Olipa kerran albumi

Ylen Teema-kanavalla pyöri kesällä BBC:n musiikkidokumenttisarja joka muistutti väkevästi, kuinka hämmästyttävän moni takavuosikymmenien artisti ja yhtye on pystynyt luomaan albumikokonaisuuksia, jotka ovat jääneet soimaan iäksi. Siis levyjä, joissa jokainen raita on kuin kirjan luku, jonka merkitys kasvaa mittaansa vasta kun tietää mitä tapahtui sitä ennen ja mitä seuraa sen jälkeen.

Rokin klassikoiden syntyvaiheiden kertaaminen herätti pohtimaan verkkomusiikkikauppaa, johon taitaa kaiken hyvän lisäksi kätkeytyä miinusmerkkinen vaietumpi puoli.

Kiistatonta plussaa kaupallisessa digitaalisessa online-jakelussa on, että se on alkukangertelun jälkeen ylipäätään lähtenyt käyntiin. Nyt piraattisivustojen riistämät musiikin tekijät ja esittäjät voivat taas saada vähän voita leivän päälle, ja tuotantoporraskin lantin pari omiaan pois.

Yhtenä isoimmista pelureista näyttäytyy alan pioneeri Apple, jonka Itunes Music Store on toiminut Suomessa pian viisi vuotta.

Taisi olla juuri Apple, joka visioi, että bittimusiikkikauppaa tullaan käymään raita kerrallaan. Koska ”levyillä on vain yksi hyvä kappale ja loppu on roskaa ” – jotenkin näin se muotoiltiin.

”Hyvällä kappaleella” tarkoitetaan kai albumin hittiraitaa, jota muutenkin juntataan joka viestimessä viikon pari, kunnes toinen vastaava talloo sen mediarotaatiossa alleen. Kertakäyttöiselle listamusiikille kappalekohtainen kauppa passaakin nappiin, ostaja kiittää, kun voi jättää täyteraidat nettikaupan virtuaalihyllyyn.

Vaan entäpä jos musiikin kauppaaminen siivu kerrallaan nakertaa yleisemmin tekijöiden kykyä ja tuottajien halua vuolla jotakin irtolastuja kestävämpää ja ehjempää? Mitähän vaikuttaisi kirjailijan työnjälkeen, jos romaania ei julkaistakaan yksissä nahkaselkäisissä kansissa vaan pätkittynä parinkymmenen sivun A4-valokopionippuihin?

Nyt kun tietotekniikalta on lupa tivata ympäristöarvoja, luonteva nettilatausta puoltava näkökulma on sen ”vihreys”. Sujahtaahan bittijono laajakaistasta päätelaitteelle vähemmällä luonnonvarojen tuhlauksella, kuin jos lähdettäisiin levyä prässäämään ja jakelemaan kansineen kaikkineen.

Vaan jarrutetaas tässä. Kai kokemuksen voimassa jotain eroa on riippuen siitä, onko käsillä alkuperäisteos vai haalea kopio? Aika kieroon katsottaisiin taidekeräilijää, joka perustelisi, ettei hän ostanutkaan graafikon työtä seinälleen siksi, kun sitä on niin paljon vihreämpää katsella netistä.

Suurin verkkomusiikin vaiettu kysymys koskee bittijonojen äänenlaatua. On ymmärrettävää, etteivät nettikaupat hehkuttele myyntiformaattejaan, eihän niiden tekninen laatu kestä vertailua äänilevyn kanssa.

Pääsääntöisesti verkossa kaupattavat äänitiedostot ovat häviöllisesti pakattuja versioita alkuperäisistä. Kauppiaan valitsema pakkausalgoritmi (esimerkiksi mp3, wma tai aac) poistaa valtaosan informaatiosta arpomalla, mitä ulottuvuuksia keskivertokuulija ei niin kauheasti jää kaipaamaan, ja sisältö runtataan rankasti pienempään pakettiin.

Vaikkei jokamies liikenteessä nappikuulokkeillaan tai läppärin pikkukaiuttimilla kaikkea jäynää huomaisikaan, säästökoodauksen vaikutukset vaikkapa taajuuskaistaan ja dynamiikkaan ovat valitettavan tosia.

Oman harminsa aineettomaan musiikin myyntiin tuo verkossa tyrkyllä olevien formaattien kirjavuus. Ainakin matkasoittimen käyttäjän on valittava puolensa, ja soitinvalinta sitoo hänet yleensä tietyn tarjoajan musiikkiin.

Usein nettimusiikin ja äänilevyjen hintavertailussa esiintyy puoliväliin jätetty väite, jota on pakko täydentää. Levyjä ei kuulemma voi ostaa kun ne ovat ”niin kalliita”, netin musiikki taas on ”halvempaa”. Unohtuiko tässä jotain?

Siivosin tuossa laitojen yli pursuavaa levyhyllyäni äänitteistä, joita ei ole tullut aikoihin kuunneltua. Lähtöpassit saanut cd-pino muuttui setelipinoksi divarissa, josta levyt aikanaan kiertävät uuden omistajan iloksi. Paljonkohan divarinpitäjä olisi tarjonnut tikullisesta Itunes-kaupan bittejä?

Koska äänilevy on vaihtokelpoista omaisuutta, levyhylly on kuin henkilökohtainen pankkikonttori, josta saa pikavipin kun tarve vaatii, eikä vakuuksia kysellä.

Internetin musiikkikaupalle sopii tietenkin toivottaa valoisaa tulevaisuutta, eikä ole ylivoimaista myöntää, että kopioillakin on käyttöä – etenkin tien päällä. Yhtä vaivatonta on kuitenkin ymmärtää sitäkin, miksi moni jaksaa yhä innostua karttuvasta ja muuntuvasta levyhyllystään enemmän kuin lukuisiin puutteisiin ja rajoituksiin käärityistä bittijonoista, joita nykyinen verkkokauppamalli tarjoaa.