Apple Iphone vastaan Google Android
Googlen Android-käyttöjärjestelmän älypuhelimet haastavat Applen Iphonen. Alustoissa ja laitteissa on pitkälti samoja ominaisuuksia. Joko voidaan arvioida, kumpi on parempi kokonaisuus?
OMINAISUUDET
Apple Iphonen perusominaisuudet heti uutena paketista otettuna ovat varsin kattavat. Sisäistä muistia on 8–32 gigatavua, eikä Apple usko erillisen muistikortin tarpeeseen, joten muistia ei voida laajentaa lainkaan. Android-puhelimet puolestaan sisältävät eri määrän sisäistä muistia ja microsd-korttipaikan.
Tietoliikenneyhteydet molemmissa puhelimissa ovat identtiset. Kummassakin on wlan (802.1 b/g), bluetooth ja 3g sekä gps-paikannus.
Molemmilla puhelimilla pystyy ottamaan valokuvia ja nauhoittamaan videota. Iphonen kameran tarkkuus on kolme megapikseliä, mutta Androideissa tarkkuus vaihtelee. Esimerkiksi HTC:n Hero-mallissa on viiden megapikselin kamera.
Laajennettavuuden suhteen Iphone on kaksikosta vahvemmalla pohjalla. Suljetun kehitysympäristön ja teknisesti samanlaisten Iphone-mallien kanssa toimivuus on taattu. Android-puhelimia voi tehdä useampi valmistaja. Haasteita seuraa siitä, että puhelinten tekniset ominaisuudet ja liitännät voivat vaihdella suuresti, joten lisälaitteet ja ohjelmistot eivät välttämättä kelpaa malliin kuin malliin.
KÄYTETTÄVYYS
Käyttöliittymän toimivuus ja helppokäyttöisyys on puhelimessa ensisijaisen tärkeää. Tällä osa-alueella Iphone loistaa suorastaan esimerkillisenä mallina muille valmistajille. Sovellusten käyttö Iphonessa toimii täysin kosketusohjauksella, eikä tarvetta erillisille painikkeille ole.
Vertailulaitteena käytetyssä Android-puhelimessa eli HTC Herossa painikkeita on aivan liikaa, yhteensä viisi ylimääräistä verrattuna Iphonen ainoaan aloitusruutuun vievään nappiin. Androidissa painikkeita myös käytetään liian usein, ja ainakin HTC Heron tapauksessa ne ovat liian pieniä ja sijoiteltu osittain epäkäytännöllisiin kohtiin.
Molempien puhelimien virtuaaliset kosketusnäppäimistöt ovat hyviä ja helppoja oppia käyttämään. Androidissa jopa kirjainten kosketuksesta tulee pieni värinä, joka lisää kirjoituksen tuntumaa.
Iphonen sisäinen Spotlight-hakukone etsii tietoja koko puhelimen muistista. Androidista ei löydy yhtä kattavaa etsintätoimintoa, vaan haku on sovelluskohtainen.
OHJELMAT
Ohjelmistotarjonnassa Iphone hieman epäreilusti voittaa Androidin ainakin tällä hetkellä. Iphone on ollut markkinoilla jo pari vuotta, mikä näkyy sovelluskauppa App Storen todella suuressa tarjonnassa. Android-puhelimet ovat alkaneet ilmestyä vasta tämän vuoden aikana, ja sovelluksia myyvä Android Market Place on vielä tarjonnaltaan hyvin suppea. Oletettavasti tilanne paranee huomattavasti lähitulevaisuudessa.
Sovellusten ajaminen puhelimissa eroaa jonkin verran, ja se taas on Androidin vahvoja puolia. Apple on päättänyt estää Iphone-käyttöjärjestelmässä sovellusten moniajamisen lukuun ottamatta laitteen omia vakiosovelluksia, kuten Ipod-mediasoitinta. Syyksi tähän rajoitukseen Apple on sanonut sen, että taustalla pyörivät sovellukset heikentävät puhelimen akkukestoa liian paljon. Android sallii taustalla pyörivät sovellukset, ja sen ansiosta esimerkiksi Spotify-ohjelman Android-versio soittaa musiikkia taustalla 3g-verkkoyhteyden yli muita sovelluksia käytettäessä.
Apple Iphone
Iphonen hyvin suunniteltu käyttöliittymä ja toimivuus yhdistettynä runsaaseen ohjelmistotarjontaan ovat tehneet siitä yhden markkinoiden parhaista puhelimista. Toivoa sopii, että muutkin valmistajat oppisivat jotakin Applen toimintatavasta ja kiristäisivät matkapuhelinmarkkinoiden kilpailua.
Tähtiä: 4,67
Android
Google Android -käyttöjärjestelmä on uusi tulokas matkapuhelinmarkkinoilla ja vaikuttaa hyvin lupaavalta. Tulevaisuudessa Androidin kehitys ja eri valmistajien laiteratkaisut tulevat toivottavasti parantamaan sen tällä hetkellä hieman heikkoa kokonaiskuvaa.
Tähtiä: 3,67








