Käyttäjä

Ilmaisia nettileffoja Suomeenkin

Ruotsalainen Voddler saattaa olla elokuvien nettijakelulle samanlainen piristysruiske kuin mainio Spotify on ollut nettimusiikille. Palvelu on parhaillaan beetavaiheessa, mutta vasta kotimaassaan. Muihin Pohjoismaihin, myös Suomeen on tarkoitus laajentua ensi vuonna.

Lue juttu

Vastaukset 4 vastausta

Käyttäjä

Olen itse alkanut suhtautua Spotifyn käyttöön jo hieman torjuvasti, kun kuulin, millaisen "piristysruiskeen" se konkreettisesti on antanut eräänkin suomalaisen pienlevy-yhtiön artisteille:

Levy-yhtiö oli netonnut ruotsalaiselta Spotify -musiikkialustalta 31,40 euroa siitä, että sen artistien biisejä oli kuunneltu biisikirjaston kautta 118 119 kertaa. Siinä oli siis artisteille "reilusti" jaettavaa elannoksi. It-ammattilaisten ja muidenkaan palkoista ei siis tunnu heruvan juuri roposiakaan kuuntelemansa musiikin tekijöille.

Onkohan tässä Voddler-leffapalvelussa jotain sellaista, mikä ei pahenna entisestään elokuvien teosta elantoaan yrittävien elämää? Vai mistä ne tulevat elantonsa ja elokuvien rahoituksen jatkossa hankkimaan?

Käyttäjä

... ehkä ennakoivaa että tuo uutinen tuli 13. pv perjantaille. Valitettavasti.

Käyttäjä

"Levy-yhtiö oli netonnut ruotsalaiselta Spotify -musiikkialustalta 31,40 euroa siitä, että sen artistien biisejä oli kuunneltu biisikirjaston kautta 118 119 kertaa. Siinä oli siis artisteille "reilusti" jaettavaa elannoksi. It-ammattilaisten ja muidenkaan palkoista ei siis tunnu heruvan juuri roposiakaan kuuntelemansa musiikin tekijöille.
"

Paljonko saavat radiosoitosta, yleensä vaan soittolistojen kingit sitä senttien tuloa ihmettelee, muut ei saa mitään.

Käyttäjä

"Olen itse alkanut suhtautua Spotifyn käyttöön jo hieman torjuvasti, kun kuulin, millaisen "piristysruiskeen" se konkreettisesti on antanut eräänkin suomalaisen pienlevy-yhtiön artisteille:

Levy-yhtiö oli netonnut ruotsalaiselta Spotify -musiikkialustalta 31,40 euroa siitä, että sen artistien biisejä oli kuunneltu biisikirjaston kautta 118 119 kertaa. Siinä oli siis artisteille "reilusti" jaettavaa elannoksi. It-ammattilaisten ja muidenkaan palkoista ei siis tunnu heruvan juuri roposiakaan kuuntelemansa musiikin tekijöille."

Tässä joku viikko sitten otin Spotifyn Premium -passin ja samana iltana laitoin Stoogesin levyt tilaukseen. Ja näin luultavasti hyvin monet Spotifyn asiakkaat toimivatkin. He

maksavat mieluusti kympin kuukaudessa jotta voivat samalla tutustua tarkemmin kiinnostaviin artisteihin. Ei kai kukaan musiikkiakaan osta silmät ummessa?

On päivän selvää, että Iggy Pop kumppaneineen ei välttämättä kostu kummastakaan tilauksestä sentin senttiä. Tämä ei ole kuitenkaan meidän maksavien asiakkaiden päänsärky koska ainakin toistaiseksi Spotify on laillinen palvelu. Parhaiten artisteja tukee menemällä näiden keikoille tai ostamalla virallisia fanituotteita.

Jos todella menettää yöunensa muusikoiden romahtaneen elintason tähden niin ainahan voi perustaa hyväntekeväisyysjärjestön ja kerätä kolehtia pitkin maakuntia.

Kirjaudu sisään keskustellaksesi.
Takaisin ylös

Juttukommentit

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös