Dell 200FP, iso paneelinäyttö järkihintaan
Kookas paneelinäyttö on houkutteleva valinta niin ammatti- kuin edustuskäyttöönkin, mutta tähän saakka hinnat ovat olleet useimmille käyttäjille armotta liian korkeat. Dell 2000FP on ensimmäisiä yli 20-tuumaisia paneeleita, joiden hinta alkaa olla tavallisen kuluttajan ulottuvilla.
Dell 2000FP on teknisesti hieman vanhahtava, mutta edullinen 1600 x 1200 pisteen tarkkuuteen pystyvä paneelinäyttö.
Halvimpien paneelinäyttöjen suurin rajoite on tavallisesti ollut turhan alhainen näyttötarkkuus. 20,1-tuumainen Dell 2000FP kykenee 1600 x 1200 pisteen tarkkuuteen, mikä riittää erinomaisesti niin tavalliseen toimistokäyttöön kuin graafiseen työskentelyynkin.
Myös matalampien tarkkuuksien skaalaus toimii kiitettävän hyvin. Kuva pehmenee hieman alhaisemmilla tarkkuuksilla, mutta esimerkiksi 1024 x 768 pisteen tila on käyttökelpoinen ainakin peleissä.
Ruudunpäivityksen vasteajaksi on ilmoitettu 50 millisekuntia, mikä on selvästi hitaampi kuin uusimmissa paneelinäytöissä, joissa ollaan päästy jo 25 millisekuntiin. Tästä huolimatta 2000FP:n kuva päivittyy nopeasti ilman häntimistä ja varjostuksia jopa pelikäytössä nopealla näytönohjaimella.
Kuvan kirkkaus on silmämääräisesti arvioituna hyvä. Näytön pinnassa näkyy kirkkaassa putkivalaistuksessa lievä helmiäismäinen kuvaa himmentävä kerros, mutta tavallisessa koti- tai toimistovalaistuksessa ilmiö ei ole häiritsevä.
Värien toisto myös hyvä, ja värit pysyvät tasapainossa optimaalisellakin kirkkaudella. Puhtaan mustan tuottaminen sen sijaan aiheuttaa ongelmia, sillä musta on aina vähän harmahtavaa. Tästä on haittaa muun muassa videoeditoinnissa. Katselukulma on melko kapea, sillä laitettava on katsottava niin pysty- kuin vaakasuunnassakin lähes suoraan edestä.
Kuva kuvassa
Paras kuvanlaatu saavutetaan paneelinäytöissä häiriöttömillä digitaalisilla liitännöillä. Dellin näytössä on dvi-d-tyyppisen digitaaliliitännät ohella tavallinen analoginen vga-liitin, jonka kautta kuva on kirkas ja häiriötön. Lisäksi paneelissa on komposiitti- ja S-video-liitännät, joiden kautta esimerkiksi videokuvan saa tuotua ruudulle.
Näyttö tukee pip-ominaisuutta (picture in picture), jolla ruudulle saa näkymään kuvaa pc:n lisäksi muiden liittimien kuvalähteistä. Pip-ikkunan koko ja sijainti ruudulla on säädettävissä, mutta tämä on tehtävä hankalasti säätövalikon alavalikoiden alta.
Säätövalikko on tuttu muista Dellin paneeleista. Se on helppokäyttöinen ja sisältää kaikki tärkeimmät säädöt. Asetukset saa yleensä kohdalleen automaattisäädöllä valmiilla väriasetuksilla. ICC-ajuriprofiilia ei toimiteta näytön mukana, joten kuvan säätäminen tarkalleen optimaaliseksi voi osoittautua hankalaksi.
Dell 2000FP on hintansa puolesta houkutteleva hankinta niin koti- kuin toimistokäyttöönkin. Kolmen vuoden takuu pitää huolen siitä, että sijoituksen voi laskea moneksi vuodeksi eteenpäin.
Tero Lehto
dell 2000fp
Hinta: 2 000 €
Lisätietoja: Dell Computer, puh. (09) 2533 1200, www.dell.fi
Valmistaja: Dell Computer, www.dell.com
Lyhyesti: Edullinen 1600 x 1200 pisteen tarkkuuteen pystyvä tft-näyttö, joka sopii niin kotiin kuin toimistoonkin.








