Paikka parantaa palvelua
Nettikeskustelujakaan ei pian enää voi käydä turvallisen välimatkan päässä, koska paikkatieto yhdistää virtuaalisen todelliseen.
Paikkatieto on tärkeä avain uudenlaisten älykkäiden palvelujen tuottamiseen. Sen avulla voidaan selvittää vaikkapa käyttötilanteeseen liittyvä sää, vuorokaudenaika ja liikkumismahdollisuudet. Käyttäjän sijainnin tunteva haku osaa esimerkiksi ehdottaa ruokapaikkaa etsivälle vain lähikorttelien ravintoloita sekä karsia illalla listasta lounasruokalat ja sateella terassit.
Tällä hetkellä paikka selvitetään useimmiten gps-satelliittien avulla. Pään palvelujen tarjonnalle avaa Euroopan unionin Ecall-järjestelmä, joka tuo paikannuksen ja telematiikan jokaiseen uuteen autoon. Turvatyynyn lauettua laite lähettää auton sijainnin tekstiviestinä hätäkeskukseen.
Ecall avaa muna-kana-solmun: kun laitteet yleistyvät, tulee tarjolle myös palveluita. Esimerkiksi Japanissa Nissanin Carwings-palvelu antaa mahdollisuuden jakaa tietoa muiden autoilijoiden kanssa, esimerkiksi kilpailemalla polttoaineenkulutuksessa.
Palveluita tarjotaan myös kasvavalle navigaattorikannalle. Muutamissa laitteissa onkin jo wlan-yhteys ja selain. Tulevaisuudessa navigaattoreista kehittyy varsinaisia paikkatiedon mestareita, kun niiden yhdeksi lisäominaisuudeksi paketoidaan kännykkä.
Eksyksissä ostoparatiisissa
Ihmiset kuluttavat kuitenkin 80 prosenttia ajastaan sisätiloissa, ja siellä gps on avuton. Matkapuhelinverkon tukiasemia taas on liian harvassa, jotta niiden avulla voitaisiin selvittää esimerkiksi kerroskorkeus. Nokia kehittää wlan-verkon tukiasemiin nojaavaa paikannusjärjestelmää, jolla paikka voidaan mitata huoneen ja kerroksen tarkkuudella. Toimiakseen wlan-paikannus vaatii sisätilojen pohjapiirrokset ja tietokannan tukiasemien sijainneista.
Wlan-paikannus toimii jo Nokian omissa toimistoissa, mutta myös lentokenttiä, yliopistoja ja kauppakeskuksia, muun muassa Helsingin Kampin ostoskeskus, on kartoitettu. Käyttäjä näkee palvelusta oman sijaintinsa, jonka hän voi myös välittää kavereilleen. Lisäksi hän voi selata lähellä olevia muita palveluita.
Yrityksissä, joissa langaton verkko on valmiina, sähköinen kartta voidaan rakentaa ilman merkittäviä laiteinvestointeja. Siitä olisi apua vierailijoille, mutta myös oma väki löytäisi sen avulla helpommin oikean neuvotteluhuoneen. Myös oman auton etsiminen parkkihallista helpottuisi.
Kaverit hukassa?
Markkinatutkimuslaitokset uskovat sosiaalisen median koukuttavan eniten käyttäjiä. Viiden vuoden kuluttua heitä arvioidaan olevan lähes sata miljoonaa, ja rahaa liikkuvan miljardeja euroja.
Useimmissa sosiaalisissa palveluissa on jo mahdollisuus päivittää ja lukea tietoja myös matkapuhelimella. Kehitys on luonnollista, koska kännykällä on hyvin keskeinen asema ihmisten sosiaalisessa elämässä.
Vielä 15 vuotta sitten tapaamispaikka ja aika sovittiin ennen lähtöä. Nykyinen tapaamiskulttuuri on matkapuhelimien ansiosta paljon epämääräisempi; treffien paikka ja aika voivat täsmentyä vasta viime tipassa. Tulevaisuudessa paikkatieto päivitetään tosiajassa sosiaaliseen palveluun, jolloin tapaamisista tulee hyvin spontaaneja.
Myös pelit siirtyvät tien päälle. Kun nyt äimistellään kadulla yksin puhuvia, seuraava sukupolvi väistelee lisäksi vastaantulevia miekkamiehiä.
Lopulta mainontakin kehittyy paikkatietoa hyödyntäväksi. Samalla kun olinpaikka päivittyy Facebookiin, ruudulle ilmaantuu muutama mainos lähialueen houkutuksista. Tämä on välttämätöntä siksikin, että paikkatietopalveluiden rahoituksesta valtaosa tulee mainostajilta.
Nfc – sijainti koskettamalla
VTT esitteli keväällä nfc-tekniikan (near field communication), jonka tarkoituksena on yhdistää paikkatieto sosiaaliseen mediaan. Tutkijat ovat rakentaneet sovelluksen, jonka käyttäjä voi jakaa oman tilanteensa ja sijaintinsa muille osoittamalla puhelimellaan Hot in the city -tarroja. Työhuoneen ovessa olevaa tarraa osoittamalla voi pois lähtiessään ilmoittaa olevansa vapaalla ja ravintolan ovenpielessä olevalla tarralla voi päivittää olinpaikkansa Facebookiin.
Sama voitaisiin tietysti toteuttaa gps-paikannuksella, mutta nfc-tarroilla on kaksi etua. Ensinnäkin ne kertovat koordinaattien lisäksi ravintolan nimen ja mahdollisesti kabinetinkin. Toiseksi käyttäjä on itse aktiivinen tiedon jakamisessa: kaikista menemisistään harva kuitenkaan haluaa kertoa edes parhaille kavereilleen.
Samalla tekniiikalla voi myös ”frendata” eli solmia ystävyyssuhteen koskettamalla toisen puhelinta. Kun tätä ennen on esimerkiksi poimittu konferenssin aihe keskuksen ovenpielestä, tallentuu uuden ystävän tietoihin myös tapaamispaikka. VTT:n sovellus poikkeaa aiemmista sosiaalisen median sovelluksista, koska verkostoituminen tapahtuu ihmisten tavatessa toisensa.
Nfc-lähikosketus perustuu rfid-tekniikkaan. Matkapuhelin tai mikä tahansa nfc-laite viedään kosketusetäisyydelle tunnisteesta. Luettu tieto voidaan esittää näytöllä tai se voi käynnistää palvelun, esimerkiksi nettihaun tai maksutapahtuman. Lyhyen kantaman vuoksi nfc-tekniikkaa pidetään hyvin turvallisena.
Lupaavimpana sovelluskohteena VTT:n tutkijat pitävät maksamista ja liputtamista, koska järjestelmän ekosysteemi on viimein selviämässä. Sovellukset ovat tutkijoiden arvion mukaan laajasti käytössä noin kahden, kolmen vuoden kuluttua.
Gigabittien langaton jo ensi vuonna
Digitaalinen multimedia edellyttää yhä suurempia tiedonsiirtonopeuksia. Toukokuussa perustettu Wigig-yhteenliittymä pyrkii kaupallistamaan 60 gigahertsin radioaalloilla toimivan langattoman verkon jo ensi vuonna. Verkko mahdollistaisi muun muassa teräväpiirtovideoiden siirron. Kokonainen Blu-ray -elokuva siirtyisi minuuteissa ja telakointiasemat sekä näytöt voisivat liittyä tietokoneeseen ilman kaapeleita.
Verkon kantamaksi on suunniteltu tavanomaista huonetta ja mahdollisesti naapurihuone. Tavoitteena on erittäin matala signaalitaso, jotta naapurien kentät eivät häiritsisi toisiaan. Teoreettinen maksiminopeus on kymmenen gigabittiä sekunnissa. Todellisten siirtonopeuksien arvioidaan jäävän 1–6 gigabittiin.
Wigigissä ovat mukana teollisuusjätit Nokia, Intel ja Microsoft. Panasonic, LG, Samsung, Nec sekä radiotekniikan taitajat Atheros ja Broadcom. Määritysten pitäisi olla valmiina jo tänä syksynä ja ensimmäisten tuotteiden uskotaan tulevan markkinoille ensi vuonna.
Virtuaalitunteet tulevat iholle
Iho on kahden neliömetrin kokoisena ja neljän kilon painoisena kattavin ja herkin ihmisen aisteista. Kosketus voi luoda mielihyvän tunnetta, mutta toisaalta se on hyvin henkilökohtainen viestintätapa, jonka tulos riippuu vastaanottajan tunnetilasta. Philipsin tutkimuskeskuksessa pyritään tuottamaan tunteita puettavalla kosketusliivillä.
Tutkijat kehittävät menetelmiä, jolla kosketuksen avulla voitaisiin auttaa ihmistä saavuttamaan haluttu tunnetila. Liivi ei tuota niitä iskuja, joita vaikkapa elokuvan päähenkilö ottaa vastaan, vaan pyrkii luomaan sen tunnetilan, joka sankarilla on, kun hän miettii, pääseekö hän pakoon. Peliohjelman ohjaamana se voi tuottaa esimerkiksi kylmiä väreitä, tuntemuksen perhosista vatsassa ja sydämenjyskytyksen rintaan. Tavoitteena on kehittää tuote, jolla voidaan päästä lähemmäs täydellistä uppoutumista ohjelmaan.
Älyä sähköverkkoon
Sähköverkkojen vaatimukset ovat kasvaneet: Niiden on tulevaisuudessa kyettävä ottamaan vastaan energian pientuotanto sekä uudenlaiset sähkönkäyttötavat, kuten pistokkeesta ladattavat hybridiautot.
Monet bioenergialähteet eivät tuota sähköä tasaisesti. Älykäs sähköverkko toimii yhteistyössä kulutuslaitteiden ja sähkömittareiden kanssa pyrkien tasapainottamaan tuotannon ja kulutuksen. Sähköautojen lataus voidaan synkronoida tuulienergian tuotantoon ja kiertoveden varaajan lämmitys kytkeä pois päältä, kun varalla olevat hiilivoimalat käynnistyvät. Tekniikka mahdollistaisi myös sähkön lainaamisen hybridiauton akuista kulutuspiikkejä tasoittamaan.
Älykkäiden sähköverkkojen ansiosta sähköntuotantoa voitaisiin hallita aiempaa paremmin. Sähköntuotantoon voitaisiin ottaa mukaan pieniäkin yrityksiä, jopa kotitalouksia. Oman tuulivoimalan ylijäämäsähkön myyminen saattaisi houkuttaa talouksia vihreän energian tuottamiseen.








