10 kuuluisaa it-lausahdusta
Petteri Järvinen • Kuva: Petri Rotsten
10 kuuluisaa it-lausahdusta
Tietotekniikkaan liittyy monia tunnettuja lausahduksia, jotka ovat irronneet alkuperäsisestä asiayhteydestään ja alkaneet elää omaa elämäänsä. Muutamia lainauksia käytetään osoittamaan, miten vaikeaa tulevaisuuden ennustaminen on. Kahta kuuluisinta väärää ennustusta ei kuitenkaan ole todellisuudessa edes tehty.
1. ”Maailmassa on markkinoita noin viidelle tietokoneelle”
Tietotekniikan kuuluisin ja siteeratuin lause on IBM:n perustajan ja hallituksen puheenjohtajan Thomas J. Watsonin arvio tietokonemarkkinoiden koosta. Vuonna 1943 Watson arvioi, että maailmassa riittäisi markkinoita noin viidelle tietokoneelle.
Kaikesta päätellen Watson ei koskaan sanonut kuuluisaa lausetta. Ainakaan siitä ei löydy mitään dokumenttia tai aikalaiskertomusta.
Lauseen historiaa on pystytty jäljittämään 1980-luvulle asti, jolloin se esiintyy ensi kerran niin kirjoissa kuin internetin keskusteluryhmissäkin. Lauseen todellinen alkulähde on kuitenkin jäänyt arvoitukseksi.
2. ”640 kiloa pitäisi riittää kaikille”
Toinen kuuluisa, mutta niin ikään virheellinen sitaatti on Bill Gatesin vuonna 1981 sanomaksi laitettu väite muistin riittävyydestä. Dos-käyttöjärjestelmä tuki 640 kilotavun keskusmuistia, mikä oli kymmenkertainen määrä sen aikaisiin koneisiin ja cp/m-käyttöjärjestelmään verrattuna.
Gates itse kiistää päästäneensä suustaan moista sammakkoa, eikä sitä ole liioin dokumentoitu missään. Sitä paitsi pc ja dos julkistettiin vasta seuraavana vuonna.
3. ”Kuka haluaisi tietokoneen kotiinsa?”
Digitalin perustanut Ken Olsen jäi historiaan maailman tulevaisuusyhdistyksen (World Future Society) kokouksessa Bostonissa 1977 pitämänsä puheen vuoksi. Hän ihmetteli, kuka tavallinen ihminen haluaisi tietokoneen kotiinsa.
Muutamaa vuotta myöhemmin mikrotietokoneet alkoivat yleistyä toden teolla ja Digital ajautui vaikeuksiin.
Olsen viittasi kuitenkin kodin toimintoja ohjaavaan keskustietokoneeseen, ei mikrotietokoneisiin. Vasta älykotien yleistyminen – sikäli kun niin tapahtuu – tulee osoittamaan Olsenin olleen väärässä.
4. ”Roskaposti saadaan kuriin parissa vuodessa”
Bill Gatesin oikeasti sanomista pieleen menneistä ennustuksista on tähän valittu vain tuorein. Davosin talousfoorumissa 24.1.2004 puhunut Gates lupasi, että roskaposti saadaan kuriin kahdessa vuodessa.
Gates uskoi, että sähköpostin lähettäjä voidaan todentaa captcha-testillä tai lisäämällä viesteihin pieni maksu, jonka vastaanottaja hyvittää todettuaan viestin aidoksi.
Sinänsä hyviä ideoita, mutta niitä ei vain ole saatu käyttöön. Loppumisen sijaan roskapostin määrä on moninkertaistunut.
5. ”Keksin internetin”
Yhdysvaltojen varapresidentti Al Gore kohahdutti nettikansaa väittäessään tv-haastattelussa 9.3.1999, että hän oli keksinyt internetin.
Tarkkaan ottaen Gore sanoi panneensa alulle internetin (”I took the initiative in creating the Internet”) kongressiedustajana toimiessaan. Tämäkin oli melkoista liioittelua, sillä netin tekninen perusta oli luotu jo ennen kuin Gore valittiin kongressiin vuonna 1977.
Sen sijaan Goren ajatuksilla tiedon valtatiestä (”information superhighway”) oli merkittävä vaikutus tietoverkkojen leviämiseen suuren yleisön tietoisuuteen 1990-luvun alussa.
6. ”Internet romahtaa ensi vuonna”
Ethernet-tekniikan keksijänä tunnettu Robert Metcalfe ennusti lehtikolumnissaan vuonna 1995 internetin romahtavan seuraavan vuoden aikana. Hän lupasi syödä sanansa, jos ennuste ei toteutuisi.
Netti ei romahtanut, joten Metcalfen oli lunastettava lupauksensa. Vuoden 1997 www-konferenssin esityksensä aikana hän silppusi ennusteen sisältäneen kolumnin juomaan ja tyhjensi lasin yleisön edessä.
7. ”Internet romahtaa vuonna 2006”
Teknillisen korkeakoulun professori Hannu H. Kari sanoi STT:n haastattelussa lokakuussa 2004 odottavansa, että internet romahtaa vuonna 2006. ”Internetin romahtaminen parin vuoden aikana ei ole synkin mahdollinen skenaario, vaan hyvin todennäköinen tapahtuma”, hän täsmensi.
Karin mielestä lisääntyvä roskaposti ja kaikenlainen väärinkäyttö johtaisivat verkon toimintavarmuuden romahtamiseen. Pessimististä ennustetta siteerattiin myös ulkomaisissa medioissa.
Näin vuoden 2008 lopussa voimme todeta, että vaikka roskaposti on vuodesta 2004 kasvanut moninkertaiseksi, netti on yhä pystyssä.
8. ”Wlan on kansalaisoikeus”
Vuonna 2003 San Franciscon pormestariksi valittiin vasta 36-vuotias Gavin Newsom. Hän herätti kansainvälistä huomiota sallimalla samaa sukupuolta olevien henkilöiden suhteiden rekisteröinnin kaupungissa.
Newsom tunnetaan myös avointen wlan-verkkojen kannattajana. ”Wlan on kansalaisoikeus – vähän kuin homoliitot, mutta nörteille”, hän sanoi lehdistötilaisuudessa 4.10.2005.
Newsomin yritys saada aikaan kaupungin kattava avoin wlan-verkosto kuitenkin epäonnistui, kun neuvottelut sekä Googlen että Earthlink-operaattorin kanssa kariutuivat.
9. ”Internet kohtelee sensuuria teknisenä häiriönä”
”Internet kohtelee sensuuria teknisenä häiriönä ja reitittää sen ohitse”. John Gilmore, yksi sähköisten oikeuksien puolustamiseen erikoistuneen EFF:n perustajista, vertasi 1990-luvun alussa netin sensurointia tekniseen häiriöön. Sensurointiyritykset on helppo kiertää reitittämällä liikenne uudelleen tai siirtämällä kiistanalainen tieto toiselle palvelimelle.
Lausahdus on jäänyt elämään, sillä se kuvaa hyvin nettisensuurin toteuttamisen vaikeutta.
10. ”Lauma masturboivia apinoita”
Linus Torvalds arvosteli tämän vuoden heinäkuussa nykyistä tietoturvakulttuuria, joka korostaa yli kaiken turva-aukkojen etsimisen merkitystä ja tekee niiden löytäjistä sankareita. Lause ”Openbsd-joukkio on lauma masturboivia apinoita” jää taatusti elämään.
Torvaldsin mielestä ohjelmoijien kannattaisi mieluummin keskittyä tavallisten bugien etsimiseen ja korjaamiseen – jo yksin siitä syystä, että niitä on paljon enemmän.








