Ajankohtaista

Ajankohtaista

Laajakaistan kehitysmaa?

ARI KARKIMO

Alkusyksystä päästiin Suomessa röyhistelemään sillä, että Suomen it-kilpailukyky rankattiin hopeasijalle kansainvälisessä vertailussa. Pitkään ei tuosta ehditty riemuitsemaan, kun Cisco esitteli oman laajakaistavertailunsa.

Muutama vuosi sitten saatoimme ylpeillä sillä, että olimme laajakaistavertailuissa maailman kärkimaita. Ciscon vertailu oli tyly palautus maan pinnalle: Suomen sijoitus oli vaatimattomasti 21. Tutkimuksessa oli mukana 66 maata.

Broadband Leadership Ranking -tutkimuksessa tarkasteltiin laajakaistan laatua ja levinneisyyttä. Sen mukaan Etelä-Korea ja Japani tarjoavat kansalaisilleen maailman parhaat laajakaistayhteydet. Euroopan maista parhaiten menestyi Ruotsi, joka sijoittui tutkimuksessa neljänneksi.

Kun tuloksista irrotetaan tarkasteltavaksi liittymien laatu, Suomen sijoitus kohoaa muutaman pykälän. Koko joukosta olemme sijalla 15, Euroopassa 13. Kovin mairittelevaa ei ole kuitenkaan havainto, että 12 Euroopan maata tarjoaa kansalaisilleen laadukkaampaa laajakaistaa kuin Suomi.

Viestintäministeri Suvi Lindén kiirehti torjumaan kritiikkiä: Ciscon tutkimuksen mittaustapa korosti hänen mielestään liikaa kiinteiden yhteyksien merkitystä mobiililaajakaistan kustannuksella.

Maailmalta

USA

Yhdysvaltojen oikeusministeriö on aloittanut tutkimukset IBM:n väitetyistä monopolirikoksista. Yrityksen sanotaan kammenneen kilpailijat pois mainframe-koneiden markkinoilta. IBM estää kilpailua, koska se ei myy käyttöjärjestelmää kilpailijoiden keskuskoneisiin, kuuluu moite. Kyseessä on vasta selvitystyö, joka ei välttämättä johda viralliseen tutkimukseen.

Ruotsi

Ruotsi katosi lokakuussa netistä, kun nimipalvelinjärjestelmää hallinnoiva viranomainen mokasi. Yhteenkään .se-loppuisella päätteellä varustettuun nettiosoitteeseen ei ollut pääsyä. Niitä on noin 900000. Vian korjaaminen kesti tunnin verran, mutta siitä kärsittiin pidempään dns-palvelinten välimuistien ansiosta.

Egypti

Egyptissä viranomaiset ovat nostaneet 47 syytettä kansainvälisiin phishing-hyökkäyksiin osallistuneita henkilöitä vastaan. Rötökset tehtiin yhteistyössä jenkkirikollisten kanssa, ja niillä huijattiin amerikkalaisilta uhreilta FBI:n arvion mukaan pitkälti toista miljoonaa euroa. USA:ssa syytteen sai 53 rosvoa.

Ukraina

Pirate Bay joutui syksyllä tuuliajolle. Kaksi ruotsalaista operaattoria lopetti vuorollaan sen liikenteen välittämisen, joten piraatit muuttivat ukrainalaiselle palvelimelle, lain kouran ulottumattomiin. Ilo jäi lyhyeksi, sillä nettiliikenne palvelimelle välitettiin hollantilaisen operaattorin kautta. Siellä oikeus määräsi katkaisemaan liikenteen. Piraattien mukaan päätös saatiin aikaan väärennetyillä todisteilla.

Kiina

Nettipelit ovat Kiinassa miljardibisnestä. Potti kasvaa vauhdikkaasti, ja arvioiden mukaan nettipelejä pelattaisiin Kiinassa tänä vuonna jo noin 2,4–2,7 miljardilla eurolla. Viranomaiset ovat huomanneet kehityksen: Kiina kielsi ulkomaiset sijoitukset maan nettipelien markkinoille, jotka halutaan pitää kiinalaisten omissa käsissä.

Suomi

Haja-asutuksen laajakaistan ehtoja tiukennettiin lokakuussa. Tavoite on, että 1 Mbit/s -yhteyden voi tilata yli 99 prosenttia suomalaisista. Niin kutsuttu yleispalveluvelvoite ei koske jokaista mummonmökkiä, vaan vakituisesti asuttuja rakennuksia. Vanhojen ehtojen mukaan tarjonnan piti olla kunnossa vuoden 2010 lopussa, mutta takarajaa varhennettiin ensi kesälle.

Yritysmaailma otti Windows 7:n lämpimästi vastaan

ARI KARKIMO

Microsoft voi iloita siitä, että sen uutuustuotteet kiinnostavat it-ammattilaisia suuresti. Syksyn uutuuksiin keskittynyt Technet-koulutustilaisuus houkutteli lokakuussa Messukeskukseen yli 1300 asiantuntijaa ja päättäjää, ja tapahtuma varattiin täyteen jo viikkoja etukäteen.

Monissa organisaatiossa uutta Windowsia onkin odotettu innokkaasti. XP kärsii jo vanhuudenheikkoudesta ja Vista on jätetty väliin. Technetissä koulutusyritys Sovelton Jussi Katajarinne esitteli migraatioesimerkkinä Helsingin kaupungin seiskaprojektia.

Helsinki on halunnut siirtää 38 000 työntekijäänsä Windows 7 -käyttäjiksi ensimmäisten joukossa. Prosessin valmisteleminen aloitettiin jo keväällä ja tuki- ja ylläpitohenkilökunnan koulutuskin kesäkuussa.

Katajarinteen mukaan Helsingillä oli linjaukselleen useita perusteita. Käyttöön haluttiin saada uusi Windows-versio hallitusti. Sen uskotaan tuovan muun muassa helpotusta ylläpitoon ja muodikkaasti myös virransäästöä. Uuden Windowsin avulla toivotaan päästävän eroon koko joukosta kolmannen osapuolen sovelluksia, joita nyt on käytössä.

Windows 7:n lisäksi Technetin aiheita olivat Windows Server 2008 R2 ja Exchange 2010.

Ei nuolaista liian aikaisin

Microsoftin odotuksia uuden Windowsin suhteen voi kuvailla toiveikkaiksi. Pääjohtaja Steve Ballmer asetteli sanojaan varovaisemmin ennen julkistuspäivää antamissaan haastatteluissa.

Hän muistutti, että vaikka seiskan testivaiheen palaute on ollut erittäin myönteistä, myös sittemmin fiaskoksi osoittautunutta Vistaa kiiteltiin testivaiheessa. Windows 7:n menekki selviää varmasti vasta, kun laaja myynti alkaa, Ballmer totesi.

Vääntö Windows 7:n ominaisuuksista alkoi jo ennen ensi-iltaa. Uutuuden on luvattu käynnistyvän Vistaa nopeammin. Testiohjelmia valmistava Iolo Technologies väittää testiensä perustella, että Vista olisikin nopeampi.

Iolon mittauksia on kritisoitu kuitenkin siitä, ettei niissä oteta huomioon versioiden käynnistystavoissa olevia eroja. Seiska on käyttövalmis jo ennen kuin järjestelmä on kokonaan ladattu, Vista ei. Iolo pysäytti kellot vasta, kun kaikki osat oli ladattu, ja tässä Vista veti pidemmän korren.

Mitä mieltä?

Onko Suomi laajakaistan takapajula?

Reijo Svento toimitusjohtaja, Ficom ry

Ei ole. Kansainväliset vertailut pitää osata lukea oikein. Kun mitataan sekä levinneisyyttä että laatua, Suomi menestyy hyvin. Jos Bulgariassa ja Romaniassa muutamalla sadalla on valokuitua ja muilla ei mitään, se ei tarkoita asioiden olevan paremmin kuin meillä.

Esa Korvenmaa toimitusjohtaja, Cisco Systems Finland

Suomi ei ole laajakaistan takapajula vaan eurooppalaista keskitasoa. Huolestuttavaa on, että kärkimaat menevät huomattavasti vauhdikkaammin eteenpäin, kun mittarina ovat nopeudet ja vasteajat. Suomi tarvitsee lisää kuitu- ja kaapelipohjaisia laajakaistaliittymiä.

Risto Linturi puheenjohtaja, Finnet-liitto

Suomi juuttui 1990-luvun tavoitteisiin. Tietoliikenteen arkkitehtuuri vääristyi, mobiilidata sekä valtakunnallisuus saivat liian suuren painon ja nyt pullonkaulat ahdistavat. Ongelmiin on nyt herätty.

Jukka Viitasaari johtaja, tietotekniikka, Teknologiateollisuus

Suomi on menettänyt etumatkansa laajakaistan ja muun tietotekniikan hyödyntämisessä ja vajonnut vertaisryhmänsä hännille. Jos roikumme historiallisissa saavutuksissa ilman jatkuvaa ponnistelua, häviämme. Nopeaa ja erilaista kaistaa tarvitaan jatkuvasti lisää.

Suvi Lindén viestintäministeri

Tämän vuoden lopussa 99 prosenttia kodeista on vähintään yksimegaisen laajakaistan ulottuvilla. Valtion tukemana vuonna 2015 jokaisen ulottuvilla on suurnopeuksinen laajakaista. Kaikki tämä ensimmäisenä EU:ssa. Olisiko tämä mahdollista laajakaistan takapajulassa?”

Supermatrix on suurhanke pöytä-pc:n pään menoksi

ARI KARKIMO

Finnet-liitolla on visio: Televisio ja tietokone sulautuvat. Nykyiset pc:t korvataan sovittimilla ja tietojenkäsittely hoituu operaattorien palvelimilla, joissa myös ohjelmat ja tiedostot ovat. Yhteydet hoidetaan valokuituverkolla. Vision nimi on Supermatrix, ja Finnet uskoo vakaasti sen toteutumiseen – testivaihe on sujunut hyvin, ja ensimmäiset käyttäjät pääsevät kokeilemaan palveluja ensi keväänä.

Finnetin mielestä Supermatrix on suurin parannus tietoliikenteessä vuosikymmeniin. Sitä kuvataan jättiläismäiseksi paikalliseksi viestintäsolmujen verkoksi, jonka kautta voi saada ja lähettää tietoa sekä käyttää tietokoneohjelmia nopeasti ja turvallisesti. Sen näkyvin muutos on perinteisten pöytäkoneiden muuttuminen tarpeettomiksi. Samalla televisio sulautuu virtuaalipalvelu Supermatrixiin, josta voi katsoa ohjelmia oman aikataulunsa mukaan.

”Suunnittelemme oikeastaan uuden sukupolven internetiä. Sellaista, joka ei ruuhkaudu ja jossa annetut lupaukset pitävät”, Finnet-liiton puheenjohtaja Risto Linturi julistaa.

Käyttäjille luvataan sadan megabitin yhteyttä. Yksinkertainen sovitin yhdistää tietokoneen ja television ominaisuudet, televisio kelpaa näytöksi, hiiri ja näppäimistö ohjaimiksi.

Finnetillä on mukana lukuisa joukko merkittäviä yhteistyökumppaneita, kuten Cisco, Ericsson, Fujitsu, HP, IBM ja Nokia Siemens Networks.

”Hankkeen keskeiset verkkolaitevalmistajat ovat kokouksessaan esittäneet yhteisenä arvioinaan, että Supermatrix-verkko on rakennettavissa siten, että se on kannattava jo vuoteen 2016 mennessä”, Linturi sanoo.

Jo keväällä koekäyttöön

Finnet-liiton toimitusjohtajan Tero Kauppisen mukaan hanke etenee aikataulussa. Se julkistettiin viime keväänä, ja sen jälkeen erilaisia testejä on tehty runsaasti. ”Ensimmäiset käyttäjät saavat Supermatrixin käyttöönsä ensi keväällä. Tämä tarkoittaa peruspiirteiden rajattua kokeilua valituilla alueilla, ja kokeiluja laajennetaan vähän kerrassaan”, Kauppinen sanoo.

Laaditun aikataulun mukaan palvelujen tarjoamisen pitäisi alkaa vuonna 2012. Finnet-liittoon kuuluvat paikallisoperaattorit kantavat kortensa kekoon rakentamalla valokuituverkkoja.

Supermatrix-tiedotustilaisuuteen oli tuotu tutkija Petteri Järvinen näyttämään, että demolaitteistolla homma toimii. Pääte oli yhdistetty operaattorin palvelinkeskusta jäljittelevään räkkipalvelimeen. Toimihan se.

”Olisi hienoa, jos pystyisimme uudistamaan 1990-luvun lopun tilanteen, jossa Suomi oli edelläkävijä niin matkaviestinten kuin internetinkin käytössä. Teknologia ei ole ongelma, tarpeet ovat olemassa, nyt pitää vain yhdistää nämä ja tuotteistaa kokonaisuus”, hän tuumii.

Macien yrityskäyttö saa vauhtia

ARI KARKIMO

Applen laitteet voittavat jatkuvasti uusia ystäviä, mutta yrityksiin niiden tie on ollut kivikkoisempi. Vakioituihin ympäristöihin mieltynyt it-hallinto sanoo herkästi työntekijöille: ”Siinä sulle pc, XP ja IE6, niitä käytät tai itket ja käytät.” Tilanne saattaa muuttua, kun Macit pääsevät monen organisaation käyttämän Fujitsun Patja-palvelun piiriin.

Patja-tukipalvelut laajenevat kattamaan Applen Mac-tietokoneet. Jatkossa asiakkaat saavat käyttö- ja lähitukipalvelut sekä pc- että Mac-koneilleen saman kontaktipisteen kautta. Lisäksi järjestelmien esiasennukset ja palvelupyyntöjen reititys kolmansille osapuolille hoituvat Fujitsun kautta.

”Nyt Mac-tietokoneita voi oikeasti ostaa firmoihin ja saada ne mukaan vakioituun ja tuettuun it-ympäristöön. Tämä on ilouutinen monelle tietohallintojohtajalle”, Fujitsun tuotepalvelujohtaja Jukka Mäntylä sanoo.

Tällä hetkellä Patjan kautta holhotaan Suomessa noin 140000 pc-työasemaa.

Nokia tyytyväinen tökittävien myyntiin

TERO LEHTO

Nokian älypuhelinmyynti notkahti vuoden kolmanneksella neljänneksellä alkuvuoden 16,9 miljoonasta 15,4 miljoonaan laitteeseen. Se on toisaalta miljoona älypuhelinta enemmän kuin vuosi sitten. Nokian mukaan uudet kosketusnäytölliset puhelimet kävivät kuitenkin hyvin kaupaksi.

Nokia arvioi markkinaosuudekseen nyt 38 prosenttia, eli sama kuin alkuvuonna. Älypuhelimissa Nokia on tullut alas selkeästi, takavuosien yli 50 prosentista enää 35 prosenttiin.

N97 oli Nokian menestynein puhelin rahassa laskettuna. Nseries-malleja myytiin yhteensä noin 4,5 miljoonaa, liki saman verran kuin ammattikäyttöön suunnattuja Eseries-puhelimia.

Kosketuspuhelimia meni yhteensä kaupaksi 5,7 miljoonaa, eli niitä oli siis noin 35 prosenttia Nokian kaikista älypuhelimista.

Edullisempi kosketusnäytöllinen puhelin Nokia 5800 Xpressmusic toi toiseksi parhaiten rahaa taloon. Kolmas myynnissä ollut kosketuspuhelin oli Nokia 5530 Xpressmusic.

Valtaosa Nokian myymistä puhelimista on silti halpamalleja. Keskihinta Nokian puhelimilla oli 62 euroa. Nokia toimitti yhteensä noin 108,5 miljoonaa puhelinta, eli älypuhelinten osuus oli siis noin 15 prosenttia kaikista puhelimista. Nokian liikevaihdosta ne tuovat kuitenkin suuremman osan.

Nokia aikoo tuoda vielä loppuvuonna myyntiin neljä uutta kosketusnäytöllistä puhelinta: Maemo-puhelin Nokia N900, N97:n pikkuveli N97 mini, Comes with Music -puhelin X6 ja edullisempi 5230, jonka verottomaksi hinnaksi arvioidaan vain 149 euroa.

MS Officesta ilmainen tynkäversio

SAMULI KOTILAINEN

Microsoft julkaisee aivan uudenlaisen version Office-paketista. Office 2010 Starter tulee tietokoneiden mukana ilmaiseksi, mutta mukana on mainoksia. Starter-versio korvaa Microsoft Works -ohjelmiston, joskin pakettien kokoonpano on varsin erilainen.

Starter-versiota toimitetaan vain uusien pc-koneiden mukana. Perinteisesti koneiden mukana on toimitettu Microsoft Works -pakettia, jonka toiminnallisuus on varsin laaja. Ohjelma käyttöliittymä on kuitenkin erilainen kuin Officessa, eikä siinä ole monia Officen hienouksia. Jatkossa Works-paketti jää pois myynnistä.

Office 2010 Starter sisältää Word-tekstinkäsittelyn ja Excel-taulukkolaskennan. Pois jäävät esimerkiksi Powerpoint-esitysgrafiikka, Outlook-työryhmäohjelmisto ja Access-tietokanta. Starter-versio on siis ohjelmavalikoimaltaan suppeampi kuin Works.

Lisäksi Wordistä ja Excelistä on tarjolla vain perusominaisuudet, ja osa ominaisuuksista on pois käytöstä. Käyttöliittymä on sama kuin täydessä Office-versiossa.

Mukana on myös helppo mahdollisuus päivittää tuote maksulliseen Office-versioon. Microsoft toivoo, että se saisi Starter-version kautta uusia Office-asiakkaita.

kuukauden numerot

11 000 työpaikkaa

It-ala työllistää tulevaisuudessa entistä enemmän suomalaisia, arvioi tutkimusyhtiö IDC kansainvälisessä selvityksessään. Ohjelmistoyhtiö Microsoftin tilaaman tutkimuksen mukaan alalle syntyy Suomeen 11000 uutta työpaikkaa ja 400 uutta yritystä. IDC:n mukaan it-ala työllisti vuonna 2007 noin 128000 ihmistä. Vuonna 2013 työpaikkoja olisi 143000.

1,5 miljoonaa

Tutkimusyhtiö Pinch Media arvioi jopa 1,5 miljoonan Iphonen ja Ipod touchin sisältävän laittomasti kopioituja ohjelmia. Piraattiohjelmien käyttö edellyttää laitteen tiedostojärjestelmän murtamisen. Pinch Media pitää piratismia globaalina ongelmana, mutta alueelliset erot ovat suuria. Tilastojen mukaan Kiinassa piraattiohjelmia on peräti 38 prosentissa laitteita ja Venäjällä joka neljännessä.

Miljoona kertaa

Radioaktiivista tekniikkaa käyttävä minikokoinen paristo lupaa mullistusta akkutekniikkaan. Vain sentin kolikon kokoisen pariston energiatehokkuus on miljoona kertaa suurempi kuin perinteisessä paristotekniikassa. Missourin yliopiston tutkijat vakuuttavat tekniikan olevan turvallista radioaktiivisuudesta huolimatta.

264 prosenttia

Displaysearch-tutkimusyhtiön raportti kertoo, että dollareilla mitattuna minikannettavien myynti kasvoi hurjat 264 prosenttia. Viime vuoden toisella neljänneksellä minikannettavia myytiin noin 580 miljoonalla eurolla, mutta tänä keväänä myynti oli jo yli kaksi miljardia euroa.

3,6 miljoonaa

Espoolaiselta directconnect-vertaisverkkoa ylläpitäneeltä mieheltä vaaditaan 3,6 miljoonan euron korvauksia. Kyseessä on tiettävästi suurin hyvitysvaatimus Suomessa koskaan yksittäiselle henkilölle. Rikosilmoitus on tehty jo maaliskuussa 2007, ja tutkinta on yhä kesken. Verkon kautta on jaettu musiikkia, elokuvia ja ohjelmistoja.

10 puhelinta

Microsoft on esitellyt uuden Windows Mobile 6.5 -version. Julkistustilaisuudessa kerrottiin, että Suomessa tulee myyntiin vielä tänä vuonna kymmenen sitä käyttävää puhelinmallia, joiden hintahaarukka on alle 300 eurosta 750 euroon. Maailmalla Windows Mobile 6.5
-puhelimia odotetaan tänä vuonna saataville noin 30 mallin verran.

Hajasijoitus pelasti nettikatastrofilta

ARI KARKIMO

Suomen internetliikennettä välittävässä Ficixissä koettiin lokakuussa katastrofitunnelmia. Yksi kolmesta yhdysliikennepisteestä putosi pois pelistä, ja sen taakka siirtyi muiden harteille. Nettiliikenne hidastui, mutta paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Tilanteen pelasti suomalaisten omaperäinen ratkaisu.

”Läheltä piti, että olisi koettu isompi netin käyttökatkos. Suomessa maan yhdysliikennepisteitä ei ole suoraan linkitetty toisiinsa, kuten yleensä maailmalla. Jos näin olisi ollut, häiriön seuraukset olisivat levinneet, ja kaikki pisteet olisivat olleet pois pelistä”, Ficixin puheenjohtaja Jorma Mellin kertoo.

Ficixillä on kolme yhdysliikennepistettä, Espoossa, Pasilassa ja Oulussa. Ongelmissa oli Espoon Ficix-1, jonka liikenne siirrettiin Pasilaan. Mellin vakuuttaa, että Ficixin kolmen yhdysliikennepisteen järjestelmä on erittäin vikasietoinen. Pisteet ovat toisistaan erillään, niissä käytetään erilaisia laitteita ja eri ohjelmistoja. Kaikilla suomalaisoperaattoreilla on suora yhteys vähintään kahteen yhdysliikennepisteeseen.

Silmukka unohtui

Vian syynä oli yhden Ficixin jäsenen järjestelmiin tullut pakettivuoto: paketit pomppasivat takaisin yhdysliikennepisteeseen, mikä aiheutti vakavia ongelmia. Niiden kanssa painittiin puoli vuorokautta, kunnes häiriön alkulähde saatiin eristetyksi.

”Syynä näyttäisi olevan tyypillinen tekevälle sattuu -juttu. Tilanne lähti liikkeelle yhden Ficixin jäsenen järjestelmästä. Siellä oli vikailmoituksen perusteella mitattu verkon eri osa-alueita. Tästä syntyi silmukka, joka unohtui päälle ja johti yllättäviin seurauksiin”, Jorma Mellin kertoo.

Hänen mukaansa Ficix on nyt kiristänyt voimakkaasti niin sanottujen teknisten ip-pakettien suodatusta. ”Tämän pitäisi estää vastaavanlainen looppien aiheuttama liikennemäärän kasvu. Protokollat ja liikenne muuttuvat nopeasti samalla kun liikenne lisääntyy, en uskalla luvata, etteivät tällaiset tilanteet voi toistua.”

Ficix vastaa Suomen ip-yhdysliikennetoiminnasta yhdistyksenä, jonka jäseninä ovat kaikki keskeiset tietoliikenneoperaattorit.

Citrix: virtualisoi Windows 7

TERO LEHTO

Nyt jos koskaan on työasemien virtualisoinnilla mahdollisuus näyttää kyntensä, uskotaan virtualisointiyhtiö Citrix Systemsissä. Yritykset ovat suunnittelemassa siirtymistä XP:stä Windows 7:ään.

”Kannattaa miettiä muitakin kuin perinteisiä ratkaisuja. On parempikin tapa, joka lisää tuottavuutta ja voi parantaa tietoturvaa”, hehkuttaa Citrixin Pohjoismaiden markkinointijohtaja Kurt Svenson. Citrix on julkistanut uuden Xendesktop 4 -ohjelmistonsa, jonka toimitukset alkoivat sopivasti ensimmäisten Windows 7 -projektien alla.

Organisaatioissa on erilaisia käyttäjiä, ja roolien huomiointia on Citrixin mukaan kohennettu Xendesktopissa.

Yksinkertaisimmillaan tarvitaan thin-client-tyyppinen pääte yksinkertaisten sovellusten käyttämiseen. Toimistokäyttäjä tarvitsee henkilökohtaisemman työpöydän. Raskaita kehitystyökaluja ajava taas vaatii enemmän suorituskykyä ja esimerkiksi koneen 3d-grafiikkapiirin hyödyntämistä. Tätä ajatellen hdx-tekniikkaa on uudistettu Xendestopissa.

Tuotemarkkinointipäällikkö Magnus Toft sanoo, että työpöytävirtualisoinnin etu on hallinnan ja ohjelmistojen keskittäminen palvelimelle. Näin Windows 7 saadaan edullisemmin ja nopeammin käyttöön ja huollettua. Toft uskoo. että kokonaan virtualisoitu työpöytä vähentää tietohallinnon taakkaa.

Virtualisoidun työpöydän haaste on yhä sen riippuvaisuus verkkoyhteydestä. Tähän tuo kohennusta Citrix Xenclient, jota odotetaan saataville alkuvuodesta 2010. Sillä voidaan ajaa paikallisesti useita Windows-alustoja ja ottaa yhteys datakeskukseen, kun se on taas käytettävissä.

UUTISHUONEELTA

Pilveä koteihin

Yksi suomalaisten suurimpia huolenaiheita on kautta aikain ollut, että mitäköhän ne muut meistä ajattelevat. Ciscon äskettäin julkistama laajakaistavertailu tuotti lisää ryppyjä otsalle: Entisestä mallioppilaasta on valahdettu lähes takarivin taaviksi. Nyt varmaan nauravat meille.

Tilannetta korjaisi tuntuvasti Finnet-ryhmän Supermatrix-hanke, jos se toteutuisi niin laajassa mitassa kuin sen arkkitehdit haaveilevat: jokaiselle sadan megan yhteys lähimpään supertietokoneeseen ja samalla nettiin. Pilveä koteihin siis.

Pc:t joutavat Supermatrixin tieltä kierrätykseen, ja niiden paikan ottaa sovitin, joka korvaa tietokoneen lisäksi myös television ja tallentavan digiboksin – näyttöä lukuun ottamatta tietysti. Sovelluksetkin ovat operaattorin salissa.

Kuinkas tällaiseen suhtautuvat suomalaiset, jotka ovat sankoin joukoin päätyneet siihen, että läppäri on kivempi kuin pöytäkone? Ne, jotka kuljettavat mielellään konetta mukana esimerkiksi mökkireissuilla, eivät varmasti lämpene. Monet ovat kuitenkin päätyneet läppäriin siksi, että se on pienempi ja hiljaisempi. Heille Supermatrix-sovitin voi hyvinkin kelvata.

Malli lisää takuulla kommunikointia perheenjäsenten välillä, kun pitää päättää, kuka käyttää konetta – vai nouseeko päällimmäiseksi telkkarin tarjonnan pariin haluavan ääni?

Supermatrix-tiedotustilaisuudessa nousi esiin kysymys tiedostojen tallennuksesta. Pilvimallin mukaisesti tiedot tallennetaan operaattorin verkkolevylle. Oman usb-levyn käyttökin toki on mahdollista. Finnetin Risto Linturi ei pidä tätä ongelmana.

”Suomalaiset ovat oppineet luottamaan siihenkin, että rahat voi viedä pankkiin ja ne ovat siellä tallessa ja saatavilla eikä niitä tarvitse piilottaa tyynyn sisään”, hän totesi.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 5/2012 julkaisupäivä 16.5.2012

Katse näyttöön

Edessäsi ole oleva näyttö on kovin erilainen kuin ei-kovin-kauan-sitten yleisimmin käytetyt kuvaputkinäytöt. Eikä kehitys pysähdy. Toukokuun Tietokoneessa katsotaan näyttöjen tulevaisuuteen ja myös testataan terävät 27-tuumaiset näytöt. Ensituntumaa otetaan tulevan Windowsin palvelinversiosta. Vinkkejä tarjotaan muun muassa pc-hygienian ylläpitoon.

Takaisin ylös

Tietokone 10/2009

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös