Uutinen: "Musiikkivalikoimien penkomisessa auttaa Digital Music Finder. Sen avulla seuloutuu esiin esimerkiksi hitaanpuoleinen jatsikappale, jossa luritellaan klarinettisoolo. Nuuskijaohjelmisto tutkii musiikkikirjaston kooten tietoja musiikin tyylilajista, kappaleen rakenteesta ja niin edelleen. Apuna käytetään mpeg7-standardiin kuuluvia sisällönmäärityksiä."
Tämä on ihan mielenkiintoinen asia jos ohjelmistot ovat kehittyneet sellaiseksi että tunnistetaan tietty soitin musiikin seasta. Tosin taitaa vain mennä tiettyihin taajuuksiin ja rytmiin millä sitä sitten arvaillaan. Itsellä on vielä Mood plugini käytössä että itse näkee helposti millaista musiikkia on koneella. Ja tyylilajit ym löytyy sitten metatiedoista jo.
Mitä uutinen ei kerro, on että vaatiiko tämä ohjelmisto että kappale on MPEG-7 muodossa eikä MPEG-3.
"kykenee suosittelemaan käyttäjälle kuuntelutottumusten perusteella maittavaksi arvioitua musiikkia."
Tähän en käyttäisi ihan ohjelmistoperäistä ratkaisua, ne kun eivät ole tähän asti ainakaan itsellä mitenkään toimineet. Sen sijaan olen saanut parempia tuloksia last.fm palvelun kautta, mihin Amarok oli ensimmäinen ohjelmisto joka sitä tuki. Tuolloin on mukava kun omaa soitettavaa kappaletta ja sen arvostelua verrataan muiden käyttäjien mielipiteisiin ja sitten osataan ehdottaa uusia kappaleita mitä omalta koneelta löytyy ja vaikka luoda eläviä soittolistoja sen mukaisesti. Vaatii siis sitä että osaa arvostella kappaleita 1-5 asteikolla ettei aina vain lyö 5 tai 1 tähteä.