarinoita julkaisevat sivut
- Kannabiksen laillistamista kannattavat sivut
- Pirate Bay
- Pokerisivustot
- Tsetsenian itsenäisyyttä kannattavan liikkeen sivut (muistaako kukaan tätä Tuomiojan sensurointimasinointia?)
- Korkean profiilin oikeudenkäynneistä yksityiskohtia reaaliaikaisesti raportoivat sivustot (voivat vaikuttaa juryyn!)
- Pommiohjeet
- Myyrmannin pohjapiirrustuksen julkaiseva sivu
- Al Quaidan kotisivut
- Pohjanmaan minkkitarhoille iskeneiden kettutyttöjen edesottamuksista ihannoivaan sävyyn raportoivat sivut.
- Neuvostoliiton poliittisen järjestelmän vastaiset sivut (80-luvusta ei ole niin kauaa)
- Hymy-lehden 70-luvulta peräisin olevan Jörn Donner ja gambialainen 15-vuotias Ida-tyttö lavastetuissa yhdyntäkuvissa -kannen esittelevät webbisivut
- Mannerheim-nuken homona ja kentaurina esittävät sivut

Maailma olisi niin paljon helpompi paikka elää jos kaikki pahat asiat voisivat kadota kun vain niin kovasti haluaa.

Terveisin,
- Ossi

Käyttäjä

Keskusrikospoliisi ilmoittaa voivansa siirtyä lapsipornon sensuurilistoissa niin sanottuun täsmäsuodatukseen, jossa nimipalvelimiin perustuvan domain-osoitteiden estämisen sijaan voitaisiin suodattaa yksittäisiä web-osoitteita.

HAHAHA! Vai ilmoittaa voivansa - tämä ei ole voimiskysymys vaan lakikysymys! Poliisi ei saa suodattaa domaintasolla mitään! Laissa sanotaan sivusto ja silloin se on sivusto ei domaini! Palikat kun ei sitten tajuu mistä on kysymys. Onkohan noilla poliisissa edes tietokoneen ajokorttia hankittu?


Käytän nykyään vain Opendns serviceä, enkä lainkaan lokaalia operaattorin kökködns:ää. Suodatan itse mitä haluan!

http://www.opendns.com/

Käyttäjä

Ei oikein toimi tuo OpenDNS, kun ainakin DNA:lla liikenne on ilmeisesti jo nyt proxytettyä ja estoilmoitus tulee naamalle kuitenkin. Tor'n ja privoxyn asentaneena se ei kuitenkaan itseä haittaa, jos haluan "suodatetun" domainin alaisella sivustolla käydä.

Käyttäjä

"Nykyinen salainen lista perustuu yksinkertaisempaan nimipalvelinten dns-suodatukseen"

DNA:lla liikenne on ilmeisesti jo nyt proxytettyä ja estoilmoitus tulee naamalle kuitenkin..


Ei DNA proxyta yhtään mitään, eikä siihen riitä ruuti raudassa mitenkään tai sitten on turha tolta IPS:ltä ostaa 65kbps nopeutta isompaa kaistaa. Mulla Opendns toimii moitteetta ja ei suodata mitään sellaista mitä en halua. Tämä tietty vaatii oman tilin tekoa ja omien asetusten määrittelyä. Muuten toimii puhtaasti dns:ä

Käyttäjä

Jos sensuroitavien sivujen listaa halutaan oikeasti myös ylläpitää tästä koituu pelkkien perustamiskulujen lisäksi myös merkittäviä jatkuvia kustannuksia. Jonkun täytyy olla kärppänä vahtaamassa miljoonia webbisivuja ja päivittää listaa. Kuka maksaa tämän työn?

Tähän sitä ollaan menossa. Ja sitten kuitenkin kaikki ketkä haluaa pokeria ja pornoa kiertävät sivustot. Ei siis yhtään hyötyä.

Käyttäjä

No siten kun se pahin lapsipornomateriaali on satu pois, niin entäs nämä? http://www.encyclopediadramatica.com/Pain
Nuohan eivät varmaan mitenkään traumatisoi lapsia, joten niitä tuskin tarvitsee senuroida, koska me aikuset kyllä osaamme ymmärtää ja käsitellä linkissä esiintyvää materiaalia.

Sanon tämän silti, jos olet vähänkään heikkohermoinen, niin älä klikkaa ko. linkkiä, aika ilkeetä matsuka...sallittua tosin.

Käyttäjä

Voi hel, mikä linkki. Ei tällaisia linkkejä tarvitse tänne tuoda. Moraali, ihmisisyys on täysin kateissa. Olet pekka varmaan hartaasti asiaa tutkinut ja etsinyt...:(

Pelkän linkin suodattaminen ei auta, se on helposti muutettavissa/uudelleenohjattavissa. Palvelimien blokkaus on ainoa keino ja suurissa domaineissa on palvelimen rahoittaja/operaattori vastuussa siellä olevista sivustoista.

Yksityisen palvelimen asennus ei kestä 10 minuuttia kauempaa...

Käyttäjä

Se olikin tarkoitus olla erittäin konkreettinen esimerkki siitä, minkälaisia linkkejä on jatkuvasti tarjolla, mitä ei edes yritetä suodataaa, minkään varjolla. Oma mielipiteeni on se, että tämänkaltaiset turhuudet pitäisi saada netistä pois, aivan kuten lapsipornokin, mutta mikä on se keinoa a) saada ne netistä pois kokonaan ja b) estää moisen materiaalinen tuottaminen ylipäänsä.
Ei liene muuta keinoa kuin poliisin kansainvälinen yhteistyö, se sama yhteistyö jolla talousrikollisia ja huumerikollisia jahdataan. Ilmiö ei todellakaan poistu minkään irtopisteitä keräävän poliitikon luulosta.

Käyttäjä

Niin!

Antaisiko olla kuitenkin kaiken olevan avointa ja jättävän tuulimyllyn metsästämisen.

Valtio isseissänsä on valinnut tämän globaalin kulttuurin, jota se ajaa eteenpäin jopa taloudellisesti tuottavilla ja ykstyisiä ihmisiä työttömyysmarkkinoilta poistavilta yrityksiltä. Lilius osti vennäin maalta isolla rahalla, eikö jukoilikaan estänyt tätä syntymästä. Kele.

Maksattavat fortumilla ja ovat tyytyväisiä, kansalliseen etuun (siis venäjä) perustuen ottavat kunnostetut laitteet ja jakelukanavat jälleen vennäin hallintaan parin kolmen vuoden sissään.

Käyttäjä

Lisäisin vielä, että Lilius lihoo parisen vuotta ja laihtuu 7 seuraavaa vuotta...)

Käyttäjä

Ei hel mitä tampioita tuolla on meidän puolesta asioista päättämässä.
Millaisen neron päästä on putkahtanut ajatus "tehdään suodatuksesta vapaaehtoista"? Vapaaehtoissuodatus varmasti vähentää lapsipornon leviämistä harrastajapiireissä aivan älyttömästi.

Minua ei ainakaan huvita osallistua tuohon sensuuritaistelun rahoittamiseen vain siksi että erittäin pieni osa meistä alastomista alaikäisistä kiksinsä saa. Ei sillä että minulla mitään sanavaltaa asiaan olisi.

Onhan se hienoa että meillä on äänestetty eduskunta ajamassa meidän(lue:oma) asioita(lue:etua(lue:palkkaa)).
Vastaisuudessakin tekee mieli äänestää joku pöllö sinne tyhjine lupauksineen.

Käyttäjä

Lisäisin vielä, että takkiin tulee - jos valtio ja sen virkamiehet erittäydy pois fortumista...

Käyttäjä

Ei hel mitä tampioita tuolla on meidän puolesta asioista päättämässä.
Millaisen neron päästä on putkahtanut ajatus "tehdään suodatuksesta vapaaehtoista"? Vapaaehtoissuodatus varmasti vähentää lapsipornon leviämistä harrastajapiireissä aivan älyttömästi.


Eihän noista suodatuksista mikään estä lapsipornoa tai sen leviämistä millään tavalla. Verhot on vaan edessä ja kuka tahansa voi avata ne. Tosin jäävuoren huippu se mikä webissä liikkuu. Yli 99% materiaalista välitetään muilla tavoilla.

Käyttäjä

Offtopic:

Joo siltä tuntuu, että Fortum tekee sonerat. Röyhkeä Liliuskaan ei pärjää venäläiselle härskiydelle. Suomalaiset sähkönkuluttajat kustantavat tämänion seikkailun ja Liliuksen pussi senkun kasvaa, kävi hyvin tai huonosti.

Kirjaudu sisään keskustellaksesi.
Takaisin ylös

Juttukommentit

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös