Bloggaajat ilman rajoja
Toimittajan työ on vaarallista suurimmassa osassa maailmaa, ainakin jos kyseenalaistaa virallisen totuuden. Joka vuosi maailmalla pahoinpidellään satoja ja surmataan kymmeniä journalisteja. Yli sata toimittajaa istuu vankilassa kirjoitustensa vuoksi.
Internetin ansiosta viranomaisten yritykset hallita kansalaisten tiedon saantia ovat käyneet entistä epätoivoisemmiksi. Mutta se ei tarkoita, etteivät viranomaiset yrittäisi. Committee to Protect Journalists -järjestön mukaan jo lähes puolet vankilassa istuvista toimittajista on toiminut nimenomaan netissä. Bloggaajia ja nettitoimittajia on vankilassa jo enemmän kuin perinteisten sanomalehtien toimittajia.
Esimerkiksi myanmarilainen Maung Thura tuomittiin 59 vuodeksi vankilaan hänen julkaistuaan blogissaan videokuvaa maata huhtikuussa 2008 riepotelleen hirmumyrskyn jälkeisistä pelastustöistä. Egyptiläinen Kareem Arem istuu puolestaan neljän vuoden tuomiota islamin ja Egyptin presidentin loukkaamisesta blogissaan. Iranilainen Hossein Derakhshan on ollut yli puoli vuotta pidätettynä hänen kirjoitettuaan blogissaan Israelia ymmärtäneitä kirjoituksia. Sen sijaan Uzbekistanissa nettiuutispalvelua toimittanutta Dzhamshid Karimovia ei ole suljettu vankilaan vaan psykiatriseen pakkohoitoon.
Painokoneiden ja radiolähettimien maailmassa kansalaisten tiedonsaannin kontrolloiminen oli vielä helppoa, mutta netissä kuka tahansa voi olla massamedia, kenen tahansa videoblogilla voi olla kymmeniätuhansia katsojia. Netistä onkin tullut kansalaisaktivistien työväline nimenomaan maissa, joissa perinteiset mediat ovat viranomaisten tiukassa kontrollissa.
Kiinan johto havahtui internetin voimaan vuonna 1999, kun 12 000 Falung Gong -liikkeen kannattajaa ilmestyi Pekingin hallintokortteliin osoittamaan mieltään oikeuksiensa puolesta. Mielenosoitus oli organisoitu netissä, ja se yllätti viranomaiset pahemman kerran.
Sen jälkeen Kiina on länsimaisten lähteiden mukaan investoinut 640 miljoonaa euroa sähköistä tietoliikennettä suodattavaan Kultainen kilpi -järjestelmään ja palkannut yli 30 000 poliisia valvomaan sähköposteja, blogeja ja keskustelupalstoja.
Kultaista kilpeä perustellaan pornon ja muun ”roskan” siivoamisella pois netistä, mutta samaan haaviin jää myös tietoa kansalaisoikeuksista, Tiibetistä, Taiwanista ja viranomaisten väärinkäytöksistä.
Tiananmenin 20-vuotispäivän alla viranomaiset estivät kiinalaisilta pääsyn mm. Bloggeriin, Twitteriin, Hotmailiin ja Flickriin. Youtubeen kiinalaisilla ei ole ollut asiaa sitten maaliskuun, kun Tiibet-aktivistit julkaisivat siellä videoklippejään.
Perinteisten ip-sulkulistojen ja sivujen sisällön automaattisen analysoinnin lisäksi Kiinan viranomaisten tiedetään myös peukaloivan dns-järjestelmää, jolloin esimerkiksi yritys päästä BBC Newsin sivuille antaa tulokseksi ”Site not found” tai Googlen asemesta ruudulle ilmestyy kiinalaisten oma Baidu-hakukone.
Suodatusta tehokkaammaksi välineeksi on kuitenkin osoittautunut Kiinan kasvava talous. Jos länsimainen yritys haluaa tehdä bisnestä Kiinan nopeasti kasvavilla markkinoilla, se joutuu pelaamaan Kiinan pelisäännöillä. Esimerkiksi Google on joutunut sensuroimaan kiinankielisen hakukoneensa. Vastaavasti kiinankielinen Skype suodattaa tekstiviesteistä kielletyt sanat ja raportoi viranomaisille.
Huvittavaa sinänsä, monet näistä Kiinassa toimivista yrityksistä ovat mukana myös Global Network Initiative -ryhmässä, joka laatii televiestintäyrityksille ohjeita ilmaisunvapauden ja yksityisyyden suojaamiseksi tietoverkoissa.
Internet on kuitenkin osoittautunut sitkeäksi vastukseksi. Esimerkiksi Kiinan viranomaisten ylläpitämä lista kielletyistä keskusteluaiheista vuotaa nopeasti nettiin. Itse asiassa Kiinan viranomaiset itse tiedottavat kiinalaisille, mistä aiheista he eivät saisi saada tietoa.
Internetin aukoton kontrollointi on mahdotonta. Tietoja Tiibetin tai Iranin tai Kuuban tai Myanmarin tilanteesta maailmalle välittävät aktivistit käyttävät samoja tekniikoita, joilla pankit suojaavat omaa tietoliikennettään. Viranomaisten on mahdotonta tietää, sisältääkö suojattu paketti kansainvälisen yrityksen liikesalaisuuksia vai valokuvia poliiseista pieksämässä mielenosoittajia.
Kun vierailin Iranissa viime talvena, Iranin nettisensuuri esti minua lukemasta Suomen kunnallisvaalien tuloksia. Farsinkielisen ilmoituksen mukaan vaalitulokset olivat sopimatonta sisältöä. Paikallinen opiskelija neuvoi minua menemään sivuille kiinalaisten aktivistien ylläpitämän proxyn kautta, sillä ”kiinalaiset proxyt ovat parhaita. Käytän niitä aina, kun haluan lukea jotain, mitä mullahit eivät halua minun näkevän.”
