Lukulaitekuume
Printtimedian pomoportaissa on viime aikoina kiihkoiltu sähköisistä lukulaitteista. Odotuspankin on räjäyttänyt Amazonin Kindle-laite. Kindleä on useassa yhteydessä luonnehdittu menestykseksi, vaikka sen myyntiluvuista ei olekaan tietoa Amazonin ulkopuolella.
Sähköisten lukulaitteiden perustekniikka ei ole sen kummempaa kuin matkapuhelinten; itse asiassa Googlen älypuhelinten Android-alustaa ollaan tuomassa myös lukulaitteiden tekniseksi ratkaisuksi. Laitteet ovat tyypillisesti A5-arkin kokoisia ja hieman pokkarikirjaa paksumpia laitteita, joissa on silmille perinteistä lcd-näyttöä ystävällisempi harmaasävyinen e-paper-näyttö.
Lukulaitteissa ei olekaan kysymys mullistavasta tekniikasta vaan bisnesmallista. Amazon on Kindlen avulla luonut kirjoille hyvin samankaltaisen bisnesympäristön kuin Apple musiikille: molemmissa sisältö ostetaan ja kulutetaan yhden toimijan kontrolloimassa suljetussa ympäristössä.
Mediayritysten johtajille tällainen on balsamia haavoihin, joita joka suuntaan apposen avoimena rötköttävä internet on viillellyt. Lukulaitteet näyttävät tarjoavan mahdollisuuden päästä jälleen hallitsemaan jakeluteitä, jotka web on räjäyttänyt pirstaleiksi.
Sinänsä journalismin levittäminen lukulaitteiden kautta on kelpo suunnitelma. Mikäli lehdet pystyisivät korvaamaan kalliin ja ympäristölle rasittavan paperilehden logistisen painajaisen kotona kököttäviin lukulaitteisiin jaettavalla sähköisellä painoksella, ne säästäisivät valtavasti. Tässä yhtälössä tosin edellytetään lukijoiden edelleen maksavan tilausmaksuja ja mainostajien ostavan ilmoitustilaa sähköisistä lehdistä suurin piirtein nykyiseen tapaan.
Kysymys kuuluukin, ovatko sähköisen lukulaitteen potentiaaliset käyttäjät valmiita hyväksymään laitteen. Sähköinen lukulaite on erillislaite, tiettyyn tehtävään kehitetty digitaalinen vekotin. Erillislaitteiden kohtalona näyttää kuitenkin olevan sulautuminen osaksi joko matkapuhelinta tai tietokonetta. Erillislaitteina näyttäisivät säilyvän sellaiset laitteet, jotka pystyvät erillisinä merkittävästi parempaan laatuun tai käyttökokemukseen.
Sähköisten lukulaitteiden kohdalla vaatimus erinomaisuudesta ei välttämättä täyty. Jo nyt esimerkiksi Applen Iphonelle tai kannettavalle tietokoneelle saatavat lukuohjelmat ovat riittävän hyviä: käyttökokemus on huonompaa näyttöä lukuun ottamatta hyvin samankaltainen kuin varsinaisten lukulaitteiden kanssa.
Osana hyväksymishaastetta on lukulaitteiden hinta. Tällä hetkellä esimerkiksi Amazonin Kindle maksaa Euroopassa hieman alle 300 euroa. Se on paljon varsin yksinkertaisesta teknisestä laitteesta. Vertailun vuoksi: samalla hinnalla saa lukulaitetta huomattavasti monipuolisemman miniläppärin tai suhteellisen hyvän digipokkarin.
Toinen merkittävä haaste sähköisten lukulaitteiden tiellä on sisältö. Kirjojen ja lehtien kustantajien on ilmeisen vaikea myöntää, että se, mikä toimii musiikissa, ei välttämättä eikä todennäköisesti toimi tekstimuotoisen sisällön kanssa. Aktiivisesti musiikkia kuuntelevan yleisön suhde bändeihin ja musiikkiin on kovin erilainen kuin esimerkiksi journalismia kuluttavan yleisön suhde viestintämaailman brändeihin ja niiden sisältöihin.
Kadulla, työpaikoilla tai kouluissa ei kovinkaan usein törmää The Economistin, Kauppalehden tai edes Kari Hotakaisen fanipaitoihin, vaikka ihmiset mielihyvin kulkevat erilaisten ihmissyöntiin tai itsensä viiltelyyn kannustavien taideluomien nimet ja kuvat rinnuksissaan.
Musiikkiin suhtaudutaan intohimoisesti, mutta se on myös helposti taustalla pyörivää viihdettä. Tekstin kuluttaminen vaatii keskittymistä, mutta sen ympärillä ei pyöri läheskään samankaltaista aktiivista ja avoimen kaupallista fanikulttuuria.
Toivoa sopii, että lukulaitekuume ei saa viestintäyrityksiä unohtamaan webiä tai pienentämään panostuksiaan siihen. Se olisi tappioksi sekä webille että journalismille. Lukulaitteiden käyttökokemus on hyvin pitkälti samanlainen kuin nykyisen painetun lehden tai kirjan: se ei ole kaksisuuntainen interaktiivinen kokemus, vaan rajoitettu yksisuuntainen putki.
Pahimmassa tapauksessa lukulaitteen artikkelit ja kirjat eivät sisällä edes linkkejä, vaan typistyvät painetun tuotteen pdf-tiedostojen uudeksi, mustavalkoiseksi jakelukanavaksi. Se olisi melkoinen askel taaksepäin webin mahdollisuuksista.
