9.5.2005 - 15.5.2005 1 viestiketju
Omat nimet käyttöön
Hei!
Noin 50 - 60 % keskustelee foorumipalstalla omilla oikeilla nimillään ja se on hyvä. Kuitenkin osa keskustelijoista käyttää väärää nimeä tai pelkästään nimimerkkiä. (Toisen henkilön nimellä esiintyminen voi jo täyttää rikoslaissa mainitut tunnusmerkistöt syytteen nostamiseksi syyttäjän harkinnan mukaan)
Mielestäni tämä on yksi tietoturva-asia välillisesti siinä mielessä, että jos kaikki puhuisivat omilla oikeilla nimillään, niin keskusteluihin tulisi huomattavasti enemmän terävyyttä (esim. liian pitkien viestijonojen takia ja jos joku puhuu päin honkia, sillä saattaa olla myös juridisia seuraamuksia).
Ei tämä atk:sta keskusteleminen niin salatiedettä voi olla, että ihmiset eivät voisi ongelmitta kirjoittaa omalla nimellään.
Nettitreffit + muut hömpötykset ovat sitten aivan toinen asia ja siellä ovat säännöt tämän asian suhteen jo etukäteen selvät. Tosin ei niissäkään keskuisteluissa välttämättä ole juridisten seuramuksien ulkopuolella, jos miettimättä keksii itselleen nimen, joka on 2 -340 henkilön käytössä !
Olisiko Tietokone-lehdellä mahdollisuutta tai halua vaikuttaa asiaan? Kuitenkin sieltä serveriltä voi nähdä lehden tilaajista, kuka kirjoittaa ja mitä. Sisäänkirjautuminen + foorumipalstalla keskusteleminen voitaisiin sieltä päin tehdä mahdottomaksi, ellei ole oma nimi käytössä.
Terveisiä tästä asiasta myös päätoimittajalle.
Ystävällisin terveisin
Jaakko Ikävalko
Taipaleentie 3 C 17
59800 KESÄLAHTI
25.4.2005 - 1.5.2005 2 viestiketjua
Missä ISP-tutka?
Ei ainakaan minulle näy ISP-tutka enää missään? Onko palvelu lopetettu vai väliaikasesti vain telakalla?
- Tommi
mainokset poistuneet
... ja näköjään nuo mainokset on poistettu.. hyvä niin.
tietokone.fi voisi vielä lisätä koodiinsa skaalatuvuuden, eli suurenee selainikkunan mukaan.
18.4.2005 - 24.4.2005 3 viestiketjua
Onpas kivaa
Onpas kivaa kun tietokone.fi palvelu tuli käyttökelvottomaksi kun joku keksi että laitetaan kaksi flash mainosta high qualityllä pyörimään sivustolle.
Tekee muuten sitten sivusta käyttökelvottoman hitaan että näin.
Eikai noita ole pakko tehdä jollain flashilla gif pystyy aivan samaan ja cpu ei siitä kärsi.
Olisiko aika uudistaa foorumia
Tästä on valitettu varmaan ennenkin. Tämä foorumi on niin hankala käyttää ja hahmottaa, ettei tämä kiinnosta enää ollenkaan. Paljon mieluummin vierailen jossain Tiede-lehden tai suomi24 foorumillä (hörhöistä huolimatta). Sama käytön hankaluus on kyllä MikroPC:kin vika. En kuitenkaan ymmärrä, miten johtavat tietotekniikkalehdet eivät osaa/viitsi laittaa toimivia keskustelupalstoja. Valmiita ratkaisuja näköjään osaavat kayttää kaikenlaiset harrastelijatkin.
Julkista profiilia kaivataan
Olisko ihan kiva jos sais laittaa julkisen profiilin sivulle, ja tittelit ja sen osan ropasta ku mistä luulee että kadulla tunnistaavat? Tai sitten jonkun toisen henkilön naamatunnisteen jos oma on brakannu...
Mielipiteitä kiitoksia.
11.4.2005 - 17.4.2005 2 viestiketjua
Leveät ketjut
Terve mieheen toimitus!
Mikä kumma saa jotkut ketjut leviään ku jokiseneväät. Ei meinaa pystyä lukemaan ollenkaan kun pitää vitkuttaa ja vatkuttaa hiirellä edestakaisin pitkin pöytää. Aiheutuuko tämä käyttäjän koneella vai palvelimella?
Pikaista korjausta toivon muuten mukavaan foorumiin. Tietty joskus olisi kiva saada täysin päivitetty ympäristö.
yst.terv. nimim. Hermo ;-)
Ilmoitukset Webtorilla
Nuo webtorin ilmoitukset ovat ilmeisesti ikuisia? Niitä ei saa muokattua tai poistettua?
Meinaan vaan, kun tavara on myyty, ei viittis enää vastata turhiin kysymyksiin...
T: Vesku
4.4.2005 - 10.4.2005 2 viestiketjua
Etusivun uutiset
Nykyisin tietokone.fi näyttää vain kaksi uutista etusivulla..miksi näin?
Jos nuo uutiset täytyy haluta jollakin tavalla etusivulta piilottaa niin tehkää kuitenkin vaikka niin että nuo etusivun uutiset muuttuisivat jokaisella lataus kerralla.. varsinkin viikonloppuisin noiden samojen uutisten vilkaisu jopa hermostuttaa.. monellakin on tämä sivu selaimen aloitussivuna...
jos ei muuten niin voisitte tehdä jonkin ajastetun skriptin joka käynnistyy vain viikonlopun aikana jolloinka sivu ei muuten päivity.
Voisitte myös alkaa ilmoittamaan pitemmistä lomista ja muista toimituksen katkoksista!.. oliko nyt pääsiäinen kun ei edes toivotuksia tai muutakaan tullut.
Sivukoodia korjattu - kiitos!
Negatiivista palautetta tulee annettua paljon helpommin kuin positiivista. Tällä kertaa on aihetta antaa kiitosta.
Aiemmin tietokone.fi-sivuston sivut latautuivat harmillisen hitaasti. Hitaus johtui erityisesti siitä, että selain rendasi sivun kolme-neljä kertaa, mikä kertoo sivukoodin epästandardiudesta.
Kaikkia käyttäjiä tämä ei ole käytännössä haitannut, mutta minua kyllä, koska käytän selainta (Mac OS9/NS7) hitaassa väylässä toimivan Timbuktu-yhteyden yli (älkää kysykö miksi).
Nyt sivut pamahtavat näyttöön yhdellä kertaa. Sivukoodia on siis korjattu. Iso kiitos tästä.
- Jussi Hirvi
21.3.2005 - 27.3.2005 1 viestiketju
Pitkät ketjut!
Noihin pitkiin viestiketjuihin voisi laittaa jonkinlaisen sulun/rajoituksen. Sata (100) viestiä yhdessä ketjussa on ihan liikaa. Viisikymmentäkin (50) on tosi paljon. Pistäkää ketju lukkoon "jossain" vaiheessa.
7.3.2005 - 13.3.2005 1 viestiketju
Ylläpito hohoi!
Onkos täällä ollenkaan sellaisia kuin Moderaattori? Kun noita Warez ja muita piraattikyselyitä näyttää ilmaantuvan... Siivotaanko täällä ollenkaan?
T: Vesku
7.2.2005 - 13.2.2005 1 viestiketju
reunan mainos...
Ylläpito voisi kyllä ajatella uusiksi tuon sivun vieressä oikealla olevan mainospalkin.. nyt palvelu ja koko sivu näyttää todella typerältä kun itse pääsivu on jokin 640x480(tai sinnepäin) ja sitten tulee tuollainen yksi mainos joka pilaa koko kokonaisuuden, jos mainoksia olisi siinä vaikka koko sivuliuskan verran olisi asia eri eikä ulkonäkö haitta olisi niin suuri. Jos kuitenkaan tämä ei ole mahdollista niin muuttakaa edes tuo valkoinen tyhjän tilan taustaväri tuoksi siniseksi jota näkee esimerkiksi sivun vasemmassa reunapalkissa.
On myös typerää että sivut eivät osaa skaalautua selaimen koon mukaan. tuon nykyisen voi pitää skaalautuvuuden miniminä.. mutta ylärajaa ei tarvitsisi olla lainkaan.
29.11.2004 - 5.12.2004 1 viestiketju
Winrar suomenkielellä
Pakkaus- ja purkuohjelma Winrar 3.41 myös Suomen kielellä luvataan softassa, mutta enkuksi se vain tuli. Miten sen saa suomeksi?
15.11.2004 - 21.11.2004 1 viestiketju
DoubleClick
Mihin sivulla www.tietokone.fi tarvitaan DoubleClick-evästettä? Sehän kuuluu sarjaan ad-awarella ja spybotilla poistettavat. Nykyisin mulla spybot estääkin ko evästeiden tulon. Mutta ihmetyttää.
Selaa keskusteluja
| Aihealue |
|
| Järjestys | Viimeksi vastatut ensin Uusimmat ensin Luetuimmat ensin Vastatuimmat ensin |
| Ryhmittely | Viikko Kuukausi Vuosi |
| Julkaisuaika |
|
| Hakusanat |
Uusimmat softaesittelyt
- ZoneAlarm Free Antivirus + Firewall 2013 Ilmainen virustorjunta ja palomuuri samassa paketissa
- Google Chrome 19 Monipuolinen suosikkiselain toimii monissa koneissa
- Spacesniffer 1.1.4 Selvitä kiintolevyn tilarohmut
- Google Drive for Windows 1.0 Googlen pilvipalvelu integroituu Windowsiin
- Adobe Flash Player 11.2 Hiljaiset päivitykset viimein myös Flashiin
IT-työpaikkailmoitukset
- PHP-koodari Proffice Finland Oy
- Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä MPY
- EMBEDDED SOFTWARE ENGINEER (Tampere) Elan IT Resource Oy
- OHJELMISTOSUUNNITTELIJA (Tampere) Elan IT Resource Oy
- Hankintapäällikkö ICT hankintaan OP-Palvelut Oy
- 2D Graphic Artist (Turku) Click Henkilöstöpalvelut
- Myyntineuvottelijoita OPPISOPIMUSMAHDOLLISUUS (HML) Go On Yhtiöt








