Käyttäjä

Kopioesto iski omaan nilkkaan: pelipiraattien suosikiksi

Tänä vuonna maailman eniten Bittorrent-piraattilevitystä levitystä saaneet pelit on selvitetty. Listan ylivoimaisessa kärjessä on hittipeli Spore. Näyttää kuitenkin siltä, että kyse ei ole ainoastaan pelin suosiosta, vaan siitä että Sporen drm-kopioesto iski julkaisijan omaan nilkkaan.

Lue juttu

Vastaukset 11 vastausta

Käyttäjä

Myös Mass Effectissä oli samanlainen kopioinninesto, mutta sitä ei löydy listalta. Jospa syy ei olekaan täysin DRM:ssä.

Käyttäjä

Näitä on aina käytetty perusteluiksi warettamiselle. Siinä se syy. Peli pitää saada vaikkei rahaa olisikaan ja ainahan rahalle on parempaakin käyttöä, kuten näytönohjaimen päivittäminen, sitä kun on vaikeampi warettaa.

Käyttäjä

Pointtini olikin siinä, että Mass Effect oli suosittu peli, mutta sitä ei näkynyt warelistoilla, vaikka siinä oli samanlainen kopiosuojaus. Fallout 3 ei sisältänyt kovin vahvaa kopiosuojausta, oli myyntimenestys ja warelistan top kympissä.

Käyttäjä

Kopiosuojaukset haittaa monesti sekä myyjää, että kuluttajaa.
Itse ostan kaiken laillisesti, kun mahdollista. As in mahdollista silloin kuin kopiosuojaukset ei estä minua ostamasta tuotetta. Helppoahan se olisi piratisoida, mutta haluan ostaa/maksaa ihan periaatteesta ja tukea tekijöitä.

-On kopiosuojauksia, jotka suoraansanoen estää alkuperäistä tuotetta toimimasta, ellei tuotteeseen hommata crackia tms. tavalla poisteta kopiosuojausta. Tämmöisiin olen törmännyt.
-Sony DRM kopiosuojaus musiikkilevyssä sotki ihmisten koneita aikoinaan ja voidaan tulkita virukseksi. En hyväksy myöskään Sporen kaltaisia DRM suojauksia, ne ovat tietoturvariski.

Näissä tapauksissa näen itseni pakotetuksi hommaamaan piraatin, jos haluan tuotetta käyttää. Myyjä syyttäköön itseään menetyksestään.

Sitten on vielä tämä #¤!**¤:n HDCP suojaus teräväpiirtoformaateissa. Tämä saa edelleen päässä kiehumaan. Minulla ei ole tilaa erilliselle televisiolle kämpillä. Minulta löytyy nVidia 8800GTS 512MB näytönohjain (tukee HDCP), löytyy LG:n Blu-Ray polttava asema (tukee HDCP), laadukas 30" 2560x1600 tietokonemonitori (ei tue HDCP)... tekee mieli kirota. Jätetään ainoaksi vaihtoehdoksi ostaa SlySoft:n AnyDVD HD, jolla voin poistaa HD -leffoista kopiosuojauksen, jotta voin katsoa laillisia elokuvia! Taas aiheutettiin kuluttajalle lisää vaivaa ja tällä kertaa jopa rahanmenoa, että saa käyttää laillista tuotetta! Hemmetti, että on järjetöntä! Haittasko tämäkään kopiosuojaus rikollisia? Ei todellakaan. Semmoista kopiosuojausta ei ole vielä ollut viihteessä, jota ei olisi kierretty. Rikollisia ne ei haittaa. Vain kuluttajaa.

Käyttäjä

"...laadukas 30" 2560x1600 tietokonemonitori (ei tue HDCP)..."

Tokihan otit tämän huomioon laitteistoa hankkiessasi?

Käyttäjä

Tiesin ostaessa, että HDCP tuki monitorista puuttuu. Mutta ainakin silloin tämä oli ainut 30" monitori markkinoilla, joka täytti muut vaatimukseni monitorilta. Tiesin myös, että HDCP suojaus pitää jatkossa kiertää, mutta joka tapauksessa kuluttajaa häiritsevä tekniikka se on.

Käyttäjä

Niinhän se on että se on kuluttajan vika jos ei laitteita ole päivitetty tukemaan uusimpia kopiosuojauksia. Aivan.

Faktahan on silti se että se massapiratismi tapahtuu lähes ammattilaisten käsissä ja sitä ei tuommoisilla paljoa hidasteta. Kuluttaja sitä vastoin kärsii paljon enemmän, kun rootkit pimahtaa ja sammuttaa koneen varoittamatta tai aiheuttaa pahempiakin ongelmia, tietoturvauhkasta puhumattakaan.

Oletteko koskaan törmänneet aitoon dvd-levyyn joka ei kopiosuojausten takia pyöri halpissoittimella?

Jos saan parempaa palvelua piraattina kuin maksavana asiakkaana, totta helvetissä olen sitten piraatti. Tuhoutukoot sitten vaikka viihdeteollisuus kun en viitsi maksaa siitä mitä katson.

Tuli muuten mieleen että mitäs sitten kun ainoana viihdevälineenä on läppäri ja 24" näyttö. Tälle yhdistelmälle ei blu-ray leffoja ostella eikä nuo lailliset streaming-palvelutkaan ihan hd-tasoa ole. Elämä on vaikeaa, mutta ongelma ratkeaa kun surffaa osoitteeseen thepiratebay.com ja lataa sieltä minimaalisesti pakatun fullhd-version. Joillakin se palvelu vain pelaa.

Käyttäjä

Jani Peltoniemen viestiin jää vain yksi sana sanottavaksi: Amen!

Käyttäjä

En tiedä miksei Mass Effectiä ole paljon waretettu, mutta joka tapauksessa tämä Sporen tapaus osoittaa ettei noilla "kopioinninesto"-virityksillä ole paljon virkaa. Käsittämätöntä on että vaikka musiikkipuolella niistä niistä on jo lähes päästy, sama hulluus jatkuu edelleen elokuva- ja pelipuolella, jopa samojen viihdejättien toimesta.

HDCP:llä ja HDTV:n korttilinkityksellä HD-sisällön ostaminen on tehty vaikeaksi. Tai ostaahan aina voi, eri asia saadaanko näkyviin. Eivät puupäät sitten hoksanneet, etteivät nämä suojaukset haittaa piraattimateriaalin katsomista lainkaan, päinvastoin suosivat sitä.

Käyttäjä


Minusta kopiosuojaus ei ole niinkään suurin syy miksi waretetaan pelit.

Peleistä ei tarjota demoja enää. Aiemmin peleistä sai lähes 100% demon ennen pelin julkistamista. Se oli hyvää markkinointia. Vaikka internetyhteyksien nopeus suhteutettuna demon kokoon saattoi olla niin suuri että muutaman päivän sai latailla sitä peliä, sen sijaan että olisi tullut päivä tai kaksi lisää että olisi saanut koko version tai kopioinut sen kaverilta, hankki sen demon testatakseen peliä.

Jos peleistä julkistettaisiin demo n. 1kk ennen koko version julkistamista. Demo joka oikeasti näyttäisi peliä ja mistä siinä on kunnolla kyse. Niin ne jotka eivät pelistä pitäisi, eivät lähtisi koko versiota enää warettamaan.

Nyt varmana merkittävä osuus waretuksista johtuu niistä, jotka haluavat kokeilla peliä, eikä heillä ole tarkkaa tietoa pelistä. Jos demo julkaistaan samaan aikaan tai vasta myöhemmin, niin ei nykyisillä yhteyksillä kukaan jaksa demoa ladata vaan kokoversion. Jos demon koko on 1.4Gt ja itse pelin levykuvan koko taas 4.2Gt niin herkästi valinta on tehty siinä heti.

Pelituottajat vaikuttavat toivovan enemmän myyntiä sillä, että kuluttaja kävelee metacritics tai lehtien ym arvosteluiden perusteella kauppaan ja hankkii pelin. Arvostelijat eivät saa kirjoittaa huonoja arvosteluja tai ne saa julkaista vasta pari päivää ennen julkistamista tai vielä pahempaa, niistä joutuu oikeuteenkin. Kuluttajan pitäisi olla kuin heinäseiväs pellolla ja ottaa vastaan kaikki mitä annetaan, ilman että mitään saa tietoon etukäteen.

Ehkä tämän takia demoja ei enää tehdä, se että syynä olisi pelkästään tekninen mahdottomuus, kuulostaa aika oudolta. Tai että demosta saisi huonon kuvan joten sitä ei julkaista. Jos demosta saa huonon mielikuvan pelistä niin vika on joko demon sisällön valinnassa tai itse pelissä, usein jälkimmäisessä.

Ja kun lopulta osa warettajista haluaa vain kokeilla peliä, odottavat sen yhden vuorokauden että saavat kooltaan DVD-9 levykuvan ladattua, niin onhan se mukavempaa kuin joutuisi lähtemään vielä pelikauppaan jonnekkin 5-20km päähän pahimmillaan räntäsateeseen vieläpä.
Menettääkö pelien tekijät rahaa siinä että joku lataa waren, testaa 30min ja heittää pois? No heidän mielestään kyllä mutta katsottaisiinko tälläinen toiminta moraalisesti sallittavaksi oikeudessa, jos pystyttäisiin jopa valheenpaljastimella auttamaan todistuksessa että syytetty vain halusi testata peliä, onko se ostamisen arvoinen vai ei.

Käyttäjä

Näkökulma tuokin.

Muistan kun peleistä oli demoja saatavana, meillä lapset pelas enimmäkseen niitä demoja, ei edes halunneet, että ostan koko pelin kuin harvoissa tapauksissa.

Kirjaudu sisään keskustellaksesi.
Takaisin ylös

Juttukommentit

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös