Vastaukset 23 vastausta

Käyttäjä

Matti on nyt jumittunut tuohon omaan elinkaariajatteluunsa eikä näe, että maailma vaan ei ole sellainen. Jos olisi, minäkin taitaisin vieläkin käyttää CP/M:ä. Tai korkeintaan Dos 6:tta.

Tuo kymmenen vuoden elinkaari saattoi olla tottakin 1980-luvulla, mutta nyt ollaan kuitenkin 2010-luvulla eikä vanha oppi enää päde. Jos se ei sulle kelpaa, ikävä juttu, sulle.

Ja lakkaa puhumasta niinkuin tietäisit jotain Mac OS X:stä, kun todellisuudessa sun kaikki "tietosi" on poimittu jostain nettikeskusteluista tai -uutisista.

Käyttäjä

Kyllä Windows 7 Professionalilla on 10v elinkaarta julkaisusta eteenpäin. Samoin pian julkaistavalla Solaris 11 käyttiksellä on myös 10v elinkaari, jota ei edes pätkitä Windowsin tapaan service packeillä.

Mac OS X:n julkaisut on käyttökelpoisia noin luokkaa 4v nettikäytössä. Ja ihan siksi kun Apple ei tee päivityksiä pitempään.

Sattuneesta syystä, Mac OS X:ää ei pahemmin käytetä yrityksissä. Vain mainostoimistoissa sitä suunnilleen näkyy. Windowsia kyllä löytyy vaikka kuinka. Siitä vaan miettimään syitä, että minkä takia.

Käyttäjä

Itsellä on bootannut 3GS kahteen kertaan puhelun aikana - molemmilla kerroilla laturissa ollessaan (puhelin selvästi lämmennyt latauksesta). Vetäsin sitten palautuksen ja toistaiseksi ei ole mitään ongelmia ollut.

Kirjaudu sisään keskustellaksesi.
Takaisin ylös

Juttukommentit

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös