Mikko Rauhala: "Mihin oikeuden tekemä arvio siis perustuu? Ei ainakaan todellisuuteen."
Kyllä se ihan todellisuuteen perustuu. Jos hankit musiikkia laittomasti 50 albumia, niin sitten maksat myös niistä 50 albumista jos jäät kiinni.
Voidaanhan kyllä tehdä niin että kaikki aineeton materiaali on sellaista että siihen ei koske tekijänoikeudet tai mikään muukaan laki. Sitähän ei ole olemassakaan.
Se on vain harmillinen asia että se bittinäkin liikkuva materiaali on ihan todellisuutta. Sillä ei ole väliä onko se musiikki tallennettu FLAC tiedostoon sähköisesti/magneettisesti/jne tai CD-levylle laserilla polttaen reikiä.
Se että CD-levystä tulee fyysinen kopio, ei muuta sitä että samalla tavalla se aineeton kopio on myös rahanarvoinen.
Se mikä muuttuu, on tapa miten fyysisen kappaleen, kuten CD-levyn varkauden yhteydessä. Omistaja menettää tuloja kuten myös jälleenmyyjä. Aivan kuten myös aineettoman kappaleen piraattina hankkiva ei enää sitä hanki laillisesti. Näin ollen jälleenmyyjä ja tekijät jäävät samalla tavalla ilman tuloja.
CD-levyjä myymällä tulee kustannuksia kuljetuksesta, varastoinnista ja esille laittamisesta sekä kaikesta mitä tarvitaan että saadaan se CD-levy sinne hyllyyn asiakkaiden käsille.
Aineettoman albumin myymisestä tulee kustannuksia varastoinnista, kuljetuksesta ja esille laittamisesta sekä kaikesta mitä tarvitaan että saadaan se sinne asiakkaiden käsille.
Aineettomalla albumilla ei tule heti suuria kustannuksia kun jonnekkin täytyy saada ne 10 000 levyä mahtumaan kuten fyysisellä CD-levyllä. Mitä enemmän musiikkia halutaan myydä, sen enemmän tulee tiettyjä vaatimuksia (tilantarve, esillepano ym) kun taas aineettomalla albumilla voidaan pitää yksi tiedosto jota kopioidaan lennossa kaikille asiakkaille.
Jos joku kykenee todistamaan sen että myymällä teoksia digitaalisesti ei voi tienata rahaa. Hän kykenee todistamaan tällöin samalla että hankkimalla laittomasti kopion siitä digitaalisesta teoksesta ei tule mitään tappioitakaan.
Jos minä haluan Albumin A:n ja menen liikkeeseen B ostamaan sen. Annan vastineeksi rahaa siitä että saan oikeudet kuunnella A:ta.
Jos minä haluan Albumin A:n ja menen yrityksen B WWW-sivulle ostamaan sen. Annan vastineeksi rahaa siitä että saan oikeudet kuunnella A:ta.
Raha vaihtaa omistajaa. Rahalla hankin itselleni jotain.
Jos minä menekin sivustolle C ja lataan albumin A, maksamatta siitä kenellekkään. Minä saan siitä jotakin, mutta kukaan muu ei ansaitse yhtään mitään siitä että ovat mahdollistaneet Albumi A:n olemassaolemisen, että minä voin hankkia sen.
Esitetäänpä hypoteettinen malli jälleen kerran.
Kylässä on 500 asukasta, joista lapsia on 50. Kylässä on yksi kauppa, joka myös myy musiikkia CD-levyillä. Asukkaista vain 150 kuuntelee POP-musiikkia ja näistä 150:sta on eri perheitä 50. Kauppa hankkii 20kpl tiettyä albumia, jonka tietää käyvän kaupaksi siten että jää ehkä pari kappaletta hyllyyn, jos hyvinkäy, joutuu tilaamaan muutaman lisää.
Mitä tapahtuu jos melkein kaikki hankkivat piraatin P2P-tekniikalla ja vain 2 levyä myydään itse kaupasta.
Voiko joku sanoa että kauppias, tai kukaan. Ei menettänyt yhtään mitään, eikä mitään laitonta tai väärää, edes moraalisesti, ei ole tapahtunut koska kaupalla on edelleenkin ne 18 levyä hyllyssä?
Se mikä pitäisi pyrkiä ottamaan huomioon, on että kun CD-levy on myynnissä liikkeessä ja sen hinta on 19,90. Niin siitä tietty osa jää liikkeelle, tietty osa menee itse levy-yhtiölle, tekijöille ja kaikkeen muuhun mihin nyt meneekään.
Levy-yhtiö ei koskaan saa siitä 19,90 summasta itselleen kaikkea. Jos levyn hinta jaetaan kappalemääriin, saataisiin vaikka 1,65€ hinta jokaiselle kappaleelle (jos nyt lasketaan että tuossa 19,90 hinnassa ei ole mukana kotelointi, valmistuskustannukset ym).
Siitä osa menee aina jälleenmyyjälle. Nyt jos joku hankkii sen digitaalisen kopion laittomasti ja jää kiinni ja tuomitaan siitä. Niin minkä takia piraatin täytyisi maksaa täysi kaupasta löytyvä summa levy-yhtiölle? Tällöin levy-yhtiö saa enemmän rahaa yhdestä albumista, kuin mitä se olisi saanut jos se olisi myyty liikkeen kautta CD-levyllä.
Välikädet, jotka itseasiassa menettävät suhteessa enemmän tuloja, eivät saa mitään (tämähän ei ole mahdollista edes laskea, kun ei esim suuressa kaupungissa tuomion kohdalla voida laskea kenelle jälleenmyyjälle annetaan rahat, vai pitäisikö kaikille jakaa se keskenään.)
Mutta kun on tapahtunut lainvastainen toiminta ja siitä annetaan rangaistus, niin sen täytyisi olla myös rangaistus eikä vain jälkikäteen tapahtuva maksu. Riittääkö rangaistukseksi se että tuomittu maksaa musiikit ja menettää ne samalla? Pitäisikö hänen saada pitää ne koska hän maksoi ne jälkeenpäin? Onko rangaistukseksi riittävä että tuomittu joutuu maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut?
Mitä loppujen lopuksi on oikeus?
Esimerkkinä vaikka sakkojen summa suhteuteutettuna tuloihin ei ole oikeudellinen, koska rahan arvo ei muutu.
Vähätuloinen 1500 euroa kuussa tienaava ajaa ylinopeutta ja saa sakot joista joutuisi maksamaan esim 500 euroa.
Rikas 17 000 euroa kuussa tienaava ajaa ylinopeutta ja saa sakot joista joutuisi maksamaan samassa suhteessa 6 000 euroa.
Vähätuloisella ei ole varaa välttämättä sen jälkeen uusiin kenkiin kun vanhat on rikki. Hänellä ei ole varaa ostaa ruokaa viimeisellä viikolla. Tai hänellä ei ole varaa tarpeelliseen 20e maksavaan huoltomaksuun.
Rikkaalla on taas varaa kaikkeen noihin. Hän voi vieläkin syödä joka ilta vaikka ulkona ravintolassa, ostaa uusia vaatteita ja käydä vaikka ulkomailla. Hän ei ehkä voi ostaa sitä uutta autoa johon on säästänyt muutaman kuukauden, ennen kuin vasta seuraavana kuukautena.
Mutta onko oikeus tapahtunut, kun rikkaalle rangaistus vaikuttaa paljon vähemmän kuin köyhälle?
Vastaava asia on myös piratismin kohdalla kun tuomiot annetaan. Minkä takia rahat siirtyvät levy-yhtiölle ym taholle, eikä niille jotka oikeasti ovat riippuvaisia sen musiikin myynnistä elinkeinonaan?
Tuomiossa annettu korvaussumma on oikeudenmukainen, mutta korvausrahat saava taho taas osittain väärä.
6 
