Historiallinen p2p-piratismin oikeudenkäynti meni pilalle
26.9.2008 14:113 Sanoma Magazines
Vuosi sitten Yhdysvalloissa ratkottiin ensi kertaa p2p-vertaisverkkomuusikin laillisuutta valamiesten edessä. Myös päätös oli historiallinen, sillä perheenäiti tuomittiin ennätysmäisiin 220 000 dollarin sakkoihin. Nyt oikeudenkäynti on mitätöity, vieläpä melko pienestä syystä. Päätös saattaa vaikeuttaa p2p-käyttäjien haastamista käräjille, mutta perheenäiti joutunee vain uuteen pulaan.
"Levy-yhtiöitä edustavan RIAA:n mukaan tämä on kohtuutonta. Monesti on vaikeaa osoittaa, ovatko muut nettikäyttäjät ladanneet musiikkia syytetyn koneelta vai ei. "
Voi raukkoja.
Poliisillekin olisi varmaan aika paljon helpompaa, jos ei tarvitsisi kytätä tutkan kanssa tien poskessa, vaan voisi vain lähetellä sakkoja postissa. Urheiluauton omistajat/nuoret miehet/aikaisemmin kärynneet kun ajavat kuitenkin ylinopeutta.
26.9.2008 16:39Mr Kite
Olisikohan niin, että pikkuhiljaa valtaa käyttävät tahotkin alkaisivat nähdä RIAA:n ja muiden "tekijänoikeus"tahojen valtaisan lobbauskampanjan valheellisuuden. Pitkä matka on vielä kuljettavana ennen kuin olemme vapautuneet näistä mafialoisista, mutta jotain valoa tunnelin päässä voi aika ajoin pilkahdella. Tämä ja Italian Pirate Bay päätökset luovat toivoa siitä ettei tulevaisuutemme olekaan niin synkeä.