Vastaukset 51 vastausta

Käyttäjä

Kalle Kuluttaja: "MS on auttanut Operaa (ja muita selaimia) samalla tavalla kuin Netscapeakin aikoinaan. Nyt EU pakotti MS:n antamaan muille mahdollisuuden.
Kuluttajat voivat nyt valita selaimensa (käyttöjärjestelmäänsa eivät)."

No sekin on vain mahdollisuus.

EU:n tarkoitus oli tuoda yhdenvertaisuus WWW-selainten markkinoille. Mutta Microsoft kiersi senkin juuri kikkailemalla Internet Explorerin olemaa aina esiasennettuna että toimintakykyisenä jokaisessa Windowsissa vaikka käyttäjä valitsisi eri WWW-selaimen itselleen (jos ei erikseen sitten OEM ole tehnyt Internet Exploreria toimintakyvyttömäksi kun on asentanut vaihtoehtoisen WWW-selaimen).

Edelleenkin muut sovellusohjelmat, haittaohjelmat ym pystyvät kutsumaan Internet Exploreria vaikka käyttäjä haluaa toisen WWW-selaimen.

Microsoft sai keploteltua vastuunsa tehdä Internet Explorer toimintakyvyttömäksi suoraan käyttäjälle. Jonka täytyy se tehdä erikseen noudattamalla Microsoftin tukisivustojen ohjeita.

Tavallinen käyttäjä valitsee itselleen esim Operan ja sen jälkeen hän käyttää sitä itsellään WWW-selaimena ja hän ei ole enää kiinnostunut Internet Explorerista kun kuvittelee että Opera on hänen ainoa WWW-selaimensa joka on tietokoneella asennettuna.

Joten markkinaosuuksista kun taistellaan niin Microsoft tekee kaikkensa että Internet Explorer ei poistu Windowsista. Aivan kuten se teki Windows Mediaplayerin kanssa ja sehän oli sille helppo juttu kun piti olla vain erikseen myytävä edition.

Käyttäjä

Kimmo Bergius: "Ei EU:n kilpailuviranomainen ole tehnyt tuollaista päätöstä. Ja se, että sinä tai joku muu on tyytymätön EU:n tekemään päätökseen, ei tarkoita automaattisesti sitä, että päätös tai sen perusteella tehdyt toimet ovat väärin."

Microsoft onnistui kiertämään ne päätökset jotka oli alunperin EU:lla saada yhdenvertainen asema WWW-selainten markkinoille. EU:n varoituksesta Microsoft totteli. Mutta teki kaikkensa että se saa pidettyä Internet Exploreri esiasennettuna Windowsissa.

Ja kun tilanne on se että Microsoft (mikä tahansa määräävässä markkina-asemassa oleva yritys joka käyttää sitä asemaansa väärin) määrättiin sellaiseen rangaistukseen että se ei voisi hyödyntää määräävää markkina-asemaansa käyttöjärjestelmä-markkinoilla ja se kiersi sen pienellä tempulla. Niin se tekee kyseisestä tapauksesta sellaisen että se ei kunnolla toimi kuten päämäärä oli. Se on parempi kuin ei mitään mutta ei yhdenvertainen.

"Selainvalinnan taustalla on siis alunperin Operan EU:n kilpailuviranomaiselle tekemä valitus, jota kilpailuviranomainen lähti tutkimaan, kuuli tutkinnan aikana kohtuullisen montaa tahoa, mm. Microsoftia."

Eiköhän tämä ole kaikkien tiedossa. Mutta Microsoft uhkailee ja rimpuilee niin paljon kuin mahdollista että ei joudu luopumaan asemistaan saada Internet Explorer esiasennettuna väkisin Windowsissa koska se merkitsee sille monella muulla markkina-alueella tappioita (tässä viittaan mm. Bill Gatesin aikaisempiin sähköposteihin missä hän sanoo että Internet Explorerin valta-asema on Microsoftin keihäänkärki ja jalansija toimisto-ohjelmistojen markkinoilla).

"Viime vuoden lopulla sitten kilpailuviranomainen ja Microsoft pääsivät sopuun toimista, joita Microsoftin tutkinnan perusteella pitää tehdä. Tämän perusteella Microsoft toteutti selainvalinnan, EU hyväksyi sen ja Microsoft nyt sitten jakaa sitä seuraavien viiden vuoden ajan. Jos et halua kutsua tuota yhteistyöksi, niin puhutaan stten vaikka yhdessä tekemisestä."

Kun toisella on uhkaus että se joutuu kokonaan poistamaan Internet Explorerin Windowsista niin Microsoft teki paljon myönnytyksiä jotta se sai pidettyä Internet Explorerin esiasennettuna (ja toimivana niin että sitä voidaan kutsua kolmannen osapuolen sovelluksella ilman että olisi varmaa että mitään muuta WWW-selain olisi asennettuna ja ainoastaan toiminnassa) ja tässä siinä on kyse että mitä se teki ja miten se teki.

Jos Microsoft olisi ollut yhteistyöntekijänä, se olisi toteuttanut asian omatoimisesti ilman mitään uhkauksia tai rangaistuksen pelkoa EU:lta. Operan ei olisi tarvinnut valittaa EU:lle mitään kun Microsoft olisi Mozillan, Operan, Applen, Googlen ja monien muiden WWW-selainvalmistajien kanssa yhdessä tehneet työtä. Microsoft olisi itse myöntänyt että se on käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaansa ja rikkonut sitä useita kertoja toistuvasti aikaisemmin ja sen on nyt aika astua samalle lähtöviivalle kaikkien muiden kanssa eikä hyödyntää määräävää markkina-asemaa muilla markkinoilla ajaakseen omaa WWW-selainteen eteenpäin.

Mutta siihen tarvittiin EU jotta Microsoft taipui johonkin.

Ja Microsoft toteutti koko valintalaatikon Internet Explorerilla joka meni EU:n virkamiehiltä aivan hyvin läpi. Vaikka siitä Mozilla oli kertonut että se pitäisi tehdä natiivina sovelluksena eikä Internet Explorerilla mutta Microsoft sai tahtonsa läpi. Se on kiinni suostuttelusta ja taivuttelusta ja sen Microsoft osaa. Se oli jo vaikeaa saada pelkästän IE-logo pois siitä valintalaatikosta jota Microsoft yritti työntää läpi.

Microsoft yritti saada jopa Internet Exploreria ensimmäiseksi mutta se ja IE-logo nyt on sellaisia asioita jotka jo EU:n virkamieskin osaa havaita kun kyse on aakkosjärjestyksestä tai suosiosta tai markkinoinnista.

Monen monta kertaa Microsoft yritti jallittaa ja monet niistä saatiin kumottua mutta ei kaikkia. Internet Explorer on edelleen esiasennettuna Retail myydyssä versioissa ja vaikka käyttäjä valitsisi vaihtoehtoisen WWW-selaimen niin hänellä on Windowsissa väkisin kaksi WWW-selainta asennettuna ja toimintakunnossa. Käyttäjän, sellaisen joka ei edes lue mitään käyttäjäehtoja, pitäisi nyt mukamas mennä jonnekkin WWW-sivulle lukemaan käyttöehtoja joissa tulee linkki.

Internet Explorerin kohdalla alla lukee "Install".
Mutta miksi siinä lukee "Asenna" kun se on jo asennettuna?

Nyt on tilanne että lähes jokainen Windows joka tulee käyttöön, sisältää myös Internet Explorerin. Vain jos OEM tekee Internet Explorerin toimintakyvyttömäksi tai käyttäjä itse menee tuonne kyseiselle sivustolle, klikkaa sieltä linkkiä ja noudattaa ohjeita jotka on englanniksi jota ei edes kaikki Windows käyttäjät ymmärrä kunnolla.

Kunnolla tehtynä koko valintalaatikko olisi sellainen että se on oma sovellusohjelma ja jos valitsee jonkin toisen WWW-selaimen kuin Internet Explorerin, niin se ladataan ja asennetaan. Mutta jos valitsee Internet Explorerin, niin käyttäjää pyydetään laittamaan Windowsin asennuslevy asemaan tai Internet Explorerin asennusohjelma ladataan Microsoftin palvelimilta ja asennetaan. Jos väkisin pitäisi jokin myönnytys tehdä niin Internet Explorer laitetaan takaisin toimintakuntoon.

Microsoftin mukaan Internet Explorerin toimintakyvyttömäksi laittaminen tapahtuu että Internet Explorerin käynnistyssovellukset ym siirretään toiseen hakemistoon, niin että jos käyttäjä haluaa aktivoida taas Internet Explorerin niin ne siirretään takaisin.

Mutta kun Internet Explorer ei ole toimintakyvytön oletuksena vaan se on esiasennettu ja toiminnassa (kuvakkeet vain piiloitettu) niin se tarkoittaa sitä että kuka tahansa kolmannen osapuolen ohjelmistojen tekijän ei tarvitse vaivautua käyttämään niitä rajapintoja joilla kutsutaan oletusselainta. Haittaohjelmat pääsevät edelleenkin toimimaan ja hyödyntämään Internet Explorerin paikallisia haavoittuvuuksia vaikka käyttäjä ei sitä käytä. Mutta torjuisiko Internet Explorerin toimintakyvyttömäksi asettaminen niitä jollain tavalla tehokkaammin?

Kuitenkin vaikka Internet Explorerin tekee toimintakyvyttömäksi niin jotkin sen käyttämät palvelut on muillakin käytössä.

Käyttäjä

raips, on se elämä vaikeaa.

Käyttäjä

raips puhuu asiaa.

Elämästä puheen ollen, jokainen voi tehdä elämästään itselle tai läheiselleen a) helpon tai b) vaikean. Se on valinta kysymys.

Käyttäjä

@raips:
"Microsoft onnistui kiertämään ne päätökset jotka oli alunperin EU:lla saada yhdenvertainen asema WWW-selainten markkinoille. EU:n varoituksesta Microsoft totteli. Mutta teki kaikkensa että se saa pidettyä Internet Exploreri esiasennettuna Windowsissa."

En edelleenkään tiedä, mihin päätöksiin viittaat. EU:n kilpailuviranomainen antoi Microsoftille viime vuoden tammikuussa ns. Statement of Objections -dokumentin (kts. EU:n tiedonanto http://europa.eu/rapid/pressRelea...L&aged=0&language=EN&guiLanguage=en). Dokumentissa käytiin läpi ne asiat, jotka Internet Explorerin ja Windowsin yhteenliittämisessä komissiota huolestuttivat.

Viime joulukuussa annetussa EU-päätöksessä (http://europa.eu/rapid/pressRelea...L&aged=0&language=EN&guiLanguage=en) viitataan tuohon viime vuoden tammikuun SO-dokumenttiin ja todetaan aika selvästi seuraavaa: "The commitments approved by today's decision address these concerns."

Mitä tulee IE:n poistamiseen tyystin koneelta, olisi aika rohkeaa lähteä tekemään tuollaista poistoa käyttäjän koneelta. Selainvalinta näytetään vain käyttäjälle, jonka oletusselaimena on IE, jolloin tietysti voidaan olettaa myös, että käyttäjä on käyttänyt selainta. Näin ollen hänellä voi olla asetuksia, salasanoja ja muita tietoja tallennettuna selaimeen, ja lisäksi asennettuna lisäosia tai ohjelmia, jotka on määritetty käyttämään IE:tä. Selaimen poistaminen voi siis vaikuttaa näiden tietojen ja sovellusten saatavuuteen. Tähän viitataan myös EU:n omassa selainvalinnan User's Guidessa osoitteessa http://europa.eu/rapid/pressRelea...9/559&format=HTML&aged=0&language=EN.

Uusille koneille OEM saa valita asennattavan selaimen tai selaimet ihan vapaasti, ja jättää halutessaan Internet Explorerin pois.

Ohjeet, jotka verkosta oletusselaimen poistamiseen löytyvät, ovat ainakin minulla suomenkielisiä - oletko tsekannut selaimen kieliasetukset? Windows 7:ssa voidaan myös koko selain poistaa käyttäjän itsensä toimesta käyttämällä Ohjauspaneelin Ohjelmat ja toiminnot -toimintoa. Tiedostojen siirtäminen muuhun sijaintiin IE:n poiston yhteydessä viittaa siihen, että Windows 7 pitää paikallisen kopion kaikista lisäosistaan levyllä, jotta ne voidaan tarvittaessa asentaa ilman DVD:n käyttöä.

Käyttäjä

"Uusille koneille OEM saa valita asennattavan selaimen tai selaimet ihan vapaasti, ja jättää halutessaan Internet Explorerin pois. "

Käytännössä siis jatkossakin kaikissa koneissa on IE. OEM tuskin valitsee muita selaimia, se kun tuskin ainakaan parantaa asemia hintaneuvotteluissa MS:n kanssa.

Käyttäjä

Kimmo Bergius: "Mitä tulee IE:n poistamiseen tyystin koneelta, olisi aika rohkeaa lähteä tekemään tuollaista poistoa käyttäjän koneelta."

Ei sitä Internet Exploreria poisteta jos käyttäjä on sitä käyttänyt ja siinä on salasanoja tallessa. Nehän täytyy ensin tuoda uuteen valittuun WWW-selaimeen.

Puhun nyt _oletuksesta_.
Eli kun käyttäjä avaa sen konepaketin ja nostaa tietokoneen pöydälle.
Kun käyttäjä laittaa sen Windows asennuslevyn asemaan ja suorittaa asennuksen.

Muutenkin mielestäni on vähän epäilyttävää että ne joilla on jo jokin muu WWW-selain kuin Internet Explorer, eivät saa kyseistä valintalaatikkoa eteensä myöskään. Nimittäin heillä voi olla vaikka Mozilla Firefox esiasennettuna OEM:n toimesta.

Ja kieliasetuksissa olet oikeassa. Ne täytyy säätää suomeksi vaikka muuten olisi käyttöliittymä suomeksi että se tunnistui oikein. Nimittäin itse en pidä siitä että jotkut harvat sivustot ovat sitten suomeksi kun pitäisi olla englanniksi.

Ja EU:n lopullisissa dokumenteissa puhutaan juurikin mahdollisuuksista aika ympäripyöreästi. Kuten esim tämä: "Computer manufacturers and consumers will now have the possibility to uninstall (“disable”) Internet Explorer so that another web browser can be installed to be the default and only web browser. This had not been possible in previous versions of Windows for over a decade."

On vähän eri asia antaa mahdollisuus kuin tehdä se niin että se tapahtuu. Sen verran hyvin piiloitettu koko Internet Explorerin tekeminen toimintakyvyttömäksi että sitä ei käyttäjä itse suorita helpolla. Jo pelkkä ohjauspaneelin avaaminen kun saa aivan liian monilla haukumaan happea.

Ja edelleenkään kyseisissä EU:n dokumenteissa ei käsitellä asiaa käyttäjän ja kolmannen osapuolen osalta eli Microsoft pääsee päätöksiä kiertämään. Eli kun kolmannen osapuolen sovelluskehittäjä tietää että Internet Explorer ei ole automaattisesti oletuksena tehty toimintakyvyttömäksi, sitä voi kutsua ensisijaisesti eikä oletuksena olevaa WWW-selainta vaikka käyttäjä sen valitsee. Asiakirjat vain käyvät läpi sitä että mitä käyttäjä itse voisi tehdä. Ei sitä että mitä muut voivat tehdä käyttäjän puolesta (pois lukien juuri tuo että OEM saisi tehdä mitä parhaaksi näkee).

Miksi Internet Explorerilla on yli 80% markkinaosuus PC-markkinoilla (asennettuna, ei käytössä)? Koska se on esiasennettuna Windowsissa. Aivan kuten Windows Mediaplayerilla on suuri valtava osa kun se on esiasennettuna eikä erikseen asennettavana. Vaikka käyttäjä haluaisi toisen.

Kalle Kuluttaja: "Käytännössä siis jatkossakin kaikissa koneissa on IE. OEM tuskin valitsee muita selaimia, se kun tuskin ainakaan parantaa asemia hintaneuvotteluissa MS:n kanssa."

Microsoftin etu on nyt leikkiä että se noudattaa EU:ta ja yrittää toimia muiden kilpailijoiden edun vuoksi paremmalla tavalla. Aivan kuten se teki monopolituomioiden jälkeen että se osti Applelta tekniikkaa ja maksoi siitä sille ja väänsi sitten Internet Explorerin oletusselaimeksi Mac OS:aan ja jos ei totella niin Microsoft Office for Mac voisi kokea jotain ikävää.

Käyttäjä

"Microsoftin etu on nyt leikkiä että se noudattaa EU:ta ja yrittää toimia muiden kilpailijoiden edun vuoksi paremmalla tavalla. Aivan kuten se teki monopolituomioiden jälkeen että se osti Applelta tekniikkaa ja maksoi siitä sille ja väänsi sitten Internet Explorerin oletusselaimeksi Mac OS:aan ja jos ei totella niin Microsoft Office for Mac voisi kokea jotain ikävää."


Suomennettuna kiristystä!

Käyttäjä

@raips:
"Ei sitä Internet Exploreria poisteta jos käyttäjä on sitä käyttänyt ja siinä on salasanoja tallessa. Nehän täytyy ensin tuoda uuteen valittuun WWW-selaimeen.

Puhun nyt _oletuksesta_.
Eli kun käyttäjä avaa sen konepaketin ja nostaa tietokoneen pöydälle.
Kun käyttäjä laittaa sen Windows asennuslevyn asemaan ja suorittaa asennuksen."

Kaksi eri tapausta; ensimmäinen tapahtuu "vanhalla", jo tässä vaiheessa käytössä olevalla koneella. Käyttäjälle näytetään selainvalikko, jos hänen oletusselaimensa on IE. Käyttäjä asentaa haluamansa selaimet ja määrittää haluamansa selaimen oletusselaimeksi. IE:tä ei poisteta, koska se on aiemmin ollut oletusselain, ja siellä saattaa olla jotain säilytettävää tietoa tai käytettäviä sovelluksia tai lisäosia.

Toinen tapahtuu "uudella" koneella, jota vasta otetaan käyttöön. Koneen valmistaja on tehnyt päätöksen siitä, mitkä selaimet se haluaa omaan asennuspakettiinsa. Jos mukana ei ole IE:tä, ei luonnollisesti tapahdu mitään selainvalinnan kannalta. Jos mukana on IE ja se määritetään oletusselaimeksi, selainvalinta suoritetaan muiden päivitysten mukana, ja siinä yhteydessä käyttäjä saa vielä lisämahdollisuuden valita selain, aivan kuten ensimmäisessäkin tapauksessa.

"Muutenkin mielestäni on vähän epäilyttävää että ne joilla on jo jokin muu WWW-selain kuin Internet Explorer, eivät saa kyseistä valintalaatikkoa eteensä myöskään. Nimittäin heillä voi olla vaikka Mozilla Firefox esiasennettuna OEM:n toimesta."

Selainvalinta suoritetaan, jos koneessa on Internet Explorer ja se on oletusselain, riippumatta siitä, mitä muita selaimia koneeseen on asennettuna.

Käyttäjä

"MS tuotteet yleensä toimivat vain MS:n tuotteiden kanssa."

-Jaa, Applen käyttöjärjestelmät yleensä toimivat vain Applen tuotteiden kanssa. Kiristystä! :)

Käyttäjä

""Microsoftin etu on nyt leikkiä että se noudattaa EU:ta ja yrittää toimia muiden kilpailijoiden edun vuoksi paremmalla tavalla. Aivan kuten se teki monopolituomioiden jälkeen että se osti Applelta tekniikkaa ja maksoi siitä sille ja väänsi sitten Internet Explorerin oletusselaimeksi Mac OS:aan ja jos ei totella niin Microsoft Office for Mac voisi kokea jotain ikävää."


Suomennettuna kiristystä!"

Juu, mutta todistappa se. MS:n ei tarvitse mitenkään todistettavasti ilmaista vaatimuksiaan kumppaneilleen. IT-alalla joko olet MS:n kumppani tai sitten et ole IT-alalla. Ja mikä sellainen MS-kumppani on joka laittaa jonkin muun kuin IE:n pakettiinsa.

Kirjaudu sisään keskustellaksesi.
Takaisin ylös

Juttukommentit

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös