Milloin Dellin koneita saa marketeista?
Maija-Liisa Ihanus • Kuva: Timo Simpanen
kysyttyä
Milloin Dellin koneita saa marketeista?
Suomen Dellin toimitusjohtaja Sam Forsbom kertoo tietokonevalmistajan suunnitelmista kuluttajakaupassa sekä Linux-koneiden kysynnästä.
Suomessa kuluttajat voivat ostaa Dellin tietokoneita netin lisäksi vain Soneran kautta. Saako Dellin koneita tulevaisuudessa vaikkapa marketeista?
Neljä vuotta sitten Dell päätti keskittyä yli 200 hengen yrityksiin ja julkishallinnon organisaatioihin, puolitoista vuotta sitten otimme kohderyhmäksemme myös alle 200 hengen yritykset. Viime vuoden marraskuussa käynnistimme kuluttajakaupan yhteistyössä Soneran kanssa.
Mitään päätöksiä jatkosta Suomessa ei ole tehty, mutta jos edeltävistä tapahtumista voi päätellä, joskus niitä voi saada muistakin kaupoista. Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa niitä saa Gigantin kanssa samaan ryhmään kuuluvista myymälöistä.
Kuluttajakauppa vaatii resursseja, emmekä halua lähteä siihen ennen kuin olemme varmoja, että voimme palvella asiakkaita hyvin. Emme myöskään aio unohtaa suoramyyntiä, sillä olemme vahvoja siinä.
Dell suosittaa Windows Vista -käyttöjärjestelmää. Paljonko yritysasiakkaat tilaavat koneitaan vielä XP:llä varustettuna?
Emme kerro lukuja, mutta mitä pienempi yritys, sitä enemmän menee Vistaa. Isommat yritykset ostavat laitteet Vista-lisenssillä, mutta asennukset tehdään vielä XP-imagella. Ensimmäiset isot Vista-asennukset alkavat syksyllä.
Entä onko Linux-koneille ollut kysyntää niin paljon, että kyse olisi merkittävästä bisneksestä Dellille?
Dell on tehnyt muutamiin maihin Linux-koneita. Suomeen voi tilata koneen ilman käyttöjärjestelmää ja asentaa siihen Linuxin. Emme ole nähneet niin paljon Linux-kysyntää, että Linux-malli voisi kannattaa Suomessa. Yritys- ja julkishallinnon asiakkaille voimme toki asiakaskohtaisesti tehdä niitä.
Onko Dellin palveluliiketoiminta Suomessa täyttänyt sille asetetut odotukset?
Tämä ratkaisuliiketoimintamme kasvaa selvästi muita alueita nopeammin. Keskitymme laitteita lähellä oleviin palveluihin emmekä lähde esimerkiksi ohjelmistokonsultointiin. Sen sijaan ohjelmistolisenssikaupalle on kysyntää. Myymme volyymilisenssejä ja hoidamme lisenssihallinnan. Tämä liiketoiminta kasvaa selvästi. Lisenssien hallinta on vaikeutunut, ja se ulkoistetaan mielellään.
Entä miten oem-liiketoiminta on lähtenyt käyntiin Suomessa? Joko muutkin kuin F-Secure haluavat koneita omalla brändillään? Vaativatko nämä asiakkuudet paljon räätälöintiä?
Olemme itse asiassa tehneet tätä jo kauan, mutta olemme nyt panostaneet siihen lisäresursseja. Joillekin asiakkaille toimitetaan laatikossa laite ja siihen ohjelmisto. Toinen ääripää on F-Securen Messaging Security Gateway, jossa ratkaisuun kuuluvat laitteemme maalataan F-Securen väreillä ja niissä on sen logo. Samoin koneitamme myydään osana Mirasysin videovalvontajärjestelmiä. Eri kumppanuudet ovat keskenään erilaisia, joten siinä mielessä räätälöintiä tarvitaan.
Tässä liiketoiminnassa pohjatyö on suurin työ, kun tuotehallinta, testaus, logistiikka sekä takuu- ja huoltoasiat on saatava kuntoon. Kun homma toimii, se siirtyy ylläpitovaiheeseen. Laitteitamme on paljon esimerkiksi terveydenhuollossa mittalaite- ja röntgenkäytössä. Telco-puolellakin meillä on oma palvelinlaite pelkästään oem-asiakkaille.
Mitkä ovat Dellille Suomessa merkittävimpiä – kannettavat, pöytäkoneet vai palvelimet?
Kaikki ovat tärkeitä. Vaikka pöytäkonemarkkinat pienentyvät, markkinaosuutemme niissä on kasvanut. Palvelimiakin tarvitaan yhä enemmän, kun ohjelmistoja yhä useammin käytetään palveluna.
Kannettavissa laitehintojen putoaminen jatkuu. Niitä voi jo laittaa joka pöydälle – suorituskyky riittää varmasti ja ne ovat kestäviä.
Kiinnostavatko kortti-pc:t Delliä?
Niille on tiettyjä käyttötarkoituksia. En usko niiden tulevat tavalliseen toimistokäyttöön, mutta meilläkin on jo konesaliympäristöön tehty tehotyöasema-kortti-pc.
Pienet ja halvat kannettavat, kuten Asus Eee PC, tulevat ryminällä markkinoille. Onko
Delliltä tulossa tähän luokkaan omia tuotteita?
Asiassa on kova hype päällä. Ratkaiseva kysymys on mielestäni se, mitä koneella tehdään. Kannettavien koneidemme pienin malli painaa kilon ja on täysverinen yritys-pc, joten meidän näkökannaltamme mini-pc:t, joihin ei saa yritysohjelmistoja, eivät uhkaa markkinoitamme. Myös yritysmarkkinassa pienempien kannettavien osuus myydyistä kannettavista nousee koko ajan.









