Nokia Booklet 3g
Nokia Booklet 3G on yhtiön ensimmäinen pc sen jälkeen, kun Mikromikko myytiin vuonna 1991. Harva olisi kuluneiden vuosien aikana uskonut, että vielä jonakin päivänä Nokian nimellä myydään tietokoneita – ja millaisia.
Vain pari senttiä paksu uutukainen aiheuttaa välittömästi vau-efektin. Kun pienuuteen yhdistyvät sulavat linjat vailla ikäviä ulokkeita, kaikin puolin jämäkkä rakenne sekä sujuva käyttökokemus, pikainen kokeilija on vaikuttunut.
Ensivaikutelma herättää tosin kiusallisen mielleyhtymän: Jos Apple olisi tehnyt minikannettavan, tämmöinen se olisi. Niin monin tavoin Booklet 3G muistuttaa Macbook Prota.
Koneen runko on valmistettu yhdestä alumiinikappaleesta, kuten Macbookit. Tutulta tuntuu myös reunojen muotoilu. Hiiren kosketuslevyllä toimii samanlainen kahden sormen zoomaus kuin Macbookeissa. Pohja on samalla tavalla täysin tasainen, ja akku on kokonaan piilossa.
Selvä ero tulee esiin, kun painaa kannen kiinni. Harjatun alumiinin sijasta kansi on valkoinen, sininen tai musta, kuten testikappaleessa.
Pienikokoinen näppäimistökin poikkeaa Macbookeista, sillä sen väri on aina musta. Näppäimet muistuttavat eniten Sonyn pienimpiä Vaio-kannettavia. Kirjoittaminen sujuu heti alkuun kohtalaisen vähillä lyöntivirheillä ja kirjoitustuntuma on hyvä.
Äänetön ja viileä
Applen kannettavista ja muista minikoneista nokialainen eroaa hiljaisuudella ja viileydellä. Laite on kokonaan passiivijäähdytetty, joten mitään tuuletinmelua ei synny. Runko ei kuumene käytössä, vaan sitä voi pitää sylissä ilman ihon grillaantumisen pelkoa. Parin tunnin käpistelyn jälkeen testattu yksilö oli vain hieman lämmin.
Tähän asti minikannettavien näytön tarkkuus on ollut kiusallisen matala 1024 x 600, mutta Nokia Bookletin tarkkuus on 1280 x 720 pikseliä. Kiiltäväpintainen näyttö vaikuttaa kirkkaalta, mutta lamput heijastelevat ikävästi. Oletustarkkuudella oletusfontin koko voi joillekin käyttäjille olla tukalan pieni.
Koneet toimitetaan Windows 7 -käyttöjärjestelmän kolmella eri versiolla. Testiyksilössä oli Home-versio, joka toimi takkuilematta usean sovelluksen auki ollessa. Korkean laadun Youtube-videot toistuivat 3g:n yli nykimättä, ja kaiuttimista lähti ääntä miniläppäriksi hyvin.
Taputa hereille
Nokia hehkuttaa erityisesti Bookletin verkko-ominaisuuksia sekä akkukestoa. Akun sanotaan riittävän puoleksi vuorokaudeksi, mikä olisi minikannettavaksi huippusaavutus. Pitkää käyttöä lupaa jo akun poikkeuksellisen korkea wattituntilukema.
Kun testikoneesta kytkettiin kaikki virransäästöominaisuudet pois päältä ja näyttö säädettiin täydelle kirkkaudelle, Windowsin akkumittarin lukema putosi noin kahdestatoista tunnista seitsemään tuntiin. Konetta tosin oli jo käytetty pari tuntia ja se oli koko ajan 3g-verkossa.
Metka erikoisuus on koneen herättäminen lepotilasta. Tämä tapahtuu taputtamalla avattua konetta esimerkiksi ohjauslevyn vierestä kaksi kertaa napakasti.
Sim-korttipaikka on ilahduttavasti koneen oikeassa kyljessä. Kortin voi vaihtaa lennosta.
Booklet 3G tulee kauppoihin loppuvuoden aikana. Sen hinta tuntuu minikannettavaksi pöyristyttävän kovalta. Hinnoittelua voi puolustella ominaisuuksilla, mutta kuluttajat ovat tottuneet puolta halvempaan.
Tekniset tiedot:
Suoritin Intel Atom Z530 1,6 GHz
Muisti 120 Gt kiintolevy, 1 Gt ram
Näyttö 10,1", 1280 x 720 pikseliä
Yhteydet 3g, hspa, wlan 802.11 b/g/n, bluetooth
Liitännät 3 x usb, hdmi, 3,5 mm kuuloke
Muuta a-gps-paikannus, sd-muistikortinlukija, webbikamera
Käyttöjärjestelmä Windows 7 (Starter, Home tai Professional)
Paino 1,25 kg
Koko 264 x 185 x 19,9 mm
Akku 56,8 Wh (luvattu 12 tunnin käyttöaika)
Hinta alle 800 €








