Ajankohtaista

Kesän taloushuolet ovat IDC:n tuoreiden selvitysten mukaan vain pieni ilmakuoppa ennen pitkän tietotekniikkataantuman loppua. IDC kertoo nousun olevan Suomessa jo hyvässä mallissa ja ennustaa luottamuksen sekä tuottoisien aikojen palaavan ensi vuoden aikana.

SAMULI KOTILAINEN

 

maailman suurimpiin tutkimusyhtiöihin kuuluva idc on esitellyt uutta tietoa suomen ja pohjoismaiden tietotekniikka-alan näkymistä sekä yritysten suunnitelmista. idc:n mukaan tilanne suomessa on koko it-laman ajan ollut parempi kuin muissa pohjoismaissa, ja usko markkinoiden kasvuun on nyt kova.

"Tietotekniikan menestys on sidoksissa muun talouden tilaan paljon voimakkaammin kuin monilla muilla aloilla. Tekniikassa investoidaan tuleviin kasvunäkymiin, ja jos niihin ei luoteta, ei kauppakaan käy", IDC:n pohjoismaiden johtaja Per Andersen kertoo. Suoranaisen säästöinnon lisäksi päätöksiä mietitään pitkään ja hartaasti, eikä raha liiku.

Erityisesti ongelmasta on kärsinyt laitekauppa, mutta tänä vuonna Suomessa arvioidaan päästävän jo neljän prosentin kasvuun. Ensi vuonna laitekaupassa liikutaan kahdeksan prosentin kasvuluvuissa. Ohjelma- ja palvelumarkkinat pääsevät tähän jo tänä vuonna. Samanlaista tasaista kasvua ennustetaan koko näkyvissä olevalle lähitulevaisuudelle.

Meneillään kasvun kolmas porras

Talouden edestakaisin heilahtelevia odotuksia IDC selittää sillä, että paluu kasvu-uralle tapahtuu neljässä vaiheessa. Alkutilanteesta, eli hyvin hitaasta ja verkkaisesti kasvavasta taloudesta, siirrytään ensin ristiriitaisten signaalien aikaan. Taloudesta kaikuu sekä myönteisiä että kielteisiä uutisia. Todellista kasvua on tiedossa vasta sitten, kun talouden merkit ovat johdonmukaisesti myönteisiä.

Suomen ja yleensä Pohjoismaiden it-markkinoilla ollaan IDC:n mielestä menossa tässä kolmannessa vaiheessa, mikä johtaisi ensi vuoden vakaaseen kasvuun. Kesän kevään ja kesän takaiskut olisivat IDC:n mielestä vain epävarmuuden viimeisiä oireita.

Nokia uudistuu, Ericssonilla jäykistellään

Langattomuus ja mobiiliratkaisut eivät IDC:n tutkimuksen mukaan ole jääneet puheen tasolle. Kovaa kasvua on näkyvissä kaikilla osa-alueilla aina kannettavista mikroista asiakkaille tarjottavien hot-spot-verkkojen yleistymiseen. Esimerkiksi jo lähes 40 prosenttia yritysten käyttäjistä on kahden vuoden päästä siirretty langattomiin lähiverkkoihin. Suomi on kehityksen useimmilla osa-alueilla edellä muita pohjoismaita. Sama koskee esimerkiksi tietotekniikan ulkoistamista palveluntarjoajille sekä uudenlaisten on-demand-palvelujen käyttöä.

Per Andersenin mielestä Suomen etumatkan takana on Nokia. "Nokian suhtautuminen uusiin tekniikoihin on avoin, ja esimerkillään se vaikuttaa suuresti koko Suomen yritysmaailmaan. Ruotsissa esimerkiksi Ericssonin suhtautuminen on huomattavasti jäykempi, mikä heijastuu pienempiin yrityksiin ja kysyntään kokonaisuudessa."

Joustavissa ja tarpeiden mukaan käytettävissä on-demand-tekniikoissa Andersen näkee erinomaisen kasvumahdollisuuden. "Harvoin törmätään uuteen tekniikkaan, josta yritykset ovat aidosti näin kiinnostuneita." Suomessa lähes puolet yrityksistä käyttää tai harkitsee on-demand-palveluja. TK

 

ARI SAARELAINEN

 

microsoft julkisti elokuun alussa viimein windows xp -käyttöjärjestelmän service pack 2 -päivityspaketin. vajaan vuoden alkuperäisestä aikataulusta myöhästyneen sp2:n odotetuin piirre ovat luvatut parannukset tietoturvaominaisuuksissa. suomenkielisen version luvataan ilmestyvän lähiviikkoina.

"Meillä on kunnianhimoinen tavoite, että seitsemän kymmenestä haavoittuvuudesta ehkäistään SP2:lla. Tavoitteemme on ennaltaehkäisevyys eli poistetaan ne houkuttelevimmat reiät", Suomen Microsoftin tietoturvajohtaja Kimmo Bergius sanoi julkistustilaisuudessa.

Kaikkien aikojen suurimman käyttöjärjestelmäpäivityksen ilosanoma kaikui Redmondista, mutta vastaanotto on ollut varovainen. Tuoreeltaan Microsoft myönsi, että useat kymmenet ohjelmistot eivät toimi SP2-päivitetyssä tietokoneessa. Pääsyy tosin on uudistetun palomuurin tiukkuus. Monissa yrityksissä päivityspaketin asennusta kuitenkin viivytetään, jotta yhteensopimattomuudet saadaan tarkistettua.

Tärkeitä turvapaikkauksia on muun muassa rpc-rajapinnassa ja muistin suojauksessa. Bergiuksen mukaan noin kolmasosa kaikista haavoittuvuuksista liittyy muistin puskurin pinoylivuotoon, jonka SP2-päivitetty käyttöjärjestelmä havaitsee sekä lopettaa tilanteen aiheuttaneen ohjelmakomponentin toiminnan.

Uudessa tietoturvakeskuksessa on esimerkiksi aiempaa huomattavasti kehittyneempi palomuuri, joka on oletuksena päällä.

SP2:n suomenkielinen versio on luvassa suunnilleen syyskuun puolivälissä. Suomen Microsoft odottaa, että ensi kevääseen mennessä päivityksen on asentanut 75 prosenttia XP:n kotikäyttäjistä.

Englanninkielinen versio on saatavilla niin Microsoftin omilta lataussivustoilta kuin automaattisesti Windows Update -palvelun kautta. Keskivertokäyttäjän tarvitsema varsinainen päivityspaketti on 100-150 megatavuinen. Täysimittaisena 272 megatavuinen päivitys on tulossa on myös maksuttomana cd-levynä. Englanninkielinen täysversio on imuroitavissa Tietokoneen softa-alueelta (www.tietokone.fi/softa). TK

 

KARI HAAKANA

tietokonevalmistaja dell julkisti elokuussa suomen toimintojensa uudet vetäjät. keijo vikkulan tilalle dellin suomen toimitusjohtajaksi nimitettiin sam forsbom ja markkinointijohtajaksi eero eskola.

Forsbom siirtyi Dellille verkkokoulutusratkaisuja valmistavan R5 Visionin toimitusjohtajan paikalta. Ennen tätä Forsbom on toiminut muun muassa Compaqilla. Eskolan edellinen työpaikka oli Ementor, jossa hän toimi markkinointijohtajana.

Eero Eskolan mukaan Dellin markkinaosuus Suomessa ei ole tarpeeksi iso, mutta täsmällisiä tavoitteita Dellin hamuamasta markkinaviipaleesta Eskola ei halua määritellä. Dellin edellä tietokonevalmistajista Suomessa ovat HP, Fujitsu Siemens ja IBM. Sen markkinasiivu on tällä hetkellä noin kymmenen prosenttia.

Markkinaosuuttaan Dell on kuitenkin kasvattanut rivakasti. Eskolan mukaan toimitukset kuluvan vuoden toisella vuosineljänneksellä kasvoivat kaikkiaan 41 prosenttia. Kovinta kasvuvauhti oli hieman yllättäen pöytäkoneissa. Myös yritysten hankinnat ovat kasvaneet; laitemyynnin pullistuminen ei siis enää ole pelkästään kotimarkkinoiden varassa.

Johdon lisäksi Dell uusii myös palvelinvalikoimaansa. 8G-otsikon alla esitellyt uutuudet korvaavat Dellin aiemmasta palvelinvalikoimasta noin puolet.

Uudet Poweredge-palvelimet ovat mallimerkinnöiltään 1800, 1850, 2800 ja 2850. Kaikki uudet palvelimet on rakennettu saman perusarkkitehtuurin ympärille. Dellin mukaan tämä mahdollistaa samojen ajuri-, bios,- hallinta- ja diagnostiikkaohjelmien käytön kaikissa laitteissa.

Uutuuspalvelinten käyttöjärjestelminä ovat asiakkaan valinnan mukaan joko Windows Server 2003 tai Red Hat Enterprise Linux 3.0. TK

 

ARI KARKIMO

verkkokauppa.com tuli paljon lähemmäs peruskuluttajaa siirtäessään kaiken toimintansa helsingin ruoholahteen. elokuussa vietetyt avajaiset saivat aikaan suoranaisen ryntäyksen, jossa halvat niin sanotut sisäänheittotuotteet revittiin käsistä ja lasiovet sekä varashälyttimet jäivät jalkoihin.

Ruoholahden kauppakeskuksessa sijaitseva myymälä on valoisa ja avara. Tietokonekaupoissa harvemmin nähtyinä elementteinä se tarjoaa muutamien merkittävien laitevalmistajien omat shopit sekä erillisen kuunteluhuoneen kaiuttimien testaamiseen.

Hintojen ilmoittamisessa on käytössä uusi tekniikka. Elektroniset pikkunäytöt kertovat hinnan lisäksi varastosaldon, jonka perusteella myyjän voi usuttaa hakemaan hyllystä loppuneen tuotteen varastosta. Noin 7 euron hintaisia lappuja on hankittu 2000. Katossa olevat infrapunalähettimet päivittävät tiedot hintalappuihin reaaliajassa.

"Myös hinnat voidaan muuttaa lennossa," yrittäjä Samuli Seppälä kiittelee uutuutta.

Rfid-hintalappujen käyttöönotosta luovuttiin kustannussyistä, vaikka niiden edut houkuttelevatkin.

"Rfid otetaan käyttöön heti, kun se on taloudellisesti järkevää, siitä olisi paljon hyötyä esimerkiksi inventoinnin ja suojauksen kannalta. Tarkka inventointi nielee paljon rahaa. Nyt tuotteisiin kiinnitettävät rfid-tägit maksavat vielä noin 50 senttiä kappale. Viime vuonna myimme noin 600 000 tuotetta. Jos jokaisessa olisi 50 sentin tägi, kuluja tulisi 300 000 euroa, mikä ei ole järkevää. 20­30 sentin hintaisilla tägeilla siirtyisimme rfid-aikaan," Seppälä kaavailee.

Myymälän lisäksi Verkkokauppa.com muutti Ruoholahteen sekä varastonsa, huoltonsa että tietokoneiden kokoonpanon. Myös nettikaupan noutopiste toimii myymälän tiloissa. Yritysasiakkaille on omat rauhallisemmat neuvottelutilansa.

"Digikameroita ja tarvikkeita on mennyt tänä vuonna valtavasti. Projektorit ovat tulleet selkeästi kuluttajamarkkinoille, ei enää vain yrityskäyttöön," Seppälä mainitsee muutamia atk-kaupan trendejä. TK

 

ARI KARKIMO

 

HP iskee kuluttajamarkkinoille isolla pamauksella tänä syksynä. Yhtiön Big Bang III:ksi nimeämä vyörytys on sen suurin tuotejulkistus tänä vuonna. HP:n kuvankäsittely- ja tulostusjärjestelmistä sekä kuluttajamyynnistä vastaava johtaja Jari Rinne uskoo, että yli 100 000 HP:n kuluttaja-pc:tä sekä tulostukseen tai kuvankäsittelyyn liittyvää tuotetta myydään suomalaisille vuoden loppuun mennessä.

"Digikuvaus yleistyy voimakkaasti. Markkinat näyttävät kaksinkertaistuvan vuosittain. Viime vuonna Suomessa myytiin 200 000 digikameraa, mikä oli kaksi kertaa enemmän kuin toissa vuonna. Tänä vuonna päästään 400 000 myytyyn kameraan," Rinne ennustaa. HP:n osuus maan digikameramarkkinoista on runsaat 15 prosenttia.

HP:lta onkin tulossa syys- ja joulumarkkinoille useita digitaaliseen kuvaamiseen liittyviä tuotteita koko tuoteskaalalla: kameroita, kuvanlukijoita ja tulostimia. Myös muun kodeissa viihdyttävän tietotekniikan suosion lisääntymiseen on reagoitu. Syksy tuo tullessaan selkeästi kuluttajille ja viihdekäyttöön tarkoitettuja kannettavia tietokoneita sekä kotikäyttöön tarkoitettuja projektoreita.

"Projektorimarkkinat kasvavat selkeästi erityisesti kodeissa, joihin halutaan noin tuhannen euron hintaisia laitteita," markkinointipäällikkö Tuukka Tuomisto toteaa. Kotikäyttöön tarkoitetuissa projektoriuutuuksissa on viritelty käyttötarkoitukseen mahdollisimman hyvin sopiviksi erillisellä Ddp2000-videoprosessorilla ja kuusiosaisella dlp-väripyörällä. Niiden luvataan tarjoavan paremmat värit ja vääristymättömämmän kuvan. TK

 

ARI KARKIMO

 

ibm odottaa heinäkuussa julkaistuilta power5-teknologiaa hyödyntäviltä unix-palvelimiltaan suuria. "tämän vuoden tärkein julkistus," kehuu suomen palvelin- ja tallennusyksikön johtaja kaija sellman-manninen. jos ovat odotukset korkealla, ei lupauksissakaan ole säästellä: uutuuspalvelimien sanotaan lyövän kilpailijoiden tuotteet niin tehollaan kuin etenkin hinta-teho-suhteellaan. etenkin mikropartitioinnin kehutaan tuovan virtualisointiin aivan uusia ulottuvuuksia.

"Perinteisesti suurkoneiden käyttöaste on ollut paljon unix-järjestelmiä korkeampi. Yhdellä prosessorilla on voitu ajaa vain yhtä sovellusta, joten järjestelmien käyttöaste on jäänyt 30-40 prosentin tuntumaan. Mikropartitioinnin avulla yksi prosessori voidaan jakaa jopa kymmeneen pienempään partitioon. I-sarjan palvelimissahan ominaisuus julkistettiin jo toukokuussa, ja meillä on paljon asiakkaita, jotka ovat toivoneet mikropartitiointia myös unix-järjestelmiin," Sellman-Manninen kertoo.

Toinen I-sarjan kautta keväällä lanseerattu ja nyt P-sarjan unix-palvelimiinkin ehtinyt idea liittyy tarpeenmukaiseen tietojenkäsittelyyn (utility computing). Laitteisiin on rakennettu kasvunvaraa, mukana tulevasta prosessorikapasiteetista käytetään vain sen verran kuin tarvitaan. Lisää saadaan käyttöön tarvittaessa, ja siitä maksetaan käytön mukaan.

"Yrityksille on ollut kallista mitoittaa laitteistohankinnat huipputarpeiden mukaisiksi eikä keskimääräisen tarpeen perusteella. Lisäkapasiteettia voi käyttää vaikka viisi sekuntia, päivää tai viikkoa ja maksaa vain käytöstä," kiittelee P-sarjan markkinointipäällikkö Per Larssen IBM:n päämajasta

Suomen IBM:lläkin odotukset P-sarjalaisten myynnin suhteen ovat korkealla, ensimmäiset tilaukset ovat jo sisällä.

"Odotamme kasvattavamme etenkin markkinaosuuttamme. Kappalemääräisistä tavoitteista emme puhu, mutta sanotaan, että jopa toimitusten kaksinkertaistumista odotetaan," Kaija Sellman-Manninen linjaa. Suomen markkinoilla pääkilpailija on HP. TK

 

ARI KARKIMO

it-alan ammattilaistapahtuma 3s expo kokosi väkeä helsingin kaapelitehtaalle elokuussa kuulemaan tuoreinta tietoa liiketoiminta edistävistä it-ratkaisuista, -teknologioista ja niiden kehitysnäkymistä. eräs tapahtuman teemoista oli linuxin merkitys liiketoiminnalle. ibm oli tuonut paikalle keynote-puhujaksi carol staffordin, joka vastaa yhtiön linux-myynnistä koko maailmassa. "linuxia ei pysäytä mikään," hän vakuuttaa.

Stafford esitti sanomansa tueksi IDC-tutkimuslaitoksen selvitystä ja ennustetta palvelinten käyttöjärjestelmistä. Sen mukaan Windowsin kasvu on pysähtynyt ja unix on selkeässä alamäessä, mutta Linux sen kuin porskuttaa. Vuoden 2008 kohdalla kaaviossa Linuxin tolppa oli jo puolet Windowsin vastaavasta, unix ja muut olivat kutistuneet lähes olemattomiin.

"Kehitys työasemissa ja päätelaitteissa kulkee samaan suuntaan," Carol Stafford uskoo. IBM:n sisällä siirtyminen Linux-työasemiin on ollut voimakasta. "Linuxia käytetään meillä muun muassa web-palvelimissa, sovellus- ja tuotekehityksessä, ostotoiminnassa, jopa ilmastoinnissa ja lämmityksessä. Olemme saavuttaneet valtavat säästöt ja etenkin suorituskyvyn kasvun."

Staffordin mukaan siirtymä Linuxiin on ollut maailmalla voimakasta etenkin julkishallinnossa. Linuxin valteiksi hän luettelee turvallisuuden, yksinkertaisuuden ja luotettavuuden. "Myös sovelluskehittäjät ovat innoissaan, heillehän on unelmien täyttymys, kun ei tarvitse enää kirjoittaa enää koodia kirjavalle käyttöjärjestelmien joukolle. Linux on lisäksi ainoa käyttöjärjestelmä, joka toimii kaikissa laitteissa supertietokoneiksi laskettavista ryppäistä (cluster) kämmenlaitteisiin."

Microsoftin miesten Linuxin vastaisissa saarnoissa törmää usein väittämään, että ilman tuotetta ei voi tehdä bisnestä ja avoimen koodin Linux ei ole tuote. "IBM:n Linux-bisnes on palveluissa, palvelimissa ja middleware-ratkaisuissa. Meillä on 3500 tuotannossa olevaa Linux-tuotetta," Carol Stafford selventää. TK

 

ARI KARKIMO

telia-soneralla uskotaan luonnollisesti jo virankin puolesta, että mobiiliviestintä on jatkuvasti kasvava ja kehittyvä ala. kännyköitä voidaan käyttää ja yhä enemmän käytetäänkin erilaiseen mainontaan ja palveluviestintään.

"Liittymien määrä kasvaa ja päätelaitteet kehittyvät. Uskomme, että erilaiset asiointipalvelut ovat nousemassa viihteen rinnalle. Japanissa esimerkiksi mobiilikauppa on kasvanut tänä vuonna hyvin nopeasti ja tämän asian kanssa tehdään meilläkin paljon työtä," johtaja Pekka Rauhala Telia-Soneran Tuotteet ja palvelut -yksiköstä kertoo.

"Operaattorien palvelujen yhteensopivuus tulee yhä tärkeämmäksi, yritykset eivät voi rakentaa palveluja, jotka toimisivat vain tietyn operaattorin verkossa. Onneksi Suomi on edelläkävijä tällä alalla," Rauhala kiittää.

Yhtiön mobiilimedian kehityspäällikkö Anne Mehtäläinen vakuuttaa kännyköihin lähetettävän viestinnän etenevän tuntuvin harppauksin. Perinteisten mainosviestien rinnalle ovat yhä useammin nousemassa asiakassuhteen hoitoon liittyvät viestit ja myös esityskeinot kehittyvät.

Elokuussa Telia-Sonera toi tarjolle Ijack-palvelukonseptin. "Se on alusta, joka mahdollistaa monenlaisia palveluita," johtaja Timo Korpela lupaa.

Ijackia on kokeiltu pilottihankkeena muun muassa viime keväänä Oulun Raksilan jäähallissa SM-liigan loppuotteluiden aikana. Katsojilla oli mahdollisuus ladata matkapuhelimiinsa ottelupaketteja hallissa olevilta Ijack-tukiasemilta. Tukiasema on pieni Linux-tietokone, joka jakoi paketit puhelimiin bluetooth-yhteydellä. Tämän nopeus mahdollistaa myös videokuvan välittämisen.

Teliasonera tarjoaa Ijackia palveluna vaikkapa tilaisuuksien järjestäjille tai yleisötilojen haltijoille. Nämä puolestaan voivat tarjota yleisölle sisältöjä joko ilmaiseksi tai maksullisena. Maksullisista sisällöistä lankeaa lasku seuraavan kännykkälaskun yhteydessä. TK

 

ARI SAARELAINEN

sovellusten elinkaaren hallintaratkaisuista tunnettu compuware tarjoaa uusia työkaluja it-hallintaan ja esimerkiksi verkon pulmakohtien paikantamiseen. toukokuussa yhtiö osti automatisoituun projektinhallintaan erikoistuneen changepointin, jonka ohjelmisto uudella compuware it governance -nimellä tarjoaa selainportaalissa tilannetiedot yrityksen it-organisaation taloudesta, projekteista, henkilöstöstä, sovelluksista ja infrastruktuurista.

"Ideana on kokonaisvaltainen it-hallinta. Toimitusjohtajalle tämä on kuin lentokoneen ohjaamo, josta näkee, toimiiko jokin moottoreista puolella teholla. Ongelmakohdan syyhyn on myös helppo pureutua", Compuwaren Pohjois-Euroopan johtaja Maurice Groeneveld luonnehtii uutuutta. "Aluksi on kuitenkin asetettava liiketoiminnan tavoitteet. Sitten ohjelmisto näyttää, miten tavoitteista suoriudutaan".

Groeneveld korostaa, että it-hallinta ei ole pelkkä trendi. Keskeisenä it-ammattilaisten haasteena hän pitää tarvetta osoittaa liikkeenjohdolle, mikä on it-infrastruktuurin ja -investointien arvo liiketoiminnalle.

It-tutkimusyhtiö Gartner on ennustanut, että maailmanlaajuisesti it-hallintamarkkina kasvaa 17 prosentin vuosivauhtia kolmen seuraavan vuoden aikana.

Suomen-yksikön myyntijohtajan Frans Franzénin mukaan Compuware on saanut aikaan läpilyönnin client/server- areenalla Suomessa. "Olemme täällä melko uusi tulokas ja kilpailu on kovaa. Tähän asti olemme olleet mainframe-tason toimittaja. Nyt meillä on tarjota kokonainen laivasto ratkaisuja, jotka ovat yritys-it:ssä välttämättömiä", hän kuvailee tilannetta. TK

 

TAPIO SALMINEN

Apple on julkistanut uuden version suositusta koti- ja oppilaitoskäyttöön suunnatusta Imac-tietokoneestaan. Pariisin Apple Expossa esitelty mallisto jatkaa Imacin tuttua yhdysrakenteista linjaa, tällä kertaa koko kone on koottu yksiin kuoriin paneelinäytön kanssa.

Design noudattaa Applen kesällä esittelemien uusien Cinema Display -näyttöjen tyyliä.

Uudistuneen ulkokuoren lisäksi myös tekniikka on päivitetty nykypäivän vaatimusten tasolle. Prosessorina on yksi G5-suoritin, jonka kellotaajuus on julkistusvaiheessa mallista riippuen joko 1,6 tai 1,8 gigahertsiä. 400 megahertsin ddr-muistia on vakiona 256 megatavua ja enimmillään sitä voidaan asentaa kaksi gigatavua. Serial ata -kiintolevy on joko 80 tai 160 gigatavun kokoinen.

Kotelon oikeassa ylänurkassa oleva optinen asema on Applen kannettavista tuttu kelkaton malli. Asemaksi voidaan valita joko cd-rw/dvd-yhdistelmä tai dvd-r/cd-rw-toimintoja tukeva Superdrive. Takapaneelissa on pystyssä liitäntärivi, josta löytyvät kolme usb 2.0-porttia, kaksi firewire 400:aa, analogiset ja digitaaliset audioliitännät sekä mini-vga-portti. Lisäksi näppäimistössä on kaksi usb 1.1 -liitäntää.

Verkkoyhteydet hoituvat joko 100 megabitin ethernet-verkkokortilla tai 56 kilobitin modeemilla. Lisävarusteena Imaciin voi valita myös langattoman Airport Extreme -verkkokortin ja bluetooth-tuen.

Imacia on saatavilla kahdella eri näyttökoolla. Pienemmän 17-tuumaisen tarkkuus on 1440 x 900 pistettä, suurempi 20-tuumainen pystyy 1680 x 1050 pisteen tarkkuuteen. Molemmat ovat 16:10-kuvasuhteen laajakuvapaneeleita. Kaikissa malleissa näyttöä ohjaa 64 megatavun muistilla varustettu Nvidia Geforce FX 5200 Ultra -ohjain.

Uuden Imacin on lupailtu saapuvan maailmalla kauppoihin syyskuun puolivälissä, Suomen aikataulusta ei ole varmuutta. TK

 

ARI KARKIMO

sähköisen viestinnän tietosuojalaki astui voimaan syyskuun alussa. lain kiemuroiden kanssa käytännössä painimaan joutuvat saavat raapaista päätään kerran jos toisenkin, vaikka uusi laki pyrkii selkeyttämään sähköisen viestinnän tietosuojaan liittyviä käyttäjien ja toimijoiden oikeuksia ja velvollisuuksia. viestintäviraston pääjohtaja rauni hagman kertoo, että lakiuudistusta tehdään tutuksi 10 000 esitteellä, joita jaetaan muun muassa yrityksille ja yhteisöille. lain tavoitteena on lisätä sähköisen viestinnän tietoturvaa ja -suojaa sekä lisätä käyttäjien luottamusta viestintään.

Lain keskeisimpiä lähtökohtia ovat viestinnän luottamuksellisuuden turvaaminen, yksityisyyden suojan varmistaminen esimerkiksi paikannuksessa ja oikeus puuttua viestintään tietoturvan nimissä. Lisäksi niin viranomaiset kuin käyttäjät itsekin saavat oikeuden päästä käsiksi teletietoihin entistä paremmin.

Uutta lakia esitelleet Viestintäviraston sekä Liikenne- ja viestintäviraston virkamiehet kiittelivät järjestämässään tiedotustilaisuudessa niin lain sisältöä kuin valmisteluvaiheessa tehtyä hyvää yhteistyötä. Käytännön puolta kommentoimaan marssitettujen Telia-Soneran kehitysjohtajan Marja-Liisa Virtasen ja Fortumin yritysturvallisuusjohtajan Juha Härkösen puheenvuoroissa kuultiin hieman soraääntäkin, joka aiheutti päänpunotusta ministeriön penkissä.

"Laki vahvistettiin kesäkuussa, joten voimaansaattaminen on aiheuttanut kiirettä ja haasteita. Se on vaatinut järjestelmämuutoksia sekä lisännyt koulutus- ja tiedottamistarvetta. Lisäksi laki on paikka paikoin hämmentävän vaikeaselkoinen," Virtanen luettelee.

Fortumin Härkösen mielestä tulkintavaikeuksia tuo esimerkiksi se, että yrityksen roolin tunnistaminen sähköpostiliikenteessä on hankalaa. Jos yritys on viestinnän osapuoli eikä ulkopuolinen taho, oikeudet ja velvollisuudet ovat erilaiset. "Lyhyestä sähköpostiviestistä on joskus lukemallakaan mahdoton päätellä, onko kyse omasta vai firman asiasta."

Lisätietoa tietosuojalaista on saatavilla Viestintäviraston internet-sivuilta (ficora.fi) ja tietosuojavaltuutetun toimiston (www.tietosuoja.fi) sivuilta. TK

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 5/2012 julkaisupäivä 16.5.2012

Katse näyttöön

Edessäsi ole oleva näyttö on kovin erilainen kuin ei-kovin-kauan-sitten yleisimmin käytetyt kuvaputkinäytöt. Eikä kehitys pysähdy. Toukokuun Tietokoneessa katsotaan näyttöjen tulevaisuuteen ja myös testataan terävät 27-tuumaiset näytöt. Ensituntumaa otetaan tulevan Windowsin palvelinversiosta. Vinkkejä tarjotaan muun muassa pc-hygienian ylläpitoon.

Takaisin ylös

Tietokone 10/2004

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös