Käyttäjä

Nokian Meegolle iso päivitys

Nokian ainokaiseksi jäänyt Meego-puhelin N9 on saanut kattavan päivityspaketin. Yhtiön mukaan versio 1.3 tuo mukanaan jopa yli 1000 parannusta. Pelkästä bugikorjauksesta ei ole kyse, vaan myös uusia ominaisuuksia on luvassa

Lue juttu

Vastaukset 35 vastausta

Käyttäjä

Siis tottapuhuen n. 1000 bugikorjausta!

Tuossahan sitä nähdään, miten pahasti keskeneräinen "täitervassa"-MeeGo:ilu oli.

Käyttäjä

Ellei sisäsiittoisuuteensa meegoilun parissa lässähtäneessä Nokiassa pian älytä panemaan parastaan perinteisen vahvuutensa kanssa, eli laitetyyppi-innovaatioden tuotteiksi markkinoille saattamisessa, kyllästyy Microsoft kohta kyvyttömään avionsa toiseen osapuoleen.

Nokia on nyt vuosikaudet, massiivisella organisaatiollaan, räpeltänyt kuin täi tervassa, eikä saanut laiteinnovaatioissa kovinkaan paljoa todella edistyksellistä ja kilpailijoistaa markkinoilla tarjonnassa edukseen erottuvaa - kuten se teki taannoin, paremman elinvireensä aikoina.

iPhonojen ja iPädien kanssa samalla tasolla olo ei riitä markkinoilla, vaan tuotteiksi pitäisi saada jotain laitetasolla niitä parempaa, nimenomaan käyttökelpoisempaa, sekä ostokykyisille markkinoille, että kehittyville tarvemarkkinoille.

Nokian olisi pitänyt arvostaa näitä käyttäjäyhteisönsä ideoita, kuten tätäkin

http://mynokiablog.com/wp-content/uploads/2012/02/lumia90_promo.png

Etenkin kehittyvät markkinat tarvitsevat mobiililaitteita, joilla ihmiset siellä selviäisivät puheluitten lisäksi käytettävästi netin käytöstäkin, eli kohtuuhintaisia laitteita, joilla pystyisi kunnollakirjoittamaankin ja selaamaan nettiä ja jotka kulkisivat silti kokonsa puolesta matkassakin, kehittyvien maiden oloja kestävästi.

Miten tuo käytettävien ja tarpeita vastaavien - uudenkintyyppisten - laitteiden kehittäminen on ollut Nokialle niin vaikeaa viime vuosina? Upposiko koko firma omaan jättinapaansa, vai meegoilun täitervaan?

Käyttäjä

Nokia uppoaa lopullisesti Microsoftin pohjattomiin syövereihin.
No näköjään Seppokin siirtyy pikkuhiljaa haukkumaan M$:n umpisoftaa.

Käyttäjä

"Nokia uppoaa lopullisesti Microsoftin pohjattomiin syövereihin."

Totta. Lumiat ovat olleet testeissä poikkeuksetta viimeisiä - vieläpä suurella marginaalilla muihin verrattuna. Kun rauta on kehnoa ja softa vajaata, ei pahemmin markkinoilla pärjätä.

Käyttäjä

Kyllä Sepän pitäisi tietään että kaikissa puhelinsoftassa miljoonia koodirivejä. Bugien esiintyvyys voidaan laskea matemaattisilla kavoilla.

Kyllä, jopa Linux kernelissä bugeja.

Käyttäjä

"Siis tottapuhuen n. 1000 bugikorjausta!"

MS maailmassa ei tunnetusti ole bugeja koska siellä niitä nimitetään ominaisuuksiksi.

Käyttäjä

mmh, päivän lumian hinta on 0,01 dollaria. Tämä tietää että jokaisesta Lumia 900:sta tulee takkiin 100 - 150 dollaria jos koko ketju katsotaan lävitse.

KUKA S*A TÄMÄN MAKSAA ?

Samaan aikaan Samsung myy androidia 200 euron voitolla koska tämä pystyy tekemmän koko ketjun lävitse.

Käyttäjä

@ "Seppä Syntyessään":

"Siis tottapuhuen n. 1000 bugikorjausta! "

Onko lukuvaikeuksia? Jutussa sanotaan, että uuteen versioon on tehty 1000 parannusta, ei bugikorjausta.

Käyttäjä

piraatti

Höpöhöpö

Käyttäjä

Sepän katkeruuden ymmärtää kun N9 Meego näyttäisi olevan Nokian puhelimista se järkevin valinta ennen kuin WP8 saadaan kunnolla markkinoille.

Käyttäjä

rapakalja ei taaskaan persutellut sanomaansa... Mikä tuossa oli sinun mielestä 'höpöhöpö':ä? Sekö että Lumia myydään sentillä ja tappiolla?

Katso täältä jos et muuta usko:

http://www.symbiantweet.com/nokia-lumia-900-now-only-0-01-at-amazon-usa

http://www.amazon.com/Nokia-Lumia-Windows-Phone-Black/dp/B007P5NHJO

Käyttäjä

Ja tämä on Amazon:n asiakaspalautteiden pohjalta 'suosikkipuhelin' .... :D LOL

Käyttäjä

Alkaa Sepällä alaleuka väpättämään kun avohoitopotilas on hyvässä ja terveessä kunnossa ja kotiutusvalmiudessa. Suljetun osaston WP-hoidokit sensijaan voivat pahoin ja näillä näkymin ei ole parantavaa lääkitystä tulossa. Harmi, Meego-hoidolla olisi pelastunut koko laitos, mutta WP-kolera tulee tappamaan kaikki, myös hoitajat.

@Keijo Räävi:
"Sepän katkeruuden ymmärtää kun N9 Meego näyttäisi olevan Nokian puhelimista se järkevin valinta ennen kuin WP8 saadaan kunnolla markkinoille."

Tästä asiasta ei voi olla kuin samaa mieltä.

Käyttäjä

piraatti

Se kahden vuoden kontrahdin hinta ei heti selvinnyt.

Käyttäjä
Käyttäjä

"Siis tottapuhuen n. 1000 bugikorjausta!

Tuossahan sitä nähdään, miten pahasti keskeneräinen "täitervassa"-MeeGo:ilu oli."

Tuota tuota - taisi koulut jäädä kesken kun lukemisen ymmärrys on tuolla tasolla. 1000 PARANNUSTA eikä bugikorjausta. Ei tämä mikään Windows ole, joka tuodaan keskeneräisenä markkinoille ja sitten asiakkaat debuggaavat ja raportoivat mäsälle ongelmia, joita EHKÄ korjataan.

Loistava alusta on entistäkin loistavampi! Ehdottomasti markkinoiden paras älypuhelin kaikilta osin.

Käyttäjä

"Tuossahan sitä nähdään, miten pahasti keskeneräinen "täitervassa"-MeeGo:ilu oli."

Ja Windows 2000 julkaistiin vaikka oli 60000 tunnetua bugia korjaamatta... Tuossa uutisessa puhuttiin parannuksista.

Käyttäjä

"Tuossahan sitä nähdään, miten pahasti keskeneräinen "täitervassa"-MeeGo:ilu oli."

Ja Windows 2000 julkaistiin vaikka oli 60000 tunnetua bugia korjaamatta... Tuossa uutisessa puhuttiin parannuksista.

Käyttäjä

Seppähän se tästä ilouutisesta vallan sekosi :D

Käyttäjä

Jussipa pisti hauskan :-D

Kirjaudu sisään keskustellaksesi.
Takaisin ylös

Juttukommentit

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös