Käyttäjä

Google Chrome


Google yllätti it-alan viime syksynä omalla Chrome-selaimellaan. Sen suosio kasvoi vauhdilla, mutta myös laantui yhtä nopeasti. Google ei kuitenkaan myönnä selaimen olevan floppi, vaan on jatkanut sen kehitystä sinnikkäästi. Tuorein 3.0-versio tuo mukanaan lisää nopeutta sekä tuen teemoille.

Vastaukset 14 vastausta

Käyttäjä

Googlen omat palvelut kyllä toimivat nopeasti, mutta muussa käytössä ei kovinkaan nopea. Saattaa jopa jumittaa koko käyttiksen sivua ladatessa. Bugejakin löytyy ja säädettävyys olematon. Hyvä alku mutta vielä pelkkä raakile.

Käyttäjä

Olen jo pitkään käyttänyt linuxissa chromium selainta joka on ilmeisesti jokinlainen chromen testiversio esim lisäosat on ollut jo pitkään saatavilla mikä tekikin siitä varteenottettavan vaihtoehdon firefoxille ja operalle.

Käyttäjä

Harmillistahan tuon chromen kanssa on vielä se että osa sivuista ja nettitoiminnoista ei kertakaikkiaan sillä vielä toimi - vaikka toimivat muilla selaimilla.
Lisäosienkaan valikoima ei ole samaa luokkaa kuin muissa selaimissa - yleisesti käytettyjä lisäosia ja niitä vastaavaa toiminnallisuutta puuttuu.

Käyttäjä

"Tuorein seitsemäs sukupolvi valmistui jo, vaikka edellisen version lanseerauksesta ei ole kulunut vielä kahtakaan kuukautta."

http://blog.chromium.org/2010/07/release-early-release-often.html


"Olen jo pitkään käyttänyt linuxissa chromium selainta joka on ilmeisesti jokinlainen chromen testiversio"

Chromium on open source selain jonka koodiin Google Chrome perustuu. Ovat siis ihan eri selaimia.


"Harmillistahan tuon chromen kanssa on vielä se että osa sivuista ja nettitoiminnoista ei kertakaikkiaan sillä vielä toimi - vaikka toimivat muilla selaimilla."

https://chrome.google.com/extensi...hijbfgiekmjfkfjpbkbammjbdenadd?hl=fi

Käyttäjä

Miten niin eri selaimia? chrome sisältää vaan googlen omia lisäosia kuten seurantakoodin mutta muuten ihan sama selain se on ilman googlen vakoilijoita!

"Chromium is the open source web browser project from which Google Chrome draws its source code.[1] The project's hourly Chromium snapshots appear essentially similar[2] to the latest builds of Google Chrome aside from the omission of certain Google additions, most noticeable among them: Google's brand, auto-update mechanism, click-through licensing terms, usage-tracking, and bundling of Adobe Flash Player."

Ja mitä yleisii lisäosii siitä muka puuttuu mitä kaikki käyttää?

Käyttäjä

"Harmillistahan tuon chromen kanssa on vielä se että osa sivuista ja nettitoiminnoista ei kertakaikkiaan sillä vielä toimi - vaikka toimivat muilla selaimilla."

Voisitko Öppe valottaa vähän tarkemmin? Mieluiten esimerkeillä.

Kerro samalla, mitä ovat 'nettitoiminnot'?

Käyttäjä

On kyllä saatavana myös Mac OS X:lle, tuo 8-versio. Tiedän, koska imuttelin sen juuri. Miksi softaesittelyssä mainitaan yhteensopivuudeksi vain Windows.

Wikipedian artikkelin mukaan kasiversio on saatavana lisäksi myös Linuxille.

http://en.wikipedia.org/wiki/Google_Chrome

Macilla downloadattava tiedosto on 31,7 Mt:n kokoinen, ei 0,57 megaa, kuten Tietokone-lehden softaesittelyssä sanotaan.

Käyttäjä

Muuten hyvä selain, mutta tärkein ominaisuus linux versiosta puuttuu (myös 9versiosta) eli print selection. Muuten käyttäisin chromea, mutta ei viitsisi paperia haaskata turhaan. Print preview on toinen mitä muista selaimista pitäisi saada.

Käyttäjä

Mac ja linux tuki ovat olleet jo monta versiota taaksepäin. tulivat varmaan 5 tai 6 versiossa.

@ozZy 111

Print preview on jo kehityksessä, ja vielä vähän keskeneräisen ominaisuuden voi jo ottaa käyttöön kun kirjoittaa omniboxiin about:flags

toimii parhaiten jos lataat kehittäjä version chromesta. http://goo.gl/5R89G

Käyttäjä

Kerta kaikkiaan loistava selain, olen käytännössä siirtynyt Firefoxista kokonaan Chromeen niin töissä kuin kotonakin. Erityisesti synkronointi on hyvä juttu, suosikit, salasanat ja ulkoasu pysyy samana koneesta riippumatta.

Jumittamista tai nettisivujen toimimattomuutta en ole käytössä huomannut muutamaa MS:n palvelinten päälle rakennettua palvelua lukuun ottamatta.

Kokonaisuutena mainio esimerkki KISS-suunnittelusta.

Käyttäjä

Ikäväähän tuon IE9:n kanssa on vielä se, että osa nettisivuista ja toiminnoista ei kerta kaikkiaan sillä vielä toimi, ainakaan ilman jatkuvaa Yhteensopivuusnäkymä-napin klikkailua, joka on aika turhauttavaa joka sivulla tehtynä.
Lisäosienkaan valikoima ei ole samaa luokkaa kuin muissa selaimissa - yleisesti käytettyjä lisäosia ja niitä vastaavaa toiminnallisuutta puuttuu.

Käyttäjä

Kokeilin uusinta Chromea ja oli kyllä pettymys. Kyllähän se toimi ok mutta IE9 selaimeen verrattuna siinä ei ollut mitään sellaista minkä takia sitä pitäisi käyttää, joten jatkan erinomaisen IE9:n käyttämistä.

Käyttäjä

Jos kerran tarjoatte latausta niin tarjoaisitte edes täyttä offline-versiota asennusohjelmasta, ilman mitään Google Updater- tjs.. saastaa. ;)

Käyttäjä

Chromiumia käytän Linuxissa rinnan Firefoxin kanssa. Lisäosien suhteen Firefox on selvä ykkönen - vielä. Mutta Chromiumista pidän enemmän sen nopeuden takia.

Kirjaudu sisään keskustellaksesi.
Takaisin ylös

Juttukommentit

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös