Käyttäjä

Nettilehti voi saastuttaa enemmän kuin paperilehti

Tukholman teknillisessä korkeakoulussa tehty tutkimus on päätynyt yllättävään tulokseen. Paperille painetun ja kotiin jaetun sanomalehden siirtyminen nettiin ei välttämättä vähennäkään kuormitusta ympäristölle. Päinvastoin nettilehti voi olla selvästi tuhoisampi ympäristölle. Syy on yksinkertainen.

Lue juttu

Vastaukset 3 vastausta

Käyttäjä

osa on unohtanut mistä tässä vauhkottiin alussa.

sähköinen on edelleen parempi, tällöin ei kaadeta sademetsiä mutta saasteista ei puhuttu yhtikäs mitään, paperintuotanto saastuttaa kyllä todella paljon luontoa.

Käyttäjä

En tajua, että miten se sähköinen paperi muka helpottaa asiaa? Eihän se niihin palvelimiin varmaan mitenkään vaikuta, olipa pääte sitten tehokone, kannettava tai peräti kännykkä.
Ja eikä tilanne muutenkaan ole varmaan niin mustavalkoinen kuin tälläiset höpö-tutkimukset ehkä antavat ymmärtää. Ensinnäkin sähkö antaa mahdollisuuden tuottaa tarvittava sähkö vaikka aurinkoenergiana joskus tulevaisuudessa, kun taas puut täytyy kaataa jatkossakin silloin kun paperilehteä tehdään. Paperinen versio myös aina on kokonainen lehti ja osa lehdistä jää jopa myymäti, mutta sähköisessä mediassa sähköä ei mene kuin lukemisen mukaan. Tai siis ei mene ainakaan jos palvelimet omaavat jonkinlaisia virransäästöominaisuuksia. Lisäksi lukemisen aikana päätelaite voi aivan hyvin puuhastella jotain muuta samaan aikaan, jolloin sama sähkö tulee periaatteessa hyödynnettyä paljon tehokkaammin. Mutta näiden muuttujien ottaminen mukaan johonkin tutkimukseen ovatkin sitten luokkaa hatusta heitettyjä ja nopalla arvottuja, joten oletettavasti niin ei ole tehty.

Käyttäjä

Niin, paperiahan ei tehdä vain jostain sademetsien selluloosasta, vaan ihan uusiutuvista ja aurinkoenergiallakin tuotettavista lähteistä, täällä lähelläkin.

Sähköisen median käytössä unohtuu monelta se, mitä kaikkea luonnonvarojen ja energian käyttöä ja haittoja siinä ketjussa ja siellä takana on, niiden laitteiden, siirtoverkkojen ja tuotanto/käyttöteknologian takana - se puoli jää huomioimatta ja hämärtyy ja moni kuvittelee sähköisen median yksioikoisesti paremmaksi. Vaikka asia ei välttämättä niin olisikaan.

Lehtihän ei kuluta luonnonvaroja ja energiaa, muuta kuin siinä sen tekemisessä ja jakelussa yms. Ei enää niin siinä sen lukemisessa, muuten kuin lukuvalon tarpeessa tietysti. Sähköinen media taas säästää ehkä jakelussa (tosin mitenhän tuokaan on, siirtoverkkojen ja palvelinten yms koko ajan päälläpidon osalta? - verkoissahan, niin kiinteissä kuin langattomissa, bitit eivät kulje ilman sähkön käyttöä) ja myös koko ajan siinä sähköisen median katselussa, etenkin tietokoneella tms.

Vähän sama juttu tässä kuin se miten nykyiset isot littutv:t kuluttavat itseasiassa enemmän sähköä kuin vanhat laajakuvaputkitelevisiot :D
Uusi teknologia ei välttämättä energian/luonnonvarojen kulutuksessa ole se auvoisempi tapa.

Kirjaudu sisään keskustellaksesi.
Takaisin ylös

Juttukommentit

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös