Equinux Tubestick mini

Equinux Tubestick mini

Equinuxin Macille kehittämä Tubestick mini kuuluu pienimpien digivirittimen joukkoon. Vain sentin paksuinen, viisi senttiä pitkä ja kaksi senttiä leveä laite sopii erityisesti Mac-kannettavaan, sillä kapea laite ei haittaa isompien digivirittimien tavoin viereisiä liitäntöjä.

Television katseluun ja tallentamiseen käytetään Macissa Equinuxin Tube 2.9.3 -ohjelmaa. Equinuxilta voi imuroida Windows-ajurit, joilla Tubestickin saa toimimaan myös Windows Media Centerissä, mutta Tube-ohjelma on vain Macille.

Tube on yhtä poikkeusta lukuun ottamatta erinomainen ohjelma. Tubestickissa on melko tehokas viritin, hyvä kuvanlaatu ja toimiva ajansiirto, jota voidaan hyödyntää myös tallennuksessa: ohjelmassa voidaan palata alkuun ja aloittaa tallennus ajansiirron puitteissa. Käsin aloitettu tallennus päättyy automaattisesti ohjelman päättyessä.

Ajastukset voidaan tehdä helposti epg-ohjelmatietojen avulla, mutta toistuvia ajastuksia ei voi tehdä, eikä tallennuksia voi editoida muuten kuin viemällä ne Imovieen.
Tuben pahin puute on kuitenkin tekstityksissä. Ylen käyttämä dvb-tekstitys ei toimi lainkaan.

Televisio Iphoneen

Suurin hyöty Tubesticista saadaan Iphonen tai Ipod touchin kanssa. App storesta imuroitavalla ilmaisella Tubetogo-ohjelmalla voidaan tehdä ajastuksia ja poistaa tallennuksia kätevästi vaikka kahvilasta, Iphonella myös datayhteydellä. Jos käytössä on Applen Mobile me -palvelu, Tubetogo-ohjelmalla voidaan myös striimata videota. Tube hyödyntää Mobile men verkkolevyä, josta video lähetetään wlan-yhteydellä. Videoiden julkaisu kestää hieman, mutta sen jälkeen ne toistuvat hyvin.

Ilmaisella LiveTV-ohjelmalla voidaan katsoa myös Tuben suorana striimaavaa ohjelmaa, mutta vain lähiverkossa. Iphonesta tai touchista voidaan katsoa ohjelmaa, vaihtaa kanavaa ja aloittaa myös tallennus. Kuva toistuu muutaman sekunnin viiveellä. Kuva ei ole läheskään yhtä hyvä kuin Tubetogolla streamattu, mutta tekstityksistä saa selvän.
Tubestick mini on näppärä ja kohtuullisen hyvin toimiva digiviritin. Tekstitysongelmien ja tallennuksien editoinnin puuttuminen rajoittavat sen käyttöä liikaa.

Equinux Tubestick mini
Hinta: noin 60 €
Lisätietoja: www.equinux.com
XP, Vista, Mac
Tähtiä: 2,5

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 5/2012 julkaisupäivä 16.5.2012

Katse näyttöön

Edessäsi ole oleva näyttö on kovin erilainen kuin ei-kovin-kauan-sitten yleisimmin käytetyt kuvaputkinäytöt. Eikä kehitys pysähdy. Toukokuun Tietokoneessa katsotaan näyttöjen tulevaisuuteen ja myös testataan terävät 27-tuumaiset näytöt. Ensituntumaa otetaan tulevan Windowsin palvelinversiosta. Vinkkejä tarjotaan muun muassa pc-hygienian ylläpitoon.

Takaisin ylös

Tietokone 07/2009

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös