Digitähdet loistavat pilvisenäkin yön

Digitähdet loistavat pilvisenäkin yön

Tähtitaivaan ilmiöt kiinnostavat monia, mutta sopivan havaintopaikan ja säätilan metsästäminen saattavat viedä enemmän aikaa kun käytettävissä on. Tietokoneiden laskentatehoa voi onneksi käyttää avuksi, sillä tähtitaivasohjelmistojen ja -palveluiden avulla tähtikuvioita, planeettoja ja vaikkapa komeettoja voi seurata virtuaalisen tähtitaivaan kautta. Vaikkei aitoa kaukoputkinäkymää olisikaan tarjolla, näiden ohjelmien avulla voi siirtyä seuraamaan haluttua kohdetta tai ajanjaksoa mistäpäin maapalloa tahansa.
Tarjolla olevat ohjelmistot voi jakaa kahteen ryhmään sen mukaan, tarvitseeko omalle koneelle asentaa mitään. Perinteisiä, asennettavia tähtitaivasohjelmia on ollut tarjolla jo pc-koneiden ensimmäisiin malleihin, ja nykyisin tarjonta on runsasta. Suosittuja ohjelmistoja ovat esimerkiksi Stellarium sekä Celestia. Näistä kumpikin on saatavissa useille eri alustoille: Windowsille, Linuxille ja Macille. Windowsille on tarjolla lisäksi vaikkapa World Wind ja Linuxille esimerkiksi Kstars.
Verkossa on niin ikään laaja joukko palveluita. Yksinkertaisimmillaan nämä kysyvät sijaintia ja päivämäärää ja kertovat sitten halutun taivaankappaleen koordinaatit taivaalla. Laajemmissa palveluissa on mahdollista liikkua virtuaaliavaruudessa ja lennähtää vaikkapa Mars-planeetan pinnalle katsomaan, miltä paikan päällä näytti luotainten ottamien kuvien perusteella.

Selaimella taivaalle

Jos virtuaalitaivaan saloihin haluaa päästä käsiksi, kannattaa aloittaa selaimesta. Sen voi suunnata johonkin verkon tähtitaivaspalveluista. Toimivaa, mutta käyttöliittymältään yksinkertaista palvelua edustaa Heaven’s Above, johon voidaan syöttää havaintopaikan koordinaatit sekä kellonaika. Näiden tietojen perusteella voidaan tarkastella tähtitaivasta juuri sillä hetkellä, laskea vaikkapa kuun ja planeettojen nousu- ja laskuajat sekä seurata maan omatekoisten kiertolaisten eli satelliittien ja kansainvälisen avaruusaseman sijaintia.
Worldwide Telescope on esimerkki astetta interaktiivisemmasta, kolmiulotteisuutta hyödyntävästä palvelusta. Heaven’s Aboven tapaan sekin toimii selaimessa, mutta vaatii Silverlight-laajennuksen asentamista (myös perinteinen työasema-asennus on mahdollinen).
Asennuksen jälkeen tarjolla on monipuolinen palvelu, jonka avulla voidaan lennellä avaruudessa virtuaalisella avaruusaluksella pelien tapaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole pelimaailma, vaan sovellus laskee taivaankappaleiden paikat kulloisenkin kellonajan mukaan. Aikakin on palvelussa suhteellista: nopeuttamalla kellon vaikkapa miljoonakertaiseksi nähdään nopeasti, miten esimerkiksi planeetat omassa aurinkokunnassamme liikkuvat.
Pelkän tähtitaivaan tarkastelun lisäksi Worldwide Telescope sallii planeettojen lähiohitukset. Esimerkiksi Venus, Maa ja Mars ovat oivia kohteita lähempään tarkasteluun. Katseen voi niin ikään suunnata vaikkapa Andromedian galaksiin tai Orionin suureen sumuun, jolloin lähitarkastelun mahdollistavat Hubble-avaruusteleskoopin huipputarkat kuvat. Palvelu toki rajoittuu omaan tietämykseemme: toisten galaksien sisälle ei pääse lentämään.
Aallonpituuden vaihtaminen on myös mahdollista. Näkyvän valon lisäksi voidaan tarkastella esimerkiksi ROSAT-satelliitin röntgenkuvia sekä katsella, miltä taivas näyttäisi infrapuna- tai ultraviolettivalon läpi. Palvelussa onkin yhdistelty kuvia monista eri lähteistä. Viime vuosina observatorioiden välistä tiedonsiirtoa on standardoitu, jolloin havaintotietoja voidaan siirtää aiempaa vikkelämmin.
Tähtitaivasta voi tarkastella web-pohjaisena myös vaikkapa yhteisöllisen Wikisky-palvelun kautta. Palvelun melko yksinkertaisen käyttöliittymän kautta on helppo tutkia taivaan kohteita ja etsiä vaikkapa tähtisumuja. Palvelussa on myös pikahakutoiminto sekä mahdollisuus tarkastella taivasta eri aallonpituuksilla kuten Worldwide Telescopessakin.

Omalla koneella

Vaikka verkon sovellukset kehittyvätkin kovaa vauhtia, on omalle koneelle asennettu ohjelmisto edelleen verkkopalvelua monipuolisempi ja sulavampi käyttää. Esimerkiksi Stellariumin asentaminen on suoraviivaista, eikä koneelle ole suurempia laitteistovaatimuksia. Riittää, että näytönohjain kykenee näyttämään Opengl-grafiikkaa. Stellariumista on saatavilla myös suomenkielinen versio, joten käyttö on helppoa nuoremmallekin väelle.
Stellarium näyttää taivaan maakeskeisesti, eli ruudulle piirtyvät tähdet muistuttavat kokemusta pellon laidalla tai planetaariossa. Mikäli kreikan mytologia kiinnostaa, voi tähtikuvioiden ympärille piirtää esimerkiksi Pegasos-hevosen ja Herkuleksen hahmot. Oman takapihan horisonttia voi simuloida lisäämällä ruudulle erilaisia siluetteja muutaman vaihtoehdon joukosta.
Hyvä vaihtoehto Stellariumille on Celestia. Sen toiminta muistuttaa web-pohjaista Worldwide Telescopea, ja paikallinen asennus tekee käytöstä sulavaa. Taivaan tarkastelun lisäksi ohjelma tarjoaa mahdollisuuden laskea auringon- ja kuunpimennysten toteutumisia. Taivaallisista lentoretkistä voi tallentaa hd-tasoisen videon, jolloin vaikkapa vierailu Jupiterin kiertoradalla onnistuu yhä uudelleen.
Avaruusmatkailun lisäksi Celestiaa voi käyttää perinteisenä planetaario-ohjelmana. Tällöin ohjelma piirtää tähtitaivaan halutun ajanhetken ja sijainnin mukaisesti. Ajan voi laittaa kulkemaan todellisuutta nopeammin, jolloin voidaan tarkastella esimerkiksi vuorokausien ja vuosien kiertoa.

Kohti kaikkeutta

Verkon maksuttomilla palveluilla ja ohjelmistoilla tähtitaivaan ilmiöiden tutkiminen on helppoa ja hauskaa. Visuaalisuus on tullut mukaan ohjelmiin, ja kuvien yhdistäminen useista eri lähteistä on tuonut uudenlaista realismia. Erityisesti kouluissa ohjelmat ovat kullanarvoisia, sillä mahdollisuudet taivaan oikeaan tarkasteluun ovat monesti vähissä.
Tähtitieteen vuosi 2009 onkin hyvä ajankohta aloittaa harrastaminen tai virkistää mieliin vanhin tunnettu tiede. Näiden ohjelmien avulla tutustuminen onnistuu kaikenikäisiltä, vaikkei säänhaltija suosiollinen olisikaan.
Linkkejä
Heaven’s Above www.heavens-above.com
NASA World Wind worldwind.arc.nasa.gov
Worldwide Telescope www.worldwidetelescope.org
Wikisky www.wikisky.org
Ohjelmistoja
Stellarium (Windows, Linux, Mac) www.stellarium.org
Celestia (Windows, Linux, Mac) www.shatters.net/celestia
Kstars (Linux) edu.kde.org/kstars

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 5/2012 julkaisupäivä 16.5.2012

Katse näyttöön

Edessäsi ole oleva näyttö on kovin erilainen kuin ei-kovin-kauan-sitten yleisimmin käytetyt kuvaputkinäytöt. Eikä kehitys pysähdy. Toukokuun Tietokoneessa katsotaan näyttöjen tulevaisuuteen ja myös testataan terävät 27-tuumaiset näytöt. Ensituntumaa otetaan tulevan Windowsin palvelinversiosta. Vinkkejä tarjotaan muun muassa pc-hygienian ylläpitoon.

Takaisin ylös

Tietokone 07/2009

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös