Käyttäjä

Nokian tutkimuskeskus uhattuna

Bob Iannucci muuttui kuukausi sitten yllättäen Nokian teknologiajohtajasta entiseksi teknologiajohtajaksi. Helsingin Sanomien hankkimien tietojen mukaan kyse oli potkuista, joiden taustalla oli Iannuccin pyrkimys siirtää yhtiön tutkimuskeskus pois Suomesta.

Lue juttu

Vastaukset 3 vastausta

Käyttäjä

Otsikosta lienee vahingossa jäänyt pois sana "oli". Tällä pikku täsmennyksellä otsikosta olisi saanut ajantasaisen ja paremmin paikkansa pitävän. Kohta joku tosin alkaa väittämään, että tällä hämärryksellä oli tarkoitus lisätä "kliksuja"...

Käyttäjä

Onko sinulla tietoja siitä, ettei Nokian R&D-toimintojen tai muiden toimintojen siirtämiseen Suomesta pois ole enää paineita? Asia on tullut julkisuuteen aina ajoittain, ja tuskin se kokonaan häviää.

Nokia yrittää kehittyä internetyhtiöksi, mutta sillä alueella eniten osaamista on eniten Kaliforniassa. Paineet varmasti siis jatkuvat. Nokian nykyiset PC- ja web-hankkeet eivät näytä vielä tuottaneen kauheasti tulosta. Kriittisimmät ovat arvioineet, ettei Nokia oikein hallitse tätä aluetta.

Tero Lehto
ttoimittaja
Tietokone-lehti

Käyttäjä

Eiköhän uutisen otsikko nyt sentään muotoiltu viittaamaan Iannuccin pyrkimysten tuomaan uhkaan. On aika erikoinen ajatus, että uutisjutun otsikko viittaisi johonkin sellaiseen mistä itse jutussa ei puhuta sanaakaan. Siksi selityksesi on - anteeksi vain - aika läpinäkyvä. Lisäksi vältit vastauksessasi aika silmiinpistävästi käyttämästä jutussa käytettyä sanaa "uhattuna" (johon kommentissani viittasin), ja korvasit sen selityksessäsi "paineilla". Nämä kaksi sanaa tarkoittavat kuitenkin eri asiaa. Johonkin suuntaan voi esiintyä paineita, ilman että kuitenkaan olisi uhkaa tuohon suuntaan siirtymisestä. Toisaalta voinee kyllä sanoa, että paineet Nokian johdon taholta tutkimuskeskuksen pysymiselle Suomessa ovat aika kovat ja pysymisen uhka suuri :-)

Kommenttisi jälkiosan näkemykset ovat mielenkiintoisia - kiitos niistä :-)

Kirjaudu sisään keskustellaksesi.
Takaisin ylös

Juttukommentit

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös