Google Wave
Google jatkaa perinteisen sovellusmarkkinan järkyttämistä selaimen kautta käytettävien palveluidensa avulla. Google Docsin ja Google Mailin rinnalle yritys on nyt tuomassa Wave-tuotetta, joka pyrkii samaan markkinarakoon kuin työryhmä- ja työtilaohjelmat, joita muiden muassa Microsoft, IBM ja Apple pitävät valikoimissaan. Googlen ideana on tietenkin tarjota palvelua selaimen kautta käytettävänä verkkopalveluna.
Waven kutsuminen työryhmä- tai työtilapalveluksi ei aivan tyhjentävästi kuvaile sitä. Wave yhdistää joka tapauksessa sähköpostin, keskustelupalstojen, wikien, pikaviestipalvelujen ja mikroblogien ominaisuuksia varsin omalaatuiseksi kokonaisuudeksi. Aivan samanlaista ei tarjolla ole ollut, ja sen vuoksi Wavea onkin vaikea määritellä täsmällisesti.
Google Waven perusyksikkö on wave eli aalto. Yksinkertaistaen aalto sisältää keskustelupuheenvuoroja tai viestejä, joita Googlen slangissa kutsutaan nimellä blip. Viestien sisälle voi upottaa esimerkiksi kuvia tai videopätkiä.
Perusnäkymässä käyttäjän omat tai hänelle jaetut aallot näkyvät Wave-ikkunan keskipaneelissa. Oikeanpuoleisessa paneelissa on keskipaneelista valittu yksittäinen aalto ja sen blipit. Vasemmassa reunassa näkyy navigaatiovalikko sekä kontaktiluettelo. Oikeanpuoleisen aaltonäkymän voi laajentaa koko näytön kokoiseksi.
Aaltojen pärskeitä
Jännittävää Wavessa on se, että muokkaus on reaaliaikaista. Jos aaltoon siis lisää uutta kirjoitusta, sen kirjoittaminen näkyy muille samaan aaltoon osallistuville heti. Tässä mielessä Wave muistuttaa chat- ja pikaviestipalveluita.
Kaikki aaltoon osallistuvat voivat myös muokata toistensa viestejä. Tämä saattaa tehdä lopputuloksesta sekavan, mutta mahdollisuus katsoa aallon muodostuminen playbackina helpottaa: Aaltoa voi seurata kronologisesti ja nähdä, kuka lisäsi tai editoi mitäkin kohtaa missä vaiheessa. Tämä on kätevää jos uusi käyttäjä kutsutaan aaltoon silloin, kun aaltoa on rakennettu ja muokattu jo runsaasti.
Kenelle tahansa samaan aaltoon osallistuvalle voi lähettää myös yksityisviestin, jota muut aaltoon osallistuvat eivät näe. Aallon taas voi jakaa kaikille halukkaille tai pitää sen vain joidenkin osallistujien välisenä.
Jokaisesta aallon viestistä voi luoda uuden aallon, tai koko aallon voi sellaisenaan kopioida uudeksi aalloksi. Aallon voi myös varustaa haluamillaan tageilla. Merkkaamalla aallon esimerkiksi tagilla ”public”, aalto näkyy kaikkien samalla tagilla merkittyjen aaltojen hakutulosten rinnalla.
Aalto taipuu moneksi
Paitsi kommunikaatioalusta, Wavesta on haluttu kehittää sovellusalusta hieman Facebookin tapaan. Samalla tavalla kuin Facebookiin voi kehittää monenlaisia minisovelluksia, niitä voi luoda myös Waveen. Google tarjoaa kehittämistä varten avoimen ohjelmointirajapinnan.
Mihin Wavea sitten voisi tai pitäisi käyttää? Wave tarjoaa hämmentävän laajoja mahdollisuuksia työntekoon, jossa tiimin jäsenten pitää yhdessä saada aikaan (kirjallisia) tuloksia. Esimerkiksi kokousmuistiinpanojen tai fyysisen kokouksen korvaaminen ja tulosten julkaiseminen voisi olla Waven avulla hyvin helppoa.
Waven tultua laajempaan koekäyttöön osa suomalaisista käyttäjistä kokosi ja julkaisi Waven avulla listan Twitter-mikroblogipalvelua käyttävistä suomalaisista poliitikoista ja näiden käyttäjätunnuksista. Jokin tällainen koeprojekti kannattaakin käynnistää Waveen tutustuttaessa, sillä palvelu itsessään ei anna kovinkaan ilmeisiä vinkkejä käytöstään.
Mikä?
• Googlen kokeiluasteella oleva ryhmätyö- ja viestintäpalvelu.• Mahdollistaa tosiaikaisen keskustelun ja dokumenttien jakamisen sekä muokkaamisen selaimessa.
• Tarjoaa kehittäjille avoimen ohjelmointirajapinnan lisäpalvelujen kehittämistä varten.
• Mukaan pääsee tällä hetkellä vain toiselta käyttäjältä saatavalla kutsulla.








