Webin ilmainen tiedon runsaudensarvi Wikipedia on taas kääntynyt käyttäjiensä puoleen toimintansa rahoittamiseksi. Parhaillaan käynnissä olevan keräyskampanjan tavoitteeksi on asetettu 7,5 miljoonaa dollaria, joista tähän mennessä on koossa vain noin viidesosa. Tilaa kolehtihaavissa on siis yhä runsaasti.
Ei tulisi pieneen mieleenkään antaa ko. sisältödiktaattorien hiekkalaatikolle rahallista tukea. Olen lopettanut jo moiseen paikkaan kirjoittamisen, olivathan ne kirjoitukset "merkitykseltään kyseenalaisia". En edes linkitä suomenkieliseen Wikipediaan, mikäli mahdollista :)
27.11.2009 12:17raips
Wikipedia kärsii myös suuresta kirjoittaja kadosta. Ongelman tuottaa wikipedian tietyt tihulaiset jotka eivät laita lähteitä kirjoituksiinsa, merkitsee lähes kaiken "Citation Needed" tagilla ja kumoavat kaiken mikä kirjoitetaan viitteiden kera. Monet artikkelit ovat ristiriidassa itsensä kanssa. Alussa kirjoitetaan jotain ja sitten lopussa kumotaankin kaikki. Jotkut fanit juoksevat pitkin poikin artikkeleita kirjoittamassa artikkelien otsikot uudelleen oman mielipiteen perusteella perustellen ne johonkin toiseen artikkeliin joka kumoaa jo heidän otsikon vaihtamisensa. Artikkeleihin työnnetään kuvia jotka eivät liity aiheisiin tai jotka ovat tekijänoikeudenalaisia ja niitä yritetään lisenssoida uudelleen.
Yksi pahimpia ongelmia on myös että tietosanakirjan pitäisi olla kirjoitettu sillä tavalla mikä on julkinen mielipide ja olettamus. Eikä esim historian kirjojen tai tieteen mukaisesti. Wikipediasta on sen myötä kehittynyt ns. kehäpäätelmien viidakko.
Ja se "Citation Needed" ongelma on myös merkittävä. Sitä käyttää henkilöt jotka kuvittelevat olevansa muiden yläpuolella ja heittelevät tagia useisiin paikkoihin koska heillä ei ole kiinnostusta itse tarkistaa tietoa ja lisätä lähdettä (mahdollisen korjauksen kanssa) vaan haluavat muiden tekevän työn heidän puolestaan.
Wikipedian käyttäminen lähteenä ei ole ollut enää pitkään aikaan suositeltavaa oikein mitenkään. Se kelpaa alkulähteeksi ennen kuin menee kirjastoon lukemaan useammasta lähteestä tiedot.
27.11.2009 15:06Milan Mäkipää
Wikipediaa ei kannata käyttää muulloin, kun ei itse tiedä asiasta.