Vastaukset 78 vastausta
Pinnacle Studio on järkyttävää paskaa. GIMP:llä ja F-spotilla kyllä olen saanut hoidettua kaiken, mutta viimeeksi käyttelin Photaria todella aktiivisesti Photoshop 5:lla. Olihan siinä CS2:ssa kyllä paljon kivoja juttuja tullut lisää kun sitä käytin jonkinaikaa.
Nykyisellään GIMP:llä onnistuu kyllä kaikki kuvankäsittelytoimet mainiosti eikä käyttöliittymä ole mikään sekava niinkuin joskus muinoin. Jotain elämää helpottavia juttuja kyllä kuitenkin puuttuu mitä Photoshopissa on, mutta kyllähän tuohon tietysti tulee jo puolessa vuodessa paljon kaikkea kivaa.
Mina ITse vuodatti:
<i>" Ja miksi jokin uudelleenkäynnistys on ongelma? Itse ainakin sammutan koneen kun en käytä sitä pidempään aikaan - aika edesvastuutonta olisi ottaa vapaus kuluttaa sähköä turhaan, niin suljetun ajattelematon mieli ei konetta koko ajan päälläpitävällä ubuntulaisellakaan saa olla."</i>
Uudelleenkäynnistys on ongelma jos sitä pitää tehdä usein.
Onhan se toki tyhmää kuluttaa sähköä turhaan, mutta sen takia edistyneet käyttöjärjestelmät voi komentaa nukkumaan. Kun koneen herättelee unesta niin voi jatkaa töitään siitä mihin aiemmin jäi.
"Uudelleenkäynnistys on ongelma jos sitä pitää tehdä usein."
Vistan käyttäjänä en ainakaan joudu tekemään mitään uudelleenkäynnistämisiä usein. Eli koettakaa keksiä jostain muista tikuista asiaa - tai mieluummin sitten siirtyä olennaisempiin juttuihin.
"Onhan se toki tyhmää kuluttaa sähköä turhaan, mutta sen takia edistyneet käyttöjärjestelmät voi komentaa nukkumaan. Kun koneen herättelee unesta niin voi jatkaa töitään siitä mihin aiemmin jäi."
Heh, niinpä, Vista se nukahtaa niin mainiosti parissa sekassa kun läppärin kannen nakkaa kiinni - ubuntu tuntunut tuossa kyllä vähän sekoilevan, jostain syystä.
"Kaarnattu puhuu koko ajan WinXP:stä ja heittelee siitäkin emävaleita, kun täällä nyt otsikonkin myötä puhutaan Windows Vistasta, johon taas Kaarnattu&Co:kaan ei tunnu olevan edes tutustunut, vaikka laukoo "varmoja tietojaan"."
Kerro ne emävaleet.
"Ja jos ubuntoosaintoilijalle on ylivoimaisen hankalaa niinkin yksinkertainen asia kuin tuon asennustiedoston lataaminen ja suorittaminen, niin jo on taidot vähissä ja pienestä suuret vikinät täällä."
Ongelma onkin se, että mistä tietää että se asennustiedosto ei sotke konetta ja sisällä troijalaisia? Tästä syystä Windowseille hankitaan ohjelmistot ensisijaisesti jostain sourceforgesta, kaupanhyllyltä tai muuten jotenkin luotettavasti. Se ei oikeasti toimi, että "haetaan vaan asennustiedosto" koska sillä tavalla tietokone on äkkiä solmussa.
""Ubuntussa on esim. ylläpito helpompaa, ei tarvitse käynnistellä jatkuvasti, virtuaalityöpöydät, shelli, kuluttaa vähemmän resursseja, selkeämpi käyttöliittymä ja paremmat ohjelmistot (GIMP vs. MS Paint, Firefox vs. IE, VLC Player vs. Mediaplayer ja ennen kaikkea ei puutu mitään kuten Vistasta)""
No väitätkö vastaan, että Vistan ohjelmistot ei olisi joku IE, Mediaplayer, MS Paint josta PUUTTUU mm. PDF-lukija. RAR-pakettien avaus yms. Ja ylläpito on helpompaa kun kaikki päivittyy kunnolla. Ubuntussa nämä on valmiina, Vistassa ei ole. Älä jauha paskaa valehtelusta kun loppu viestin puhut sitten siitä, kuinka Vistalle SAA HANKITTUA ohjelmia. Tottakai mihin tahansa saa hankittua mutta kyse onkin siitä, mitä Vistassa ON VALMIINA.
"linuxeille ei ole tarjolla esim nykyisin erittäin yleisesti harratettuun kotivideoeditointiin mitään läheskään yhtä hyviä ja monipuolisia ohjelmistoja kuin mitä Windowsiin on jo muutamalla kympilläkin tarjolla, mukanaolevan MovieMakerin lisäksi, jolla saa dvd-videoelokuvan tehtyä oikein helposti ja hyvin."
Kino toimii Ubuntulla ihan hyvin kotivideoilla, muitakin löytyy.
"Vistassa tulee MediaPlayerin lisäksi MediaCenter (mitä vastaavaa ubuntussa taas ei ole ) ja muita multimediasovelluksia ja monia muita on lisäksi vaivattomasti saatavilla, ilmaiseksikin, yhtenä tuo vain muka ubuntoosa-ohjelmaksi täällä tituleerattu VLC Player - mistä on siis Windows-versiokin."
Ubuntussa on MythTV ja paljon laajemmin multimediasovelluksia kuin Vistassa. Ja VLC player löytyy monesta käyttiksestä, Vistasta puuttuu vaan siinä on joku mediaplayer niminen soittimen irvikuva mikä ei osaa toistaa oikein yhtään mitään.
"Normikuluttaja ja moni muukin on linuxien kanssa helisemässä ja repii pelihiuksensa yrittäessään etsiä nettifoorumeilta ohjeita nykyään esim. monen 3G-mobiililaajakaistalaitteen asentamiseksi ja käyttöön saamiseksi - se ei monen laitteen kanssa ole vaivatonta eikä monen osalta onnistu, toisin kuin Windowsille, jossa etenkin tuon lajin uusimmat laitteet asentuvat ja toimivat vain koneeseen kiinni tökkäämällä."
Minä asensin Ubuntuun 3G mobiililaajakaistan (Huawei) tökkäämällä kiinni. Tämän lisäksi sitten tarvitsi kirjoittaa asetustiedosto kuntoon ja sitten käyttö olikin vaivattomampaa kuin Windowseilla.
"Siinä ei tippaakaan tee mieli haalia jostain jotain linux-gurua auttamaan vastaavan nettiyhteyden käyttöön saamisessa."
Kumma kyllä minut haalittiin auttamaan Soneran 3G yhteyden asentamisessa Windows XP:n. Sepäs kun ei toiminut tökkäämällä kiinni vaan piti käyttäjätilistä vääntää pääkäyttäjän oikeudet päälle.
"Uusimpaan ubuntoonsan 8.04 -versioon muuten oli ilmestynyt jo kolmisenkymmentä bugi/tietoturvakorjausta. Niitä tippui tuossa juuri kolmatta kymmentä megatavua hetki sitten kun katsoin. Nettiyhteys on siis tavallaan koko ajan keskeneräisen ubuntoosan kanssa aika oleellinen juttu."
Tietysti tulee. Ubuntu kun päivittää myös kaikki sovellukset mitä Windows Vista ei osaa päivittää. Lisäksi Vistalle tulee niitä korjauksia ihan samalla tavalla, mutta Microsoft keskittää kuukauden korjaukset yhteen pakettiin.
"Sekä Windows XP:hen että Vistaan latautuvat/asentuvat päivitykset netistä joko automaattisesti tai käyttäjän hyväksyminä. Vastaavaa juttua joutuu hoitamaan linuskoiden päivitysten hallinnalla - ei se käy niissä yhtään sen helpommin tai toimi paremmin. Ja miksi jokin uudelleenkäynnistys on ongelma?"
Vistan automaattipäivityksistä on vähän kokemusta, Windows XP:n omat taas on todellakin sellaisia pommeja mitkä on pistänyt tietokoneita solmuun ja oon myös korjannut tuttavalta tietokonetta jossa Windows XP:n päivitys hajotti selaimen. Siksi ne on turvallista pitää manuaalisena.
Toisekseen ohjelmistojen manuaalipäivitykset sotkee myös asioita ja on kokemusta siitä kun FF:n päivitys hajottaa Live Messengerin tai Java jättää vanhat versiot koneelle.
Kolmanneksi, koska käyttis ja jokainen asennettu komponentti joka osaa päivittää itseään, päivittävät omilla systeemeillään niin seurauksena on se, että noin kerran päivässä ruutuun pomppiin ties mitä dialogia mikä keskeyttää työn kun joku ohjelma tai käyttis päivittyy ja sitten haluaa vielä uudelleen käynnistää koko koneen. Ei jumalauta! Ei kukaan jaksa joka helvetin päivä olla käynnistämässä tietokonetta uudestaan. Itse olen lykännyt Ubuntu 8.04:n asennusta kun en ole vielä JAKSANUT sulkea kaikkia ohjelmistoja bootata konetta. Onhan tuossa nyt kuitenkin renderöintiä taustalla ollut ja tietokone toimii 24/7 kommunikaatiovälineenä ja ottaa vastaan viestejä.
Käynnistin tietokoneeni viimeeksi talvella kun suljin tietokoneen joulujen pyhiksi. Windowseilla joutuu manuaalirassaamisellakin kerran kuussa boottaamaan.
"eli onkos tuota komentorivieditorin käyttötarvetta shell-komentojen ajamiseen siis, vaiko eikö, ubuntoosassa?"
Samalla tavalla kuin Windows Vistassa. Aika moni tietokoneohjelma kun toimii komentoriviltä, etenkin ne mitä itse teen (katsos kun on vaivattomampi ohjelmoida). Ubuntun komentorivi vaan on valtavasti parempi kuin Vistan. Samalla tavalla käytin komentoriviä joskus Windows XP aikoina, mutta ei siihen sen enempää ole mitään tarvetta Windows XP:llä, Windows Vistalla kuin Ubuntullakaan.
"Jarruna Visvan yleistymisessä yrityksiin linee juuri sen vaatimat laiteinvestoinnit, kun konetehoa se vaatii ja osin tietysti joidenkin ohjelmien Vista tuen puute..."
Tätä minä en edes ole väittänyt.
"Mistäs muualta kuin netistä ne ubuntoosan ohjelma-asennukset sitten ladataan ... ja miten helppoa se onkaan niistä pakettikuvauksista nähdä mikä on se hyvä tai edes jotenkuten välttävä niistä ilmaisista vaihtoehdoista."
Pakettireposta. Google kertoo kyllä sitten tarkemmin ohjelmasta, samoin se Ubuntun oma ohjetoiminto.
"Sillä sekä WindowsXP Professionalissa että Vista-versioissa on web-sovelluspalvelin mukana. Ja sekä ubuntoosaan tai Windowseihin ei asennu valmiiksi mitään web- tai muitakaan sovelluskehitystyökaluja tai muita väline/palvelin-yms-ympäristöjä."
Windows XP:ssä ei ole PHP:tä, ei ole kunnollista FTP:tä, ei ole mailipalvelinta, ei kirjoittamiseen riittävää tekstieditoria muista tarpeista puhumattakaan. Pro versiossa sentään on WWW-palvelin. Windows Vista ei tässä ole oleellisesti parempi. Ja tuolla kyllä on merkitystä kun kotisivujen hostausta tarjovat tarjoaa ensisijaisesti PHP tukea. Ja todellakin, Windowseilla on uskomaton säätö saada työympäristöä pystyyn.
"Linux- ja opensource-maailmassa nämä ovat piilotetumpia, mutta löytyvät sieltä taustalta. Ja erittäin hyvä kysyä, mitä etua todella on siitä että linuxia on tarjolla valtava eri jakeluversioiden määrä, jotka ovat keskenään vähän erinlaisia ja niissä tehdään samantyyppisiä jakeluversioihin sisällytettyjä osia monina eri projekteina - onko siinä resurssien tuhlauksessa enää mitään järkeä, oikeasti."
Linux on pelkkä käyttöjärjestelmän ydin. Sitä käyttää useampi käyttis ja Linux -pohjaiset käyttikset käyttää usein samoja avoimen lähdekoodin komponentteja. Ja myös suljettuja komponentteja ja samoja komponetteja löytyy myös Windows Vistasta. Ei tässä ole kyse mistään resurssien tuhlauksesta vaan kilpailusta eri markkinasektoreilla.
"Mitä hyötyä on siitä että näistä linux-käyttöjärjestelmän eri tuoteversioista (distroista) puuhataan openSusea, Mandrivaa, Ubuntua ja satoja muita, kaikki samantyyppisinä ja versio versiolta vähän mukaan perusversiossa tulevia ohjelmia vaihdellen tai niiden hallintavälineitä pikkuisen muutellen."
Tässä paljastit tietämättömyytesi. Kun Suse, Mandriva ja Ubuntu ovat JOKAINEN omia käyttöjärjestelmiään. Niistä kaikista löytyy Linux. Ja kaikista löytyy myös GCC, GDB, zlib+muita kirjastoja ja Flashplugin mitkä löytyy myös Vistasta. Silti markkinoilla on tilaa Vistalle. Intelin prossutkin löytyy aika monesta tietokoneesta, kuoret ja brändi vähän vaihtelee ja muutama muu juttu mutta eikö olisi parempi jos tietokoneet olisi vain jotkut Intel, AMD, IBM ja VIA?
Ja ihan oikeasti, Susen eri versiot on kyllä todella hyvin hallittuja. Paljon paremmin kuin Vistan! Ei siitä ole työasemaan kuin se maksullinen versio ja sitten se ilmainen versio (openSuse). Vistasta sen sijaan on 6 versiota ja oliko siitä sitten vielä pari kilpailuviranomaisten pakottamaa riisuttua versiota vielä lisäksi...
"Heh, niinpä, Vista se nukahtaa niin mainiosti parissa sekassa kun läppärin kannen nakkaa kiinni - ubuntu tuntunut tuossa kyllä vähän sekoilevan, jostain syystä."
Lepotila sekoilee ihan samalla tavalla jokaisessa käyttiksessä. Yleensä läppärissä toimii varmuudella vain se käyttiksen versio minkä laitteen valmistaja tarjoaa. Vista sekoilee Windows XP:llä myydyissä läppäreissä pahemmin kuin Ubuntu tuon lepotilan suhteen.
"Lepotila sekoilee ihan samalla tavalla jokaisessa käyttiksessä. Yleensä läppärissä toimii varmuudella vain se käyttiksen versio minkä laitteen valmistaja tarjoaa. Vista sekoilee Windows XP:llä myydyissä läppäreissä pahemmin kuin Ubuntu tuon lepotilan suhteen."
Väärin - kyllä ubuntun lepotila sekoileen nykyisin käytössä/myynnissä olevissa tietokoneissa varmuudella paljon enemmän kuin Vistan lepotila :D
"Väärin - kyllä ubuntun lepotila sekoileen nykyisin käytössä/myynnissä olevissa tietokoneissa varmuudella paljon enemmän kuin Vistan lepotila :D"
Ei se Ubuntusta johdu, enkä olisi varma siitä sekoileeko enemmän jos asentaa sen Vistan siihen läppäriin jostain muualta kuin laitevalmistajan palautuslevyltä. Saattaa jopa sekoilla silloin pahemmin. Yhtä huonoja siis ovat tuossa asiassa.
"Kerro ne emävaleet."
= jankkaamanne "XP/Vistassa ei toimi mikään" & "ubuntussa toimii kaikki (vaikkei ole käyttänyt mutta kyllä silti on)"
"Ongelma onkin se, että mistä tietää että se asennustiedosto ei sotke konetta ja sisällä troijalaisia? Tästä syystä Windowseille hankitaan ohjelmistot ensisijaisesti jostain sourceforgesta, kaupanhyllyltä tai muuten jotenkin luotettavasti. Se ei oikeasti toimi, että "haetaan vaan asennustiedosto" koska sillä tavalla tietokone on äkkiä solmussa."
Kerrohan miten oikein asennat Windows-ohjelmia, jos muka enemmän kuin äärimmäisen harvoin saat asentaessasi koneen solmuun tai sille troijalaisia? - Ihan oikeasti. Ja siis oikeista ohjelmista puhuttaessa.
Toisaalta, ubuntuunhan taas on liki mahdotonta tai äärimmäisen hankalaa saada asennettua mitään lisää, jossei ole kunnon laajakaistayhteyttä.
"Minä asensin Ubuntuun 3G mobiililaajakaistan (Huawei) tökkäämällä kiinni. Tämän lisäksi sitten tarvitsi kirjoittaa asetustiedosto kuntoon ja sitten käyttö olikin vaivattomampaa kuin Windowseilla."
Jollain malleilla toki noin onnistuukin, muttei läheskään kaikilla. Mutta Vistaan kyllä asennus onnnistuu, kaikilla. Siinä se ero, voi ostaa mitä haluaa eikä vaan sitä minkä saa toimimaan, jos on sellainen vähän suljetumpi käyttis kuten ubuntu.
"Koska käyttis ja jokainen asennettu komponentti joka osaa päivittää itseään, päivittävät omilla systeemeillään niin seurauksena on se, että noin kerran päivässä ruutuun pomppiin ties mitä dialogia mikä keskeyttää työn kun joku ohjelma tai käyttis päivittyy ja sitten haluaa vielä uudelleen käynnistää koko koneen. Ei jumalauta!"
Mitkähän viritykset sinulla oikein on jos tuollaista tapahtuu. Itselläni on sentään melkoinen joukko eri sovelluksia Vista-koneella eikä tuollaista rumbaa ikäpäivänä ole ollut. Lisäksi vain osa päivityksistä tarvitsee uudelleenkäynnistämistä, valtaosa ei. Ja linux-ohjelmiinhan tulee bugikorjauksia ja päivityksiä paljon tiuhempaan tahtiin - päivitystoimintoa saas siis käydä klikkailemassa paljon useammin.
Vista-kone sitäpaitsi uudelleenkäynnistyy tuossa tuokiossa, siinä ei paljoa nokka tuhise sillä välin. Ja yhdenkään päivityksen osalta, joissa uudelleenkäynnistystä on vaadittu, ei ole konetta pitänyt käynnistää heti, sen on voinut tehdä silloin kun itselle sopii. Joten moinen ei kyllä stressaa pätkääkään - pausseja kyllä siihen hetkeen riittää.
"Aika moni tietokoneohjelma kun toimii komentoriviltä, etenkin ne mitä itse teen (katsos kun on vaivattomampi ohjelmoida)"
Todella aniharvaa tietokoneohjelmaa enää ainakaan viiteentoista vuoteen on käytetty komentoriviltä - ainakaan Windowsissa mukaanlukien sovelluskehitystyökalut - muuta kuin harvoissa ammattilaishallintatoimissa. Ja moiset komentoriviohjelmat ovat puuhastelua, ei mitään ammattiohjelmia missään nimessä enää tällä vuosituhannella tehdä muuten kuin graafisella käyttöliittymällä - Windowsille on ainakin olemassa niin helpot ja perusversioltaan ilmaisetkin kehitysvälineet siihen. Tosin linux-puolella sovelluskehitys on tuosta helppoudesta vielä tietysti lapsenkengissä ja työläämpää.
(ubuntuun asennettavien ohjelmien kuvaukset, mitä ovat ja mitä niissä on tarjolla:) "Pakettireposta. Google kertoo kyllä sitten tarkemmin ohjelmasta, samoin se Ubuntun oma ohjetoiminto."
Siis ymmärsinkö väärin että ubuntussa pakettienhallinnasta näkee lyhykäisen (ja useimmiten kaunistellun maalailevan kuvauksen ohjelmasta), sitten sen nimellä pitää mennä nettiin googlettamaan ja etsimään tietoa ohjelmasta ... ja sitten vasta tietää mitä on asentamassa.
Onnenpekka meikäkinhän sitten: Windows-puolellahan tuo on paljon helpompaa, info ja asennus yleensä samasta paikasta ( :
"Linux on pelkkä käyttöjärjestelmän ydin. Sitä käyttää useampi käyttis ja Linux -pohjaiset käyttikset käyttää usein samoja avoimen lähdekoodin komponentteja. Ja myös suljettuja komponentteja ja samoja komponetteja löytyy myös Windows Vistasta. Ei tässä ole kyse mistään resurssien tuhlauksesta vaan kilpailusta eri markkinasektoreilla."
"Kun Suse, Mandriva ja Ubuntu ovat JOKAINEN omia käyttöjärjestelmiään. Niistä kaikista löytyy Linux."
Tuo on kyllä lähinnä oma tulkintasi. Käyttöjärjestelmä on kyllä linux. Silläkin perusteella että käyttöjärjestelmä rakentuu ytimestä ja sitä täydentävistä toiminnallisista kerroksista tai osista. Eli koska linuxin eri JAKELU/PAKETOINTI-VERSIOISSA on sama linux ydin ja myös pääosin muista käyttöjärjestelmätoiminto-osista samat osat, ovat ne vain variantteja siltä osin, mitä muita sovelluksia noihin jakeluversioihin on koottu mukaan.
Jakeluversioon mukaan laitetut ohjelmat eivät ole mitään komponentteja, vaan ne ovat omia ohjelmapaketteja, aivan kuten Windows-ohjelmatkin, toimivat osin niiden ihan omilla ohjelmakoodi-osilla/kirjastoilla ja käyttävät osin käyttöjärjestelmän, siis esim. Windowsin tai linuxin ydin/perusosien käyttöjärjestelmä/käyttöliittymätoimintoja/rajapintapalvelukirjastoja. Eli esim. VLC Player ei ole mikään ubuntun/linuxin komponentti, vaan se on ohjelma/sovellus, joka on paketoitu valmiiksi linux käyttöjärjestelmän pohjalle rakennettuun ubuntu-työpöytäjakeluversioon, joka (ubuntu) voidaan rinnastaa siis esim Vista Home Premium -(paketointi)versioon. Ubuntu-palvelinversio voidaan rinnastaa Vista-ytimen pohjalle rakennettuun Server2008:aan.
Lähinnähän noissa linux-käyttöjärjestelmän ja linux-ohjelmien paketointiversioissa, kuten Suse, Mandriva, ubuntu, RedHat/fedora on samat käyttöjärjestelmäytimet ja niitä täydentävät muu käyttöjärjestelmäosat kuten käyttöliittymä yms, aika pitkälti samat linux-sovellukset paketoitu mukaan (kuten OpenOffice), mutta noitten jakeluversioitten ulkoasuun on laitettu omat kilkkeet, valikkorakenteet ja tehty myös omia asennusohjelmia ja hallintatyökaluja. Aika pitkälti ne ovat siis samoja, ja aika pitkälti päällekkäistä puuhastelua - etenkin kun noita jakeluversioita kolmattasataa ainakin kait ja vähän eri näköisinä. Avoimesti siis turhaan omia kapuloita rattaissa eri versioina jotta linuxit eivät voi saavuttaa sitä laajempaa, yhtenäistä toimintaa (siis lähinnä käyttöliittymärakenteen osalta) kaipaavaa suurempaa kuluttajamassaa. Ja tuhlaamassa resursseja tehdä todella hyviä hyöty- ja ammattisovelluksia nykyisen lukemattoman kehitelmäjoukon sijaan.
Linux ja Windows eivät käytä käyttöjärjestelmän tasolla samoja komponentteja, koska niiden toteutusrakenne on eri. Samoja komponentteja käyttävät vain sellaiset molemmissa olevien komentotulkkien, kuten javan, päällä toimivat sovellukset ei-käyttöjärjestelmä/käyttöliittyäsidonnaisin osin, mutta niissäkin käyttöjärjestelmä/käyttöliittymätason rajapinnoissa on siis eri toteutusta (Windowsissa on eri käyttöliittymä-kerros kuin linuxin käyttöliittymä-kerros). Tuollainen esim OpenOffice tai Windowsin .Net -ajoympäristöä linuxin puolella vastaavan Mono-toteutuksen päälle tehdyt sovellukset, tietyiltä osin.
"Susen eri versiot on kyllä todella hyvin hallittuja. Paljon paremmin kuin Vistan! Ei siitä ole työasemaan kuin se maksullinen versio ja sitten se ilmainen versio (openSuse). Vistasta sen sijaan on 6 versiota ja oliko siitä sitten vielä pari kilpailuviranomaisten pakottamaa riisuttua versiota vielä lisäksi..."
Verrataanpa asioita samalla tasolla, eli Vistan 5 versioon + Server2008:aan verrattuna linux-työpöytäjakeluversioita on ainakin kolmattasataa, niistä isompiakin kymmenkunta variantteineen eli siis monia kymmeniä. Ja linuxien osuus tietokoneissa on jotain 2%n luokkaa. Windows Vistan 30-40% ja WinXP:n (2+palvelinversio) kanssa reilusti yli 90%.
Joten eiköhän linux-käyttöjärjestelmän osalta tuhlata, sille, kallisarvoisia resursseja aika naurettavasti : ) Ja se näkyy.
""Kyllä ubuntun lepotila sekoileen nykyisin käytössä/myynnissä olevissa tietokoneissa varmuudella paljon enemmän kuin Vistan lepotila :D""
"Ei se Ubuntusta johdu, enkä olisi varma siitä sekoileeko enemmän jos asentaa sen Vistan siihen läppäriin jostain muualta kuin laitevalmistajan palautuslevyltä. Saattaa jopa sekoilla silloin pahemmin. Yhtä huonoja siis ovat tuossa asiassa."
Jälleen väärin: omaankin ammattitason läppäriini olen asentanut Vista Ultimaten Microsoftin asennus-dvd:ltä, en miltään läppärilaitetoimittajan viritykseltä. Ja tässäkin läppärissä Vista on yli vuoden jo nukahtanut 100%sti hetimiten kun kannen kiinni laittaa. Noita säätöjä voi myös muttaa tässä Vistassa lennosta ja pelittää.
Toisin taas esim. uusin Ubuntu 8.04 (tai sen edellinen 7.10-versio), jotka olen niiden asennus-medialta asentanut ja joilla nukahdus ei vaan toimi tässäkään läppärissä, heittää rivikaupalla virheilmoituksia ja ei toimi.
Eli noin ne vaan ovat Vistan ja Ubuntun erot - käytännössä.
<b>Ja linuxien osuus tietokoneissa on jotain 2%n luokkaa. Windows Vistan 30-40% ja WinXP:n (2+palvelinversio) kanssa reilusti yli 90%.
Joten eiköhän linux-käyttöjärjestelmän osalta tuhlata, sille, kallisarvoisia resursseja aika naurettavasti : ) Ja se näkyy.</b>
Kyllä se linux käyttöjärjestelmän markkinaosuus on jo yli 5% helposti. Suoralta kädeltä sanottuna se tuntuu olevan ylin 10% kun enemmän sitä näkyy käytös kuin vaikka macosx käyttist ja sillä on 7% osuus.
Ja tuo "resurssien tuhlaus" ei oikei päde kun kaikki tekee yhteistyötä samasta asiasta. Se että 1000 koodaria ohjelmoi yhtä ohjelmaa jota käytetää 300 distros, ei tarkoita että se olisi yhtää sen hitaampaa kuin että 1000 koodarii ohjelmois yhtä ohjelmaa mitä käytettäs kahdes distros.
Oikeastaahan tuos saadaa vielä enemmä tehoja kun 1000 koodaria voivat tehdä työtä saman ohjelman parissa 100 eri kohteeseen kerralla, eikä tarvitse 1000 koodarin käydä jokaista kohdetta jonossa läpi.
On noita distroja joita ei oikeasti tarvitsis, kuten Ubuntusta johdetut distrot. Koska kun Ubuntu itsessää o jo Debianist johdettu niin miksi pitää pienten ryhmie vielä tehdä omaa varianttia yhdestä variantista? Noissa kohdi olisi parempi et keskityttäis siihe yhtee varianttii ja tehtäis "siskodistroi" kuten kubuntu.
"= jankkaamanne "XP/Vistassa ei toimi mikään" & "ubuntussa toimii kaikki (vaikkei ole käyttänyt mutta kyllä silti on)""
No kun ei toimi. Tekee mitä tahansa niin kaikkeen pitää hankkia jokin lisäohjelma. Olkoot kyseessä sitten paketin avaus, PDF-tiedoston lukeminen, tekstitiedoston käsittely, oikeuksien muuttaminen FTP:llä (kaverin sekä yhden asiakkaan mukaan ei onnistu) yms. Ubuntulla toimii out-of-the-box tai klikkaamalla homman päälle.
"Kerrohan miten oikein asennat Windows-ohjelmia, jos muka enemmän kuin äärimmäisen harvoin saat asentaessasi koneen solmuun tai sille troijalaisia? -"
Minulla ei ole ongelmia koska olen ammattilainen, muilla näin ei ole. Ihmiset ei yleisesti tiedä millä ohjelmalla jokin ongelma ratkaistaan eikä aina erota huijauksia aidoista. Paras esimerkki takavuosilta esimerkiksi se kun ihmiset hankki "ilmaista" musiikinlatausohjelmaa joka sitten tunki koneen täyteen haittaohjelmia.
"Jollain malleilla toki noin onnistuukin, muttei läheskään kaikilla. Mutta Vistaan kyllä asennus onnnistuu, kaikilla. Siinä se ero, voi ostaa mitä haluaa eikä vaan sitä minkä saa toimimaan, jos on sellainen vähän suljetumpi käyttis kuten ubuntu."
Idiootti. Tietysti ostetaan yhteensopiva laite. Ei Vistallekaan voi ostaa mitä tahansa rautaa kun ei se kaikissa toimi missä halutaan.
"Ja linux-ohjelmiinhan tulee bugikorjauksia ja päivityksiä paljon tiuhempaan tahtiin - päivitystoimintoa saas siis käydä klikkailemassa paljon useammin."
Se ei kuitenkaan keskeytä työntekoa pyytämällä käynnistämään konetta uudestaan tai tee mitään dialogia ja päivittää kaiken samalla kertaa. Ja tietysti päivityksiä tulee enemmän koska se päivittää kaiken siitä koneesta.
"Vista-kone sitäpaitsi uudelleenkäynnistyy tuossa tuokiossa, siinä ei paljoa nokka tuhise sillä välin."
Entäs se 150 selaimen välilehden ikkunoineen, IRC:n, MSN:n, Skypen, Vuzen, Miron, musiikkisoittimen, parin shellin, työtiedostojen ja joidenkin taustajuttujen kuten videon kompressoinnin käynnistys? Entä jos tietokoneetta käyttää myös muut ihmiset? Onpas kivaa boottailla konetta ja keskeyttää myös toisten hommia.
"Todella aniharvaa tietokoneohjelmaa enää ainakaan viiteentoista vuoteen on käytetty komentoriviltä - ainakaan Windowsissa mukaanlukien sovelluskehitystyökalut - muuta kuin harvoissa ammattilaishallintatoimissa."
Et siis tiedä ohjelmoinnista ja tietotyöstä yhtään mitään. Shelliä käytetään siksi, että saadaan komentoja putkitettua ja automatisoitua juttuja skriptaamalla, projektinhallinnasta puhumattakaan. Sitten tietysti ne pienet kikkareet joita koodaa johonkin tarpeeseen (esim. tiedon siirtäminen eri muotoon) joissa ei tietenkään aleta säätämään mitään hemmetin GUI:ta. Näitä kaikkia hallitaan komentoriviltä.
"Siis ymmärsinkö väärin että ubuntussa pakettienhallinnasta näkee lyhykäisen (ja useimmiten kaunistellun maalailevan kuvauksen ohjelmasta), sitten sen nimellä pitää mennä nettiin googlettamaan ja etsimään tietoa ohjelmasta ... ja sitten vasta tietää mitä on asentamassa."
Itse ainakin klikkaan kaikki koneelle ja kokeilen mikä ohjelmista toimii, eihän siinä ole kuin muutaman sekunnin homma. Googlea käytetään sitten kun ei tarkalleen tiedä mitä on edes etsimässä. Windowseilla sitten joutuu alkaa Googlailemaan heti suoraan, bookmarkattava sivut että osaa hakea uudet versiot, ja sitten kun löytyy jotain mikä voisi hoitaa homman niin pitää alkaa kyselemään tutuilta, että onko tuosta kokemusta ettei se vaan pistä konetta solmuun (esim. ZoneAlarm jättää sellaista paskaa rekisteriin, että toiset palomuuriohjelmistot ei suostu asentumaan), lisäksi tarvitsee itse tajuta, että onko kyseessä joku huijaussivusto vaiko ei. Tämä on tavattomasti työläämpi homma kuin klikata ohjelmat käyttöön ja kokeilla ilman mitään riskiä, että sotkisivat konetta.
"Eli koska linuxin eri JAKELU/PAKETOINTI-VERSIOISSA on sama linux ydin ja myös pääosin muista käyttöjärjestelmätoiminto-osista samat osat, ovat ne vain variantteja siltä osin, mitä muita sovelluksia noihin jakeluversioihin on koottu mukaan."
Kyllä jotkut Linuxit on toistensa kaltaisia, jotkut taas ei ole. Ubuntu ja Android esimerkiksi eroaa toisistaan kuin yö ja päivä. Mutta tuolla logiikalla Windows XP, Windows Vista, Windows Server 2003/2008 ja Xbox360 ovat kaikki saman WinNT -käyttöjärjestelmän jakeluita. Arkikielessä kyllä Windows Vista ja Ubuntu ovat käyttöjärjestelmiä ja tällä tehdään eroa siihen käyttöjärjestelmän ytimeen. Ei kukaan osta mitään WinNT 6:sta tai Linuxia. Ihmiset hankkii valmiin tuotteen.
"Jakeluversioon mukaan laitetut ohjelmat eivät ole mitään komponentteja, vaan ne ovat omia ohjelmapaketteja, aivan kuten Windows-ohjelmatkin, toimivat osin niiden ihan omilla ohjelmakoodi-osilla/kirjastoilla ja käyttävät osin käyttöjärjestelmän, siis esim. Windowsin tai linuxin ydin/perusosien."
Ubuntun Firefox ei ole yhtään enempää tai vähempää Ubuntun komponentti kuin vaikka Mediaplayer on Windows Vista jakelun komponentti. Ubuntussa kyllä on linuxin lisäksi läjäpäin kirjastoja mitä eri ohjelmistot jakavat keskenään. Sama pätee Windows Vista jakeluun.
"Ubuntu-palvelinversio voidaan rinnastaa Vista-ytimen pohjalle rakennettuun Server2008:aan."
Windows Server 2008 on eri käyttöjärjestelmä kuin Windows Vista. Sitä voi hyvin verrata vaikka Debianiin ja Windows Vistaa voi verrata vaikka Suseen. Windows Vistasta sekä Windows Serveristä on molemmista lukuisia eri versioita. Susesta on myös lukuisia eri versioita, mutta paljon vähemmän kuin kummastakaan Windowsista.
"Aika pitkälti ne ovat siis samoja, ja aika pitkälti päällekkäistä puuhastelua - etenkin kun noita jakeluversioita kolmattasataa ainakin kait ja vähän eri näköisinä."
Suurin osa Linuxia käyttävistä käyttiksistä on jotain yhden miehen harrastelija virityksiä, ei niitä kukaan käytä eikä niillä ole mitään merkitystä. Ihmisten käyttämät käyttöjärjestelmät tulee organisaatioilta ja Linux -pohjaisia ei oikeasti ole kuin jotain pari kymmentä. Niitä on kyllä enemmän kuin Windowseja (myynnissä on ainakin viittä eri Windowsia versioineen) ja enemmän myös kuin Machia. Tämä johtuu ihan vain lisensoinnista sekä siitä, että Linux kerneli on tavattoman mukautuva ja sen päälle on rakennettu useita eri käyttiksiä eri markkinasektoreille.
Yhtä lailla Windows Vista on päällekkäistä puuhastelua kun siinäkin on monia samoja komponentteja kuin Ubuntussa. Käyttöjärjestelmä on kuin tietokoneen rauta. Se koostuu erilaisista komponenteista ja niitä myös käytetään ristiin ja lopputuloksena on valmis tuote. Tietokoneita on oikeasti enemmän kuin AMD, IBM, Intel ja VIA. Applen ja Asuksen koneet ei oikeasti ole mitään Intelin tietokoneen jakeluversioita vaikka käyttää samoja osia ja tulee jopa samalta tehtaalta.
"Avoimesti siis turhaan omia kapuloita rattaissa eri versioina jotta linuxit eivät voi saavuttaa sitä laajempaa, yhtenäistä toimintaa (siis lähinnä käyttöliittymärakenteen osalta) kaipaavaa suurempaa kuluttajamassaa."
Väärin meni. Linux pohjaiset käyttöjärjestelmät ovat paljon yhdenmukaisempia kuin näiden firmojen käyttikset mitkä ei käytä Linuxia. Vertaa Applen, Microsoftin ja Sunin käyttiksiä Canonicalin, Novellin ja Red Hatin käyttiksiin niin jälkimmäiset on huomattavasti yhtenäisempiä. Linux -pohjaisissa on yleensä aina se sh -yhteensopiva shelli, ymmärtävät LSB -yhteensopivia binäärejä ja käyttöliittymässä on valikkorakenteet standardoitu.
"Linux ja Windows eivät käytä käyttöjärjestelmän tasolla samoja komponentteja, koska niiden toteutusrakenne on eri."
Ei ne kernelit mitään samoja komponentteja käytä, mutta käyttöjärjestelmät, kuten vaikka Vista ja Ubuntu eli "jakeluversiot" (kumma kun kukaan ei puhu Mach käyttöjärjestelmän Mac OSX -jakelusta) käyttävät kyllä samoja komponentteja. Esimerkiksi GCC, GDB, useita kirjastoja ja Flashplugin. Ja tulevaisuudessa samojen komponenttien käyttö tulee vain lisääntymään.
"Verrataanpa asioita samalla tasolla, eli Vistan 5 versioon + Server2008:aan verrattuna linux-työpöytäjakeluversioita on ainakin kolmattasataa, niistä isompiakin kymmenkunta variantteineen eli siis monia kymmeniä. Ja linuxien osuus tietokoneissa on jotain 2%n luokkaa. Windows Vistan 30-40% ja WinXP:n (2+palvelinversio) kanssa reilusti yli 90%."
Et vertaa samalla tasolla kun vertaat kokonaisia käyttöjärjestelmiä kerneliin. Windows Server ja Windows Vista ovat eri käyttöjärjestelmiä. Samoin on Suse ja Debian. Vistasta on 8 versiota jotka on kaikki työasemaan koska Microsoftilla on oma käyttöjärjestelmä palvelimiin. Susesta on vain 2 versiota työasemaan, palvelinversioiden määrää en muista mutta kai niitä 1-3 on, Joten Suse on selvästi vähemmän hajanaisempi kuin Vista. Harvinaisen typerää yrittää samaistaa eri firmojen tuotteita vaikka niissä onkin paljon samaa. Logiikallasi Asus ja Apple tekee samoja Intel läppäreitä.
Markkinaosuuksista et myöskään tiedä tuon taivaallista. Kaikki Linux -pohjaiset yhteensä kattaa Suomessa 7% markkinaosuuden työasemista ja Ubuntun 5% markkinaosuus kaikista koneista on siis selvä enemmistö Linux pohjaisista. Vistan markkinaosuus on joku 14%. Windows XP:tä käytetään eniten kaikista käyttiksistä työasemissa.
"Toinen asia sitten onkin että kuka sellaisen edes haluaa. Vistassa meinaan on käsittämätön hakemistorakenne. Ennen polun pystyi kirjoittamaan sinne riville suoraan tai edes valitsemaan sen isommasta listasta. Nyt jokainen alakansio on valittava erikseen. Samoin työkalupalkki on hävitetty ja siten pääsy helposti säätämään asetuksia on poistettu. Edes asetuksiin ei pääse helposti vaan ne on kaivettava esiin jostain muualta."
Osaamattomuus paistaa viestistäsi melkoisesti läpi.
Polun voi kirjoittaa edelleenkin, vaikka se ei oletuksena niin ole.
Yksi klikkaus ja kirjoita haluamasi polku. Klikkaukselle löytyy myös oma pikapainike näppiksestä.
Työkalupalkkia ei ole poistettu, vaan piilotettu. Senkin saa yhdellä näppäinpainikkeella näkyviin ja pääset asetuksiin.
"Haluaisitko kertoa, että mikä tuossa Vistan ylläpidossa ja jakelussa on XP:tä edullisempaa...? Erilaisempaa... keskitetympää..."
Yksi asia joka on meidän yrityksessä todella paljon säästöjä on Vistan Performance monitor(Realiabitymonitor) ja sen raportointityökalut.
Nyt it-väki saa suoraan raportit työntekijöiden koneista ja voi ennakoida korjaus/huolto, jne, jne tarpeet.
Samoin raporttien mukaan voidaan voidaan korjata ongelmat etänä ennenkuin käyttäjä niitä ongelmia konkreettisesti edes huomaa.
Näin säästyy työntekijän kallista työaikaa ongelmanratkaisulta, turhat puhelut it-väelle ja paljon muutakin.
Samoin ylläpidon puolelta myös GPO lisäykset on helpottanut ylläpidon toimia.
Jarkko Nieminen sanoo:"XP:ssä olevaa "ylänuolta" (=yksi hakemistotaso ylöspäin) ei sinällään enää tarvita, koska hakemistorakenteesta voi suoraan klikata sitä tasoa mihin haluaa hypätä. Eli kolmen hakemistotason nousu vaatii vain haluttavan hakemiston klikkauksen eikä kolmea "ylänuoli"-klikkiä. "
Juu ei sitä tarvita, mutta sen käyttäminen on niin selkäytimessä, että sitä vain kaipaan. Omat tutut hakemistorakenteet ovat niin hyvin muistissa, että kun pitää palata vaikka kolme tasoa ylöspäin, niin fps-pelurin hiirisormi nakuttaa ne 3 klikkausta silmänräpäystä nopeammin. Tottumuskysymys siis. Vistan navigointi on kyllä kaiken kaikkiaan parempi, kuin XP:n ja pärjään ilman sitä ylänuoltakin.
Kyllä sen kansion polun voi sinne Vistaan kirjoittaa mutta pitää ensin keksiä, että niin voi tosiaan tehdä kun se näyttää siltä ettei niin voisi tehdä. Samoin sieltä hakuruudusta voi käynnistää ohjelmia entiseen tapaan.
En ole itse keksinyt silti mihin omassa koneessani sitä tarvitsisin. Ja asiakkaatkin osaavat jo kysyä XP:tä koneisiin kun eivät halua totutella Vistaan.
"Ja asiakkaatkin osaavat jo kysyä XP:tä koneisiin kun eivät halua totutella Vistaan."
Mikä on harvinaisen tyhmää kun ei sitä XP:tä käytellä enää montaa vuotta ja jos Microsoftin tuotteissa pysyy niin Vista kyllä on lähempänä sitä seuraavaa tuotetta kuin XP.
Juttukommentit
- Nokia: näin hakkaat nauloja Lumia 900:n näytöllä
- Linux-tabletti tulee pian – Spark on nyt Vivaldi
- Windows 8: hyvästit läpinäkyvyydelle ja Aero Glassille
- Yllätys: Microsoftilta uudenlainen yhteisöpalvelu So.cl
- Haluatko pc:stä nopeamman? Microsoft poistaa roskan
- Poliittiset hakkerit iskivät Euroviisujen sivuille
- Japani vannoo Androidin nimiin
- AMD esitteli odotetut hybridipiirit
- Tutkija: ”Piratismi lisää levymyyntiä”
- Ilmaisissa toimisto-ohjelmissa haavoittuvuuksia
- Microsoft: Windows Vista on ymmärretty väärin
- Hollywood-studiot taipuivat - elokuvat heti Itunesiin
- WSJ: Microsoft-Yahoosta on tulossa kunnon sota
- Welho nostaa laajakaistanopeuksia
- HP löysi elektroniikan 4. peruspilarin - supermuisti tulossa
- Iphone ohitti Nokian Flickr-kuvagalleriassa
Uusimmat softaesittelyt
- ZoneAlarm Free Antivirus + Firewall 2013 Ilmainen virustorjunta ja palomuuri samassa paketissa
- Google Chrome 19 Monipuolinen suosikkiselain toimii monissa koneissa
- Spacesniffer 1.1.4 Selvitä kiintolevyn tilarohmut
- Google Drive for Windows 1.0 Googlen pilvipalvelu integroituu Windowsiin
- Adobe Flash Player 11.2 Hiljaiset päivitykset viimein myös Flashiin
IT-työpaikkailmoitukset
- EMBEDDED SOFTWARE ENGINEER (Tampere) Elan IT Resource Oy
- OHJELMISTOSUUNNITTELIJA (Tampere) Elan IT Resource Oy
- Hankintapäällikkö ICT hankintaan OP-Palvelut Oy
- 2D Graphic Artist (Turku) Click Henkilöstöpalvelut
- Myyntineuvottelijoita OPPISOPIMUSMAHDOLLISUUS (HML) Go On Yhtiöt
- Sharepoint- ja verkkopalveluasiantuntija Helsinkiin Lassila & Tikanoja Oyj
- Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä MPY








