Käyttäjä

Google tuo käyttäjien sijainnit pc-selaimiin

Googlen mobiilipalvelun käyttäjät ovat voineet jakaa sijaintinsa kavereidensa kesken Latitude-palvelun avulla pitkään. Niin Android, iOS-, Symbian-, kuin Windows Mobile -versiossa on voinut kirjautua itsensä ja kavereidensa kera Latitudeen. Nyt palvelu on tuotu aiempaa helpommin myös pc-käyttäjille. Sijainti haetaan gps-sovittimen tai wlan-tukiasemien mukaan riippuen siitä, mitä tietoja on käytettävissä.

Lue juttu

Vastaukset 3 vastausta

Käyttäjä

Google Mapsissa on ollut jo pari vuotta W3C geologation testinappula. Se on melko huomaamaton pallo zoom-säätimen yläpuolella.

Jos GPS löytyy, geolocation lukee sitä. Muutoin käytetään WLAN-paikannusta. Käytettävä WLAN-tietokanta riippuu selaimesta. Useimmiten Google, mutta esim Opera käyttää Skyhookia, Nokia omaansa.

"Ensikommenttien perusteella osalla käyttäjistä Latitude on kuitenkin tunnistanut pc-käyttäjän sijainnin aivan väärään kaupunkiin asti."

Lienevät IE-käyttäjiä. Jos selaimesta ei löydy geolocation-ominaisuutta, Latitude käyttää IP-paikannusta, joka toimii parhaimmillaankin vain kaupungin tarkkuudella.

Käyttäjä

Pikaisen kommenttien kyselyn perusteella, yhdelle Firefox 4 betan käyttäjälle tuo näytti sjainniksi Helsingin Roihuvuoren, vaikka kone oli Keravalla.

Samaan aikaan jostain syystä iPodin Google Maps näytti sjainnin suunnnileen oikein.

Kenties geolocation api ei ole kaikissa uusissakaan selaimissa aina käytössä.

Tero Lehto
toimittaja
Tietokone

Käyttäjä

Palstoilta löytyi mainintoja, ettei FF 4 betan geolocation todellakaan vielä toimi vaikka dialogi ilmestyykin.

Tuo Nokian 'oma' tietokanta saattaa sittenkin olla sama kuin Skyhook arvellen siitä, että Navteqilla ja Skyhookilla on partnerisopimus. Applella on oma tietokantansa.

Kirjaudu sisään keskustellaksesi.
Takaisin ylös

Juttukommentit

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös